Pikavisiitti Vienan Karjalaan. Osa 3 Vuokkiniemi

209.JPG

Uhtua jäi takavasemmalle ja suuntasimme länttä kohti. Ensimmäisen paussin paikka oli noin 15 km päässä Uhtualta sijaitsevat Kis-Kis-kukkulat. Myös tänne suomalaisten hyökkäys pysähtyi kesällä 1941 ja näille sijoille vakiintui ns. asemasotavaiheen rintamalinja.

Muna-kukkulalla ihan tien vieressä on neuvostomuistomerkki ja hyvin nähtävillä puolustusasemat: juoksuhaudat ja pesäkkeiden jäänteet. Täälläkin muistomerkissä todetaan, että saksalais-fasistien hyökkäys torjuttiin kyseisessä paikassa.

Ei Makkaraa ilman Munaa. Tien toisella puolella hieman Suomeen päin sijaitsee suomalaisten asemien jäänteet ja suomalaisten asettama muistomerkki. Myös Makkara-kukkula sijaitsee tien toisella puolella. Hortoilimme metsässä tovin ja onnistuimme suunnistamaan Makkaran ohi, mutta kyllä se siellä on edelleen.

Ajelimme Pistojoen yli Vuonnisen karjalaiskylään. Vuonninen on kuuluisa runonlaulaja Ontrei Malisesta ja tietäjä Vassila Kieleväisestä. Lönnrot laulatti heitä ja muistiin merkitsi ukkojen tarinoita Kalevala-eepoksen aineksiksi. Kylässä on kauppa, jossa olisi ilmeisesti kannattanut poiketa. Siellä, kun olisi matkamiestä palveltu ihan äidinkielellä. Nähtävyytenä on merkitty tien viereen vanha kalmisto, johon edellä mainitut Malinen ja Kieleväinen on haudattu. Kalmistosta ei kuitenkaan ymmärtääkseni ollut mitään jäljellä, vaan paikalla oli lähinnä tiilen palasia ja muuta rakennusjätettä.  Kalmiston paikan takana on jonkin neuvostolaitoksen rauniot ja läjä isoja ruostuneita säiliöitä.

Seuraavasta etapista oli kuultu ja luettu varoituksia. Tien Vuonnisesta etelään Ponkalahteen varoiteltiin olevan erityisen kehnossa kunnossa. Tieto piti paikkansa. Meno oli maastokelpoisesta ajoneuvostakin huolimatta välillä ihan kävelyvauhtia. Hämmästyttävästi juuri huonoimman tieosuuden kohtaan iski päälle helvetinmoinen raekuuro. Tie muuttui rakeista valkoiseksi ja vettä tuli välissä kaatamalla. Tie melkeinpä suli alta pois ja mäkiosuuksilla siihen syöpyi melkoiset urat. Tuulilasin alaosasta olisi voinut rakeita poistaa lumilapiolla.

Saavuimme kuitenkin Ponkalahteen, jota ei kuitenkaan ollut olemassa. Tämäkin karjalaiskylä on autioitunut ja raunioitunut. Etenimme siis pysähdyksittä Vuokkiniemeen.

Vuokkiniemi on kovinkin merkittävä karjalaiskeskus tänäkin päivänä. Uhtualta ostamani Karjalan Sanomien mukaan Vuokkiniemi on tämän vuoden suomalais-ugrilaisen maailman kulttuuripääkaupunki. Heinäkuun alussa siellä näkyy pidetyn Sommelo-festivaalit, joissa kanteletta soitettu, runoja laulettu ja joikuja esitetty. Paikalla oli ollut lehden mukaan parin sadan hengen yleisö. Ensiksi ajoimme Ontsin talolle, joka on toista sataa vuotta vanha kestikievarirakennus. Rakennuksen etupuoli on kunnostettu ihan hienoksi. Takapuolelle ei saneeraustoimenpiteet olleet vielä ehtineet, vaan siellä oli ikkunoita hajalla tai osa umpeen laudoitettu. Ontsin talon edessä on neljä vanhaa aittaa ja takaa pilkottaa Ylä-Kuittijärvi. Täällä Lönnrot laulatti Arhippa Perttusta, jonka pojan, Miihkaili Perttusen, patsas on Vuokkiniemen harjun itäpäässä. I.K. Inhakin kävi aikoinaan valokuvaamassa Vuokkiniemessä.

228.JPG

 Miihkaili Perttusen muistomerkki Vuokkiniemen harjulla.

Kartan mukaan kylässä olisi pitänyt olla uusi ja vanha kauppa, mutta ilmeisesti vanha oli jo lakkautettu ja uusi vasta viritteillä – ainakin jokin uusi kaupparakennus oli ilmeisesti viimeistelyä vaille valmis. Se ei luonnollisestikana tarkoita sitä, että se olisi koht’silleen valmis. Tallustelimme sisälle postiin, jossa postineiti ilmoitti selvällä venäjänkielellä paikan olevan kiinni. Kylän keskuksessa oleva kylätalo oli kiinni. Kylätalon vieressä on hienon näköisiä koulurakennuksia – suomalaisten suunnittelemia ja rakentamia. Viehättävä ja kohtuullisen hyvin säilynyt karjalaiskylä, jonka rakennukset kylläkin alkavat pääosin olla teknisen käyttöikänsä päässä. Kylän laitamilla on isohko kalmisto ja hillittömän näköinen televisiotorni. Jos kylän karjalaistalot joskus lahoavat, niin ainakin se teräksinen tv-masto jää pystyyn.

Vuokkiniemestä Kostamukseen tie olikin jo ihan ajokelpoista. Jo hyvissä ajoin ennen Kostamusta näkyi massiivisia kaivoksen jätekivi/louhoskasoja. Kaupungin laidalla on jättimäinen avolouhos, josta louhitaan rautamalmia. Kaivoksen vieressä sijaitsee iso rikastamo. Itse kaupunki näyttää vilkkaalta ja hyvinvoivalta. Kadut ovat kinkerikunnossa ja uusia liikerakennuksia on runsaasti. Täältä löytänee kaikkea, mitä normi-ihminen tarvitsee. Kaupunkikuvasta erottaa selkeästi suomalaisten aikanaan rakentamat rakennukset – ero neuvosto- ja venäjätyyliin on melkoinen. Tulipahan nähtyä tämäkin, kun paikasta on kovasti kuullut ja tosi moni entinen työkaveri oli kaupunkia ja teollisuuskombinaattia pystyttämässä aikoinaan.

Mukana matkassa oli Markus Lehtipuun erinomainen Karjalan matkaopas. Jos tuohon suuntaan lähtee reissulle, niin opus kannattaa ehdottomasti hankkia ja ottaa matkaan.

Sellainen reissu. Näkemättä olisi nämäkin mestat jääneet, jos ei olisi matkalle ryhtynyt.

Ensi vuonna Vienanmerelle rantamille ja Solovetskiin?

 

 

187.JPG

Info-taulu Vuonnisen kylässä.

188.JPG

Tässä piti näkymän Vuonnisen vanha kalmisto,…

189.JPG

…, vaan rakennusjätettä, tyhjiä öljysäiliöitä ja rakennuksen raunio löytyi.

20446428_10214254154696600_1465075657_o.jpg

Bernerin liikennekaari tänne ja sassiin. Lähialuematkailija ihmettelee Vuonnisen tietä.

168

Koukkaus Muna-kukkulan muistomerkin selustaan.

163

Muna-kukkulan puolustusasemia.

170.JPG

Suomalaisten muistomerkki Makkara-kukkulan puolella.

216

Vuokkiniemi. Taustalla megalomaaninen raemyrskypilvi.

218

Ontsin talo Vuokkiniemessä. Vanha kestikievari.

227.JPG

Vuokkiniemeläistä rakennuskantaa.

231

Myöhästyimme. Vuokkiniemen Briz-baari oli aika kiinni.

IMG_4419Tervetuloa Kostamukseen.  

 

IMG_4424.JPG

 

 

Pikavisiitti Vienan Karjalaan. Osa 2 Uhtua

 

121.JPG

Röhöstä on Tiltun tie…

139.JPG

…Se vie Uhtuan ruokatavarakauppaan.

Samaa rytkytystä Paanajärveltä Pääjärvelle, jossa täydennettiin ruoka-ja juomavarastoa. Kauppoja taajamassa on useita ja paikallisessa Sperbankin konttorissa saa hoidettua rahanvaihdon.

Pääjärveltä lähdettiin itään reikäistä ja monttuista asfalttitietä pitkin. Ajeltiin Tungozeroon, jossa fundeerattiin käydäänkö katsomassa missä kuosissa Kiestinki on nykyisin. Päätettiin kuitenkin kurvata etelään kohti Uhtuata.

Laulun sanoin: ”Röhöstä on Tiltun tie. Se murasena kurasena Uhtualle vie.” Röhössä oli vain järvi paikallaan. Kylästä ei ollut jäljellä mitään. Näitä alasajettuja karjalaiskyliähän seudulta löytyy – tai paremminkin ei löydy – useita.

15 kilometriä ennen Uhtuaa etenemisemme pysähtyi – aivan kuten maanmiehillämme liki 80 vuotta sitten. Tämän pienen joen kohdalle pysähtyi suomalaisten eteneminen elokuussa 1941. Kukkulalla juoksuhautojen ja pesäkkeiden keskellä on  neuvostomuistomerkki, josta voi päätellä, että näillä sijoilla harjoitettiin asemasotaa tuosta elokuusta 1941 aina syyskuulle 1944. Maastot ja näkymät ovat nykyisin puuston peitossa, mutta jonkinlaisen käsityksen sota-ajan maisemista pystyy hahmottamaan.

127.JPG

Tähän pysähtyi ”saksalaisfasistien” maahantunkeutumisinvaasio.

Uhtua tai Kalevala, jolla nimellä se Venäjällä kykyisin tunnetaan, on noin 4000 asukkaan pikkukaupunki. Taajama sijaitsee  kauniin Keski-Kuittijärven rannalla. Kaupunki on rakentunut kahden pääulitsan molemmille puolin eli Lenina- ja Sovetskajakatujen ympäristöön. Reunamilla rakennukset ovat enemmän tai vähemmän rähjäisessä kunnossa olevia pientaloja, mutta pääkatujen varrella on joitakin kaksikerroksisia puutaloja ja neuvostoaikaisia matalia kerrostalojakin. Etenkin lännen suunnassa on kanavan takana nähtävissä perinteiseen tapaan rantatörmälle rakennettuja karjalasitaloja. Idän suunnassa on nätti hiekkaranta. Positiivisena havaintona, että täällä kukaan ei ole tyrkyttämässä aurinkotuoleja vuokralle.

Bongasimme järven rannassa sijaitsevan hotelli Weltin, josta onnistuimme saamaan viimeisen vapaana olleen kahden hengen huoneen, jossa myös suihku oli. En lähde arvaamaan monenko tähden tai kuun hotelli kyseessä oli, mutta ihan kodikkaalta ja uudehkolta se tuntui. Uhtualta tuskin parempaa majapaikkaa löytää. Lähistöllä oleva Sampo-hotelli, kun on rakennettu jo viime vuosituhannen puolella. Kakkoskerroksen huoneesta oli vielä erinomainen näköala Keski-Kuittijärvelle ja ilmastointikin pelasi, kun laittoi akkunan selälleen. Kahden hengen huoneen hinta oli 2400 rupelia eli vajaat 40 euroa. Ei tullut mieleen tingata. Alakerrassa oli viikinkimeiningeillä stailattu ravintola-baari, jossa tarjottiin niin illallista kuin aamiaistakin. Illallinen kustansi 300 ruplaa eli viitisen ecua ja sisälsi ainakin borssikeiton ja jonkin sortin liha-annoksen. Hyvää oli. Aamiainen irtosi parilla sadalla ruplalla eli kolmella eurolla. Tarjolla oli erinomaista puuroa ja lämmintä piirakkaa. Palvelu oli hyvää ja respassa myös suomenkielistä – ja venäjänkielellähän pärjää itänaapurissa aina. Ravintolan kesätarjoilijana ollut opiskelijatyttö ei suomen sanaa puhunut. Taito taitaa olla vain varttuneempien hallussa nykyisin.

150.JPG

Guljailtiin illalla muutaman baltikan jälkeen rehvakkaasti keskustaan. Monenlaista pientä putiikkia ja museota pääraitinvarrella näytti olevan ja yksi ihan kinkerikondiksessakin oleva pytinki pääkatujen risteyksessä. Jälkikäteen totesin, että tuo komea rakennus oli ns. Mobergin talo, joka oli vielä joitakin vuosia sitten samassa rappiotilassa kuin useimmat muutkin keskustan puutalot. Googlen katunäkymässäkin rakennus on juuri remonttityömaana ja julkisivun kyltistä voi todeta, että hanke on taas jonkin sortin EU-Suomi-rahoitteinen. Kuinkas muutenkaan.

Jostakin selittämättömästä syystä emme onnistuneet havaitsemaan kylän ainoaa iltabaaria (Cafe Ujut), vaikka olimme noin kymmenen metrin päässä sen uksesta. Tällaista ei olisi nuorempana päässyt tapahtumaan. Huitaisimme siis iltabaltikat Weltin viikinkibaarissa. Hotellissa yöpynyt kuopiolainen motoristipariskunta tiesi kertoa, että iltasella oli muitakin suomalaisia käynyt huoneita kyselemässä. Kannattanee Uhtualle menijöiden tehdä huonevaraukset etukäteen kun kysyntää näyttää olevan ja hotellit kohtuullisen pieniä. Weltissäkin vain vajaat 20 huonetta. Nämäkin motoristit olivat Murmanskiin ja edelleen Norjan puolelle menossa – aivan kuten Paanajärven pikataipaleella tapaamamme rantaruotsalaiset motoristit. Luovutimme Kantalahteen suuntaville kuopiolaisille 10 kpl kastematoja.

Hyvin nukutun yön ja aamiaisen jälkeen kävimme vielä ihmettelemässä Kuittijärveen edettyä kanavaa ja Lönnrotin mäntyä, jota paikkakunnalla nähtävyytenä pidetään. Kyseessä on kelotorso, jonka luona Lönnrot on kuulemma ylöskirjannut kalevalaisia runoja. Karjala-matkaoppaan mukaan ”surkea kuiva runko” on siirretty paikalle muualta. Siltä se vähän tai oikeastaan enemmän näyttikin.

Siellä täällä katukuvassa ja rakennusten julkisivuissakin näkyi kalevalaisia kylttejä, joissa oli suomen/karjanlankielistä tekstiä. Olipa jotkin katukyltitkin suomenkielellä. Kovin olivat vain haalistuneita ja rispaantuneita. Pahoin pelkään, että 10-20 vuoden päästä niistäkään ei ole kuin muistot jäljellä. Uhtua-Kalevala on venäläis-karjalainen pikkukaupunki, jolla olisi hyvät mahdollisuudet saada tuloja ja elinkeinoa suomalaisilta matkailijoilta. Mutta kun liikenneyhteydet ovat kehitysmaatasoa ja ne hiemankin kiinnostavat nähtävyydet ja rakennukset rapistuvat ilman EU-tukea, niin tällä menolla minkäänlaista matkailubuumia tuskin on odotettavissa.

Sitten kohti reissun loppuosuutta eli katse Vuonniseen ja Vuokkiniemeen. Siitä trilogian viimeisessä eli osassa n:o 3.

IMG_4068.JPG

Uhtuan hieno biitsi.

IMG_4409.JPG

”Niin teemme ikisovinnot. Ikirauhat ratkoamme. Elääksemme ehosti. Kesän kaiken kaunihisti. Maat on meillä yhtehiset. Evähät erinomaiset.” Kaunista. 

IMG_4411.JPG

Uhtuan keskustan rappioromantiikkaa. Taustalla kirjapainomuseo.

20427104_10214254131896030_714416330_o.jpg

Uhtuan pääkatujen risteys. Vasemmalla euro-saneerattu Mobergin talo. (Foto H.Siltala)

156.JPG

Kanava Uhta-joesta Keski-Kuittijärveen.

159.JPG

Keski-Kuittijärven rantaa Uhtualta länteen.

20400955_10214254132016033_1270665776_n.jpg

Tästä ei enää Lönnrotin mänty parane. (Foto: H.Siltala)

 

Pikavisiitti Vienan Karjalaan. Osa 1 Paanajärvi

IMG_4057

Tuli tehtyä pikavisiitti Vienan Karjalaan.

Heinäkuisena tiistaina Kuusamon Suoperästä rajan yli Venäjän puolelle. Raja-asemalla vain muutama suomalainen tankkaaja pikavisiitillä. Tie muuttuikin melkeinpä ajokelvottomaksi heti Venäjän puolella. Ensimmäinen kilometri mentiin melkeinpä kävelyvauhtia, eikä tie kovin kummoiseksi muuttunut senkään jälkeen.

Etenimme kuitenkin rajalta noin 70 kilometrin päässä sijaitsevaan Pääjärven metsäteollisuuskeskukseen, jossa asuu vajaat pari tuhatta henkeä. Asuinrakennuksista suurin osa näytti olevan suomalaisten 70-luvulla rakentamia betonielementtikerrostaloja. Kauppoja löytyi ja myös bensiiniasema – tosin järjettömän tuntuisessa paikassa jo paremmat päivänsä nähneen sahalaitoksen takana ja uskomattoman huonokuntoisen tien takana.

Pääjärvellä sijaitseva Paanajärven kansallispuiston opastuskeskus sen sijaan oli erinomaisessa kunnossa. Ei ihme – onhan koko pytinki rakennettu vuosituhannen vaihteen jälkeen vajaalla parilla miljoonalla eurolla ja täysin EU-rahoituksella. Haluaisinpa nähdä joskus Suomen puolella hankkeen, jonka rahoittaisi hyväntahtoisesti ja vapaaehtoisesti itäinen maailmanmahti ja suurvaltanaapurimme. Kovin yksi suuntaista on tämä ns. lähialueyhteistyö.

Opastuskeskuksesta saimme erinomaista palvelua. Vuorokauden proopuskat kansallispuistoon,  kalastusluvat ja maja mukavuuksitta mutta liinavaatteineen kustansi 3760 ruplaa eli reilusti alle 30 euroa per nuppi.

Sitten nokka kohti pohjoista ja Paanajärven kansallispuistoa. Hiekka/soratie oli kyllä erinomaisen leveä kuin suurvallassa lie pitääkin, mutta muuten ei meno ollut kehuttavaa – kuoppia ja koloja, kun mahtuu leveälle tielle tuplamäärä kapeampaan versioon verrattuna. Hyvät maavarat omaavalla Hiluxillakin keskituntinopeus jäi varmaan 40 km/h tasoon noin 65 kilometrin taipaleella Pääjärveltä kansallispuiston puomille, jossa rajavartija tarkasti asiapaperit. Puomilta oli vielä yli 20 kilometriä Paanajärvelle ja yöpymispaikkaamme – ja tiet vain entistä kehnommiksi kävivät.

002.JPG Tie Paanajärvelle: Joet on kätevä ylittää tällaisia siltoja pitkin. 

Jo Pääjärvellä huomiomme kiinnittyi kolmeen komealla motocross-moottoripyörillä pöristelleeseen matkailijaan. Kun nämä päristelivät Paanajärven pikataipaleella ohitsemme, totesimme rekisterikilpien olevan Suomesta. Miekkoset olivat kuitenkin pysähtyneet raja-aluetta osoittavan kyltin kohdalle ihmettelemään, mistä on kysymys, kun kyltissä jotain kulkulupaa edellytetään. Vaasasta (Vasa) ajelleet crossarit esittelivät GSP-karttaansa merkittyä reittiä, joka vei läpi kansallispuiston. Rohkenin epäillä, että ei taida onnistua eteneminen tätä kautta Murmanskiin – ainakaan ilman lupalappua, joka on hankittavissa opastuskeskuksesta noin 50 km takasuunnassa.

Paanajärvelle mentäessä oikealla puolen näkyi silloin tällöin Pääjärven laaja selkä ja edessä Kivakkatunturin yli 500 metrinen profiili.

016.JPG

Näkymä kansallispuistoon tultaessa.

Paanajärvestä laskeva Olangajoki ylitettiin hirsiarkkusiltaa pitkin. Olanga-joen varteen ja ympäristön lampien rannoille oli rakennettu parisen kymmentä puulämmitteistä mökki ja joitakin saunoja yhteiskäyttöön. Meidän pieni ja vaatimaton Rusalka-niminen mökki löytyi kirkasvetisen lammen rannalta. Isommassa naapurimökissä lomaili useampi venäläisperhe ja perinteiseen paikalliseen tapaan. Ystävällinen pikkutyttö toi suomalaisille erämatkailijoille tuliaiseksi paikallisen ahvenen – raakana ja elävänä.

Illan päälle ehdittiin vielä pyörähtämään muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa vienankarjalaisessa Vartiolammen kylässä, josta tosin ei ollut jäljellä kuin muistot. Kylä oli sijainnut Venäjän ja sittemmin Neuvostoliiton puolella, mutta liki Suomen vanhaa rajaa. Paanajärvihän liitettiin Neuvostoliittoon vasta 1940, kun osa Kuusamoa luovutettiin talvisodan jälkeen neuvostovaltiolle.

033.JPG

020.JPG

Hyvin ei siis ollut käynyt Vartiolammellekaan. Vaurasta ja elinvoimaista karjalaiskylää oli kohdannut 30-luvun alussa pakkokollektivisointi ja kolhoosin perustaminen. Kun tätä uutta elämäntapaa ja taloudenpitoa oli hoidettu, niin vuosisatainen yhdyskunta – monen muun vienankarjalaisen kylän tapaan – todettiin elinkelvottomaksi. Nyt Olanga-joen rantatöyräällä töröttää yksittäinen vanhaan tyyliin tehty uudisrakennus ja maatuvia opastetauluja pitkin muinaisia rantaniittyjä. Jotain perinnehippoja paikalla ilmeisesti kuitenkin joskus järjestetään. Paikka on kuitenkin hieno ja näkymä Olanga-joen yli Kivakalle on hieno.

Seuduilla ei näy poroeloa, joten jäkälää on kankaan valtoimenaan – tai paremminkin valkoisenaan. Jäljistä päätelleen metsissä on riehunut melkoisia metsäpaloja aikoinaan ja olinpa havaitsevinani useampiakin peuran pyyntikuoppia harjuilla.

052.JPG

Iltasella ruokailun päälle nautittiin muutama paikallinen Baltika seiska ja pössyteltiin Kuuban tuliaisina Romeo & Juliat. Puulämmitteinen mökki lämpeni hyvin ja uni maittoi, kun alla oli paksut patjat ja puistonvartijan antamat kukkakuviolliset liinavaatteet.

Aamulla kokeiltiin syöttää jalokaloille uistinta Olanga-joen sillan kupeessa, mutta rauta ei ollut maullaan. Virtauskin joessa on niin kova, että se aiheuttaa ongelmaa virvelöijälle. Puistovahdin mukaan vesikin oli tavallista korkeammalla. Rytkyteltiinkin sitten aamutuimaan  Paanajärven itäpäähän Niskakoskelle, jossa olisi ollut tarjolla myös venekyytiä tuolle rotkojärvelle. Tyydyttiin käppäilemaan järven rantaa ja kurkkaamaan Niskakoskea eli kohtaa, jossa Paanajärven vedet syöksyvät Olanga-jokeen. Kosken niskalta sain lipalla yhden harjuksen.

Maisemaa ihaillessa totesin seisovani vanhalla valtakunnan rajalla, joka sijaitsee aivan Paanajärven itäpäässä. Tarton rauhassakin rajalinja siihen täräytettiin ja maastossa se näytti olevan edelleen nähtävillä. Näkyipä rantatörmällä jonkinlainen rajapyykkikin, johon oli ilmeisesti jälkeenpäin betonipilari isketty. Hieno paikka ja hieno järvi. Paikallinen puistonvahti perkaili haukia ja ahvenoita ja sanoi selvällä suomenkielellä, ettei verkolla saa kalastaa järvessä.

Muutenkin puistovahdit ja opastuskeskuksen asiakasystävällinen henkilökunta haastoivat suomen kieltä.

Suuntasimme Paanajärveltä takaisin kohti Pääjärveä. Tarkoituksena oli köryytellä illaksi Uhtualle tai Kalevalaan, joksi naapurivaltio on sen nykynimennyt.

Siitä seuraavassa osiossa, mutta tässä vielä muutamia kuvia lisää alkutaipaleelta.

017.JPG

Rusalka-mökki.

064.JPG

Olanga-joen silta.

035.JPG

Etualalla Vartiolammen tuhoutunut karjalaiskylä ja rantaniityt, Olanga-joki ja taustalla Kivakka (n. 500 myp).

090.JPG

107.JPG

Paanajärvi itäpäästä katseltuna.

098.JPG

Vanha raja 1920.

Tonttikoot taas tapetilla

024

Niin valtuustosalissa kuin somessa saa kuulla toistuvasti valitusta siitä, että ok-tonttien koot olisivat Nurmijärvellä yleisesti ja kauttaaltaan ja jotenkin alimitoitettuja – ja tämän olevan erityinen syy kunnan hidastuneeseen väestönkasvuun.

Totesin kesäkuussa uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa – ties kuinka monennen kerran – , että Nurmijärvi on viime vuodet ollut kehyskuntien kärjessä tonttien luovutusten määrässä. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että kunnassa on tarjolla nimenomaan monipuolisesti eri tonttikokoja – pieniä, keskikokoisia ja isoja. Tonttitarjonta on ollut ymmärrykseni mukaan monipuolista verrattuna naapurikuntiin, joissa tonttikoot ovat osin hyvinkin minimalistisia..

Väestönkasvussa kukaan ei varmaan toivo 90-luvun yli 3 prosentin kasvulukuja, jotka aiheuttavat massiiviset investoinnit päiväkoti- ja kouluverkostoon. Prosentin luokkaa oleva kasvuvauhti riittää ja se pitää seudun aktiivisena ja kehittyvänä. Jos siihen ei vuotena parina päästä, niin syytä kannattanee etsiä muusta kuin tonttien koosta. Taloustilanne on heikentänyt kasvua käytännössä kaikissa

Tuonkin kokoinen kasvu tulee kuitenkin etupäässä yhtiömuotoisesta asumisesta taajamien keskustaan. Niitä on kaavoitettu viime vuosina runsaasti ja niille on myös ollut kysyntää. Ilman kysyntää ja taloudellista pohjaa mikään kaava ei realisoidu rakentamiseksi.

Olen seurannut muutamia pien-ja rivitalohankkeita Kirkonkylän Krannilassa ja Rajamäellä. Yllättävän hyvin on löytynyt asukkaita ja ostajia kohteisiin, joissa tonttikoko ja pihat ovat pieniä. Kaikki eivät todellakaan kaipaa niitä tuhansien neliöiden piha-alueita, jotka eräät päättäjätkin haluavat asettaa standardiksi ja pitää jopa vähimmäismitoituksena.

Jatkossakin kunnassa tulee kaavoittaa ja seurata eri asemakaavahankkeitten tonttikokojakautumia siten, että tarjonta on monipuolista – ei yksipuolisesti isoja tai pieniä. Vanhoilla kaava-alueillahan on käynyt varsin usein siten, että isoja ok-tontteja on haluttu ns. kirvesvarsiratkaisuilla jälkikäteen lohkoa. Näin jopa 1500 m2:n tonteille.

Kunnan kaavoitusta hyvinkin läheltä liki 10 vuotta seuranneena ja päätöksenteossa mukana olleena olen vakuuttunut, että se ei ole osa-alue, josta kunnan kasvu jäisi kiinni.

Haja-asutusrakentamisen osalta jo terminologia ja ymmärrys tuntuu olevan osalta some-keskustelijoista hukassa – ja yllätyksekseni myös osalta valtuutettuja. Kovin toivotaan ja edellytetään, että kunta kaavoittaisi tontteja haja-asutusalueille. Asemakaavoitus tarkoittaisi automaattisesti, että haja-asutusalue ja kylät muuttuisivat asemakaava-alueeksi, jossa kunnalle tulisi velvoite  rakentaa kunnallistekniikka  – ja jokaiselle kiinteistölle velvollisuus liittyä tähän kunnalliseen infraan. Halusivatpa tai ei. Kunnan kaavoitusohjelmassa ei ole, eikä tule olemaan, lähiaikoina yhdenkään ns. kylän asemakaavoittamista.

Haja-asutusalueella ja kylissä rakennuspaikat määritetään osayleiskaavoissa. Kyse ei siis ole tonttien kaavoittamisesta tai suunnittelusta. Palaan tähän  haja-asutusalueen rakentamiseen loppukesästä erikseen.

Kesää.

 

 

Luottamuspaikkaneuvotteluista

005       NU_20170701

Kirjoitukseni Nurmijärven Uutisissa 1.7.2017

Luottamuspaikkaneuvotteluista

Luottamuspaikkaneuvotteluista annettiin lausuntoja poikkeuksellisesti jo ennen päätöksentekoa. Avaan – niin ikään poikkeuksellisesti – hieman neuvottelujen kulkua.

Toimin suurimman puolueen nimeämänä neuvottelujen vetäjänä, jotka alkoivat kahden suurimman puolueen tapaamisella. Ennen neuvottelijoiden yhteistapaamista oltiin yhteydessä valtuustoryhmiin joko isommalla joukolla tavaten tai toimestani. Keskusteluissa esitin luottamuspaikkajaossa noudatettavaksi seuraavia periaatteita: paikat jaetaan kunnanvaltuutettujen suhteellisten määrien mukaan ja muita kuin vaalien virallisia vaaliliittoja ei huomioida jakoperusteena. Lähtökohtana oli myös hyödyntää aiemmin hyväksi koettua pisteytysjärjestelmää. Tältä pohjalta kunnanhallituksen paikkajako oli esillä jo alussa ja kaikki tiedostivat, että se oli vain osa kokonaisratkaisua.

Kaikki puolueet SDP:tä lukuun ottamatta hyväksyivät heti nuo periaatteet ja pitivät niitä tasapuolisina. SDP:lle tuotti tuskaa, ettei se saanut laskea Vasemmistoliittoa ikään kuin apupuolueena etupiiriinsä ja johtamaansa koalitioon.

SDP:lle annettiin asiassa kuitenkin vielä harkinta-aikaa, mutta kun määräaikaan mennessä ei saatu muiden tapaan hyväksyntää, niin muut jatkoivat neuvotteluja sovitulta pohjalta. Neuvotteluissa sovittiin varsin nopeasti puolueiden välinen paikkajako, jota jatkossa hieman täsmennettiin esim. mies- ja naispaikkojen osalta.

Kun SDP:kin viimein hyväksyi ratkaisun, muilla puolueilla ei ollut enää liikkumavaraa eikä haluja muutoksiin. Eniten demareita – tai osaa heistä – hiersi se, että SDP:n molemmat kunnanhallituspaikat olivat miespaikkoja. Neuvotteluissa oli koettu tärkeäksi, että myös Vihreiden ja Perussuomalaisten kannat huomioitiin ja näiden erinomaisesti menestyneille naisvaltuutetuille mahdollistettiin kunnanhallituspaikat. Kannattaa olla paikalla, kun päätöksiä tehdään. Jälki-ilmoittautuneiden mielipiteet jäävät vähemmälle huomiolle.

SDP:n Lepolahti kuvasi neuvotteluja termillä ”sanelupolitiikka” ja koki paikkajaon epäoikeudenmukaiseksi. Jopa kahden suurimman puolueen kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston puheenjohtajan paikat kyseenalaistettiin. SDP ei luonnollisesti kritisoinut, että heille suotiin varapuheenjohtajuus sekä kunnanhallitukseen että valtuustoon.

Organisaatiouudistuksen vuoksi luottamuspaikkoja oli jaossa aiempaa vähemmän. Menestyneetkin puolueet luopuivat jostain aiempaan verrattuna. SDP menetti lakkautetun pienen nuorisolautakunnan puheenjohtajuuden, mutta myös valtuutettujen määrää kasvattanut Kokoomus menetti ison lautakunnan puheenjohtajuuden.

Nurmijärvellä on ollut käytössä pisteytysjärjestelmä, jolla varmistetaan lopputuloksen tasapuolisuus. Se huomioi toimielinten ja tehtävien painoarvon ja takaa sen, että kunnanhallituspaikkoja tai puheenjohtajuuksia saanut ryhmä menettää vastaavasti muita luottamuspaikkoja. Lopullisesta paikkajaosta ja pisteytyksestä voi todeta, että SDP sai vastuuta ja luottamuspaikkoja enemmän kuin kunnanvaltuutettujen määrä olisi oikeuttanut. Tältä osin lopputulosta ei voi kritisoida.

Myös demarivaltuutettu Peltonen esitti Nurmijärven Uutisissa 28.6. näkemyksiään asiassa. Hän teki tulosanalyysin prosentin kymmenyksien tarkkuudella, mutta ei huomioinut, että tehty paikkajako noudattaa täysin käytössä olevaa suhteellista vaalitapaa, kun lähtökohtana on puolueiden valtuutettujen määrä. Peltosen lähtökohta näyttää olleen, että vaalituloksen jälkeen ryhdytään muodostamaan klikkejä ja jälkivaaliliittoja, joilla muutetaan vaalitulosta. Voin vakuuttaa, että jokaisella neuvotteluihin osallistuneella puolueella ja neuvottelijalla oli tiedossa, minkälaisia lopputuloksia erilaisilla jälkiliittoutumilla olisi saatu. SDP:tä lukuun ottamatta kukaan ei vain yksinkertaisesti katsonut sitä hyväksyttäväksi menettelytavaksi. Demarit syyllistävät muita puolueita siitä, etteivät ne olleet kiinnostuneita tällaisesta jälkisuhmuroinnista. Peltosen väite, että jonkin puolueen ääniä olisi mennyt hukkaan, on outo. Päinvastoin, jos ”teknisiä vaaliliittoja” muodostetaan vasta vaalien jälkeen, niin äänestäjä ei tiedä kenen hyväksi annettu ääni menee. Fiksuna poliitikkona Peltonen ymmärtää milloin kannattaa heittäytyä ymmärtämättömäksi – nyt taisi olla sellainen hetki.

Nyt voimme todeta luottamuspaikkajaon olevan tasapuolinen ja huomioivan myös pienet puolueet. SDP:n edustajien esittämät väitteet sanelupolitiikasta sekä neuvottelijoiden osaamattomuudesta ja ymmärryksen puutteesta ovat kerrassaan loukkaavia neuvotteluihin osallistuneita kohtaan.

Saavutettu tasapuolinen luottamuspaikkajako on kuitenkin hyvä perusta yhteistyölle alkaneella valtuustokaudella.

 

Arto Hägg

kunnanvaltuutettu (KOK)

 

Nurmijärven uudet luottamuspaikat

2017-06-2

Nurmijärven uusi OK-valtuustoryhmä

Nurmijärven uusi kunnanvaltuusto kokoontui ensimmäistä kertaa keskiviikkona 21.6.2017. Asialistalla oli luonnollisesti luottamushenkilövalinnat ja tehtiin ilman äänestyksiä.

Kunnanhallituksen puheenjohtajana jatkaa Kokoomuksen Outi Mäkelä. Varapuheenjohtajiksi valittiin Kirsti Handolin (KESK) ja Jerry Latva (SDP). Kunnanhallituksen jäseniksi valittiin: Kokoomuksen Arto Hägg, Petri Vaulamo ja Virpi Räty. Keskustan Tapio Sivula ja Tarja Salonen. SDP:n Juha Peltonen. Perussuomalaisten Maiju Tapiolinna ja Vihreiden Leni Pispala.

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan puheenjohtajan nuija siirtyi minulta Kirsi Lompololle (KOK). Elinvoimalautakuntaa johtaa jatkossakin Petri Vaulamo (KOK) ja hyvinvointilautakuntaa Keskustan Sirpa Granholm. Keskusvaalilautakunnan vetäjä on jatkossa SDP:n Maire Suomi ja sivistyslautakuntaa johtaa Keskustan Taneli Kalliokoski. Tarkastuslautakunnan johdossa jatkaa Vasemmistoliiton Hannu Toikkanen. Tekninen lautakunta saa puheenjohtajakseen Maiju Tapiolinnan.

Kaikkia ylikunnallisia Uudenmaan piirin paikkoja ei voitu vielä päättää, koska tasa-arvolain mukaiset nais/mies-paikat eivät ole selvillä. Osa paikoista taitaa olla vielä jakamattakin puoluetasolla. Niihin palataan elokuussa.

Valtuusto päätti liittyä Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymään ja valitsi sen yhtymävaltuustoon yhdeksän jäsentä eli Kokoomuksesta Riina Mattilan. Kristiina Hakalan ja Juhani Vuorisalon. Keskustan Tarja Salosen ja Jukka Pihkon. SDP:n Sirkka Rousun ja Juha Peltosen. Vihreiden Mari Linnan ja Perussuomalaisten Tuomas Sarpolahden. Kansanedustaja Outi Mäkelä totesi, että valtuusto teki tämän pykälän kohdalla vuosituhannen suurimman vallansiirtopäätöksen. Päätösvalta sote-asioista siirrettiin uudelle kuntayhtymälle, mutta vastuut niin taloudesta kuin henkilöstöstäkin jäivät kuntaan. Matti Vanhanen totesi samaa. Lopputulemana kuitenkin nähtiin tehty päätös tulevaisuuteen tähtäävänä ja todettiinpa sekin, että sopimuksessa on varsin lyhyt irtisanomisaika. Kihlat voi heittää Myllykoskeen, jos yhteiselo ala luonnistua.

Omat luottamustoimeni siis jatkuvat kunnanhallituksessa eli uusia kokemuksia on tiedossa.

Kokoomuksen valtuustoryhmää vetää jatkossa Virpi Räty. Luottamuspaikkaneuvottelujen aikainen vt. ryhmänjohtajan pestini  päättyi myös sovitusti.  Mielenkiintoinen kokemus oli sekin.

 

 

 

ASRA TJ 1

045

Torstai-iltana 15.6. päättyy tältä erää puuhasteluni Nurmijärven asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnassa. Takana on kahdeksan ja puoli vuotta kestänyt luottamustoimi, josta viimeiset rapiat neljä vuotta lautakunnan puheenjohtajana.

Uusi kunnanvaltuusto nimeää Juhannusviikolla uuden lautakunnan ja nimeäni ei tuolla listalla ole.

Viimeisen kokouksen asialista on pitkä. Heti alkuun neljä rakennuslupa-asiaa, mm. pari asuinkohdetta Klaukkalaan ja yksi Kirkonkylän keskustaan.

Yksityiset maanomistajat ovat tehneet Kirkonkylän ja Alhonniityn väliselle noin 31 hehtaarin alueelle kaavoitushakemuksen. Esittelijä ehdotus on, että lautakunta ottaa hakemukseen kielteisen kannan Kirkonkylän osayleiskaavoituksen ollessa kesken.

Listalla on myös pari pientä asemakaavamuutosta ja yksi kaavoitussopimus Klaukkalan keskustaan.

Klaukkalan ohikulkutiehen liittyvästä asemakaavamuutoksesta on tehty hallinto-oikeudelle valitus. Lautakunta käsittelee lausunnon antamista asiasta. Erilaisia poikkeamislupa-asioita on listalla puolen kymmentä kappaletta.

Näihin päätöksiin siis päättyy allekirjoittaneen mieluisa ja mielenkiitoinen taival  asemakaavoitus-ja rakennuslautakunnassa. Taakse jää lähemmäs sata lautakunnan kokousta ja arviolta miljoona kerrosneliömetriä myönnettyjä rakennuslupia.

Aikansa kutakin.

 

 

 

 

Jäähyväisvaltuusto 31.5.2017

Toukokuun viimeisenä päivänä päättyi Nurmijärven kunnanvaltuuston 4 ja puolivuotinen valtuustokausi. Samalla koko valtuuston puheenjohtajisto jättäytyi kunnanvaltuustosta. Kesäkuussa näemme siis täydellisesti uudistuneen valtuuston puheenjohtajiston.

Istunnon päätteeksi hyvästeltiin ne valtuuston jättäneet valtuutetut, jotka eivät viime vaaleissa olleet ehdokkaina. Alla olevassa kuvassa vasemmalta: Petri Kalmi, Kaisa Suominen, Elli Aatela, Petra Sinisalo-Katajisto, Virpi Korhonen, Georg Kopteff ja Kaisu Paulanto.

IMG_3789

Viimeinen valtuuston kokous aloitettiin äänestykseen johtaneella asialla eli käsiteltiin ELY-keskuksen pyyntöön myöntää Nurmijärvelle 26 uutta kuntapaikkaa kiintiöpakolaisille ja turvapaikanhakijoille. Perussuomalaisten valtuustoryhmä teki pohjaesitystä vastustavan esityksen, ettei paikkoja myönnettäisi. Äänestin vuonna 2014 sen puolesta, että kuntaan otetaan historiallisesti ensimmäiset 27 kiintiöpakolaista vuosina 2015-16. Jo alkuvuodesta 2016 valtio ehdotti Nurmijärvelle uutta 100 turvapaikanhakijan ja kiintiöpakolaisen ottamista. Tällöinkin kannatin kunnanhallituksen pohjaesitystä ja olin päättämässä 73 uuden kuntapaikan myöntämisestä. Pyynnöt siis vain jatkuvat ja niistä näyttää tulleen jonkinlainen kuntapaikka-automaatio. Tällä kertaa käytin oikeuttani kieltäytyä tarjouksesta ja äänestin 14 muun valtuutetun kanssa ehdotusta vastaan – ja hävisimme. Mielestäni tulisi ennen seuraavia pakolaiserien ottoa selvittää, miten jo Nurmijärvelle otetut pakolaiset ovat kotoutuneet ja miten prosessi kunnassa toimii – tämähän oli myös PS:n vastaesityksessä todettu. Omalta osaltani päätökseen vaikutti myös se, että viime kädessä kunnalla ei ole minkäänlaista puheoikeutta tai vaikutusmahdollisuutta siihen, kuinka paljon valtio ohjaa ja sijoittaa kuntaan turvapaikanhakijoita. Tämä nähtiin vuosien 2015 ja 2016 aikana, kun kuntaan avattiin vastaanottokeskus useille sadoille turvapaikanhakijalle. Tätä prosessia ja sen vaikutuksia kunta joutui katsomaan sivusta. Minua ei myöskään miellyttänyt se, että pääkaupunkiseudun suurille kaupungeille valtio ei ole esittänyt lainkaan uusia kuntapaikkoja, vaikka ne ovat täyttäneet vain murto-osan ELYn niille alun perin osoittamista paikoista.

Systeemi näyttää olevan sellainen, että myös ensi vuonna valtio tulee ehdottamaan Nurmijärvelle uusia kuntapaikkoja. toivottavasti tuohon päätöksentekoon on käytettävissä arvioita ja todellista tietoa kuntaan jo otettujen turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten kotoutumisesta.

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Hannu Toikkanen (vas) nosti arviointikertomusta läpikäydessään esille kunnan investointihankkeet ja totesi riskienhallinnan tärkeyden jo suunnitteluvaiheessa ja peräänkuulutti hankekohtaisen seurannan tärkeyttä. Erityisesti Toikkanen painotti ajatusta siitä, että hankkeiden laajentumisista ja kustannusnousuista tulisi päättää valtuustossa etupainotteisesti – ei vasta sitten, kun mitään ei ole tehtävissä ja valtuustolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lisämäärärahat myöntää. Samasta asiasta olen eräänkin kerran valtuustosalissa jatissut.

Eräässä asiakohdassa eräs puhuja totesi sanovansa asiasta ”muutaman sanan”. Lauseenmuodostus kesti 5 minuuttia 52 sekuntia.

Kunnanvaltuusto päätti toimikautensa äänestämällä. Kyseessä oli Vihreiden valtuustoaloite Nurmijärven Sähkön irtautumiseksi Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta. Aloite hylättiin äänin 41-10. Kunnanvaltuusto antoi sähköyhtiölle omistajanohjausviestin jatkaa aiempien linjauksien mukaisesti.

———————–

Uusi kunnanvaltuusto kokoontuu 21.6.2017. Yli puolet valtuutetuista on tuolloin ensikertalaisia, joten loppuvuodesta tulee varmasti mielenkiintoinen. Toivottavasti kuulemme jo kesäkuun kokouksessa ”neitsytpuheita” uusilta valtuutetuilta.

Ja täytyy sanoa, että kyllä jään kaipaamaan joitakin nyt valtuustosta pois jääviä valtuutettuja. Joidenkin kanssa synkkasi alusta lähtien – vuosia sitten. Joidenkin kanssa yhteistyö ja yhteisymmärrys kasvoi vuosien varrella. Monta hyvää tyyppiä, hyviä keskusteluja ja mukavia muistoja.

Hyvää jatkoa heille.

———————-

Tähän hätään en kommentoi paikallislehdessä esitettyjä arvioita kuntavaalien jälkeisten luottamuspaikkaneuvottelujen kulusta ja minun väitetyistä erinomaisista pelinjohtokyvyistä. Jokainen luottamuspaikkaneuvotteluihin osallistunut henkilö tietää missä hengessä ja millä tavalla luottamuspaikkaneuvottelut vedin. Jos jollakin ryhmällä on tarvetta sisäiseen kasvojenpesuun, niin suon sellaisen mahdollisuuden mielihyvin. Ehkä jossakin vaiheessa – kun pöly on hieman laskeutunut ja kuntalaisetkin pääsevät toteamaan lopullisen paikkajaon – tulen asiaa hieman avaamaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeisiä viedään – valtuustokausi päättyy

valtuusto

Nurmijärven nykyinen kunnanvaltuusto kokoontuu viimeistä kertaa keskiviikkona 31.5.2017. Takana on neljän ja puolen vuoden mittainen päätöksentekotaival ja puolen sataa valtuuston kokousta. Osa kunnanvaltuutetuista jatkaa uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa kesäkuussa Juhannusviikolla. Osalle ensi viikon kokous on viimeinen joko lopullisesti tai ainakin toistaiseksi. Uudet vaalithan ovat jälleen neljän vuoden päästä ja myös varapaikoilta voi nousta kunnanvaltuustoon kesken kauden. Yleensä näin myös tapahtuu neljän valtuustovuoden aikana isommissa valtuustoryhmissä.

Kokoomuksen valtuutetuista ensi viikon kokous on tältä erää viimeinen pitkät urat tehneille Kaisa Suomiselle, Markku Schildtille ja Markku Jalavalle. Pari kautta istunut Georg Kopteff jättää valtuustotyöskentelyn vapaaehtoisesti. Minna Aittakallion ja Ismo Nurmen valtuustokausien määrä jää tältä erää yhteen ja he jatkavat varavaltuutettuina. Myös tänä vuonna Kokoomuksen valtuustoryhmään liittynyt Vesa Manner ja varasijalta valtuustoon noussut Pasi Miettinen jatkavat varavaltuutettuina.

Keskustan Petri Kalmi nuijii keskiviikkona viimeistä kertaa valtuuston listaa puheenjohtajana. Listalla on mm. esitys turvapaikan hakijoiden kuntapaikkojen lisäämisestä 26:lla ja vuoden 2016 ennakoitua huomattavasti paremmin menneen tilinpäätöksen hyväksyminen. Ikävää on se, että vaikka viime vuosi meni tuloksellisesti hyvin, niin kunta velkaantui lisää yli 20 miljoonalla eurolla. Kun hyvinäkin vuosina eletään ja rakennetaan velaksi, niin tulevaisuus ei näytä kovin ruusuiselta – etenkin, kun kunnan pelimerkit vähentyvät tulevina vuosina oleellisesti sote-uudistuksen vaikutuksesta.

Vihreiden valtuustoryhmän aloite Nurmijärven Sähkön irtautumisesta Fennovoiman ydinvoimahankkeesta jää nykyisen valtuuston viimeiseksi asiaksi. Oletettavaa on, että nykyinen valtuusto siis päättää toimintansa äänestykseen.


 

Myös asemakaavoitus ja rakennuslautakunnan toimikausi alkaa vedellä viimeisiään. Toiseksi viimeisin kokous pidettiin 18.5. ja lautakunta myönsi viisi rakennuslupaa: parille asuinkerrostalolle ja kolmelle teollisuusrakennukselle. Talouden piristyminen näkyy myös asialistalla. Poikkeuslupien ja muutaman pienen asemakaavamuutoksen lisäksi hyväksyttiin Kirkonkylän ns. Lidlin asemakaavamuutosehdotus, joka menee vielä kunnanhallitukseen ja edelleen kunnanvaltuustoon.

Käsittelimme myös Helsingin hallinto-oikeudelle annettavan lausunnon liittyen yhteen Klaukkalassa sijaitsevaan poikkeamispäätökseen. Koska olin jo tuota poikkeamispäätöstäkin vastustanut, niin pysyin lausunnon antamisenkin osalta aiemmassa kannassani ja jouduin jättämään lautakunnan päätökseen eriävän mielipiteen.

ASRA kokoontuu vielä kerran kesäkuun puolivälissä. Sen jälkeen työtä jatkaa uusi lautakunta, jonka kunnanvaltuusto valitsee juhannusviikolla.