Pikavisiitti Vienan Karjalaan. Osa 3 Vuokkiniemi

209.JPG

Uhtua jäi takavasemmalle ja suuntasimme länttä kohti. Ensimmäisen paussin paikka oli noin 15 km päässä Uhtualta sijaitsevat Kis-Kis-kukkulat. Myös tänne suomalaisten hyökkäys pysähtyi kesällä 1941 ja näille sijoille vakiintui ns. asemasotavaiheen rintamalinja.

Muna-kukkulalla ihan tien vieressä on neuvostomuistomerkki ja hyvin nähtävillä puolustusasemat: juoksuhaudat ja pesäkkeiden jäänteet. Täälläkin muistomerkissä todetaan, että saksalais-fasistien hyökkäys torjuttiin kyseisessä paikassa.

Ei Makkaraa ilman Munaa. Tien toisella puolella hieman Suomeen päin sijaitsee suomalaisten asemien jäänteet ja suomalaisten asettama muistomerkki. Myös Makkara-kukkula sijaitsee tien toisella puolella. Hortoilimme metsässä tovin ja onnistuimme suunnistamaan Makkaran ohi, mutta kyllä se siellä on edelleen.

Ajelimme Pistojoen yli Vuonnisen karjalaiskylään. Vuonninen on kuuluisa runonlaulaja Ontrei Malisesta ja tietäjä Vassila Kieleväisestä. Lönnrot laulatti heitä ja muistiin merkitsi ukkojen tarinoita Kalevala-eepoksen aineksiksi. Kylässä on kauppa, jossa olisi ilmeisesti kannattanut poiketa. Siellä, kun olisi matkamiestä palveltu ihan äidinkielellä. Nähtävyytenä on merkitty tien viereen vanha kalmisto, johon edellä mainitut Malinen ja Kieleväinen on haudattu. Kalmistosta ei kuitenkaan ymmärtääkseni ollut mitään jäljellä, vaan paikalla oli lähinnä tiilen palasia ja muuta rakennusjätettä.  Kalmiston paikan takana on jonkin neuvostolaitoksen rauniot ja läjä isoja ruostuneita säiliöitä.

Seuraavasta etapista oli kuultu ja luettu varoituksia. Tien Vuonnisesta etelään Ponkalahteen varoiteltiin olevan erityisen kehnossa kunnossa. Tieto piti paikkansa. Meno oli maastokelpoisesta ajoneuvostakin huolimatta välillä ihan kävelyvauhtia. Hämmästyttävästi juuri huonoimman tieosuuden kohtaan iski päälle helvetinmoinen raekuuro. Tie muuttui rakeista valkoiseksi ja vettä tuli välissä kaatamalla. Tie melkeinpä suli alta pois ja mäkiosuuksilla siihen syöpyi melkoiset urat. Tuulilasin alaosasta olisi voinut rakeita poistaa lumilapiolla.

Saavuimme kuitenkin Ponkalahteen, jota ei kuitenkaan ollut olemassa. Tämäkin karjalaiskylä on autioitunut ja raunioitunut. Etenimme siis pysähdyksittä Vuokkiniemeen.

Vuokkiniemi on kovinkin merkittävä karjalaiskeskus tänäkin päivänä. Uhtualta ostamani Karjalan Sanomien mukaan Vuokkiniemi on tämän vuoden suomalais-ugrilaisen maailman kulttuuripääkaupunki. Heinäkuun alussa siellä näkyy pidetyn Sommelo-festivaalit, joissa kanteletta soitettu, runoja laulettu ja joikuja esitetty. Paikalla oli ollut lehden mukaan parin sadan hengen yleisö. Ensiksi ajoimme Ontsin talolle, joka on toista sataa vuotta vanha kestikievarirakennus. Rakennuksen etupuoli on kunnostettu ihan hienoksi. Takapuolelle ei saneeraustoimenpiteet olleet vielä ehtineet, vaan siellä oli ikkunoita hajalla tai osa umpeen laudoitettu. Ontsin talon edessä on neljä vanhaa aittaa ja takaa pilkottaa Ylä-Kuittijärvi. Täällä Lönnrot laulatti Arhippa Perttusta, jonka pojan, Miihkaili Perttusen, patsas on Vuokkiniemen harjun itäpäässä. I.K. Inhakin kävi aikoinaan valokuvaamassa Vuokkiniemessä.

228.JPG

 Miihkaili Perttusen muistomerkki Vuokkiniemen harjulla.

Kartan mukaan kylässä olisi pitänyt olla uusi ja vanha kauppa, mutta ilmeisesti vanha oli jo lakkautettu ja uusi vasta viritteillä – ainakin jokin uusi kaupparakennus oli ilmeisesti viimeistelyä vaille valmis. Se ei luonnollisestikana tarkoita sitä, että se olisi koht’silleen valmis. Tallustelimme sisälle postiin, jossa postineiti ilmoitti selvällä venäjänkielellä paikan olevan kiinni. Kylän keskuksessa oleva kylätalo oli kiinni. Kylätalon vieressä on hienon näköisiä koulurakennuksia – suomalaisten suunnittelemia ja rakentamia. Viehättävä ja kohtuullisen hyvin säilynyt karjalaiskylä, jonka rakennukset kylläkin alkavat pääosin olla teknisen käyttöikänsä päässä. Kylän laitamilla on isohko kalmisto ja hillittömän näköinen televisiotorni. Jos kylän karjalaistalot joskus lahoavat, niin ainakin se teräksinen tv-masto jää pystyyn.

Vuokkiniemestä Kostamukseen tie olikin jo ihan ajokelpoista. Jo hyvissä ajoin ennen Kostamusta näkyi massiivisia kaivoksen jätekivi/louhoskasoja. Kaupungin laidalla on jättimäinen avolouhos, josta louhitaan rautamalmia. Kaivoksen vieressä sijaitsee iso rikastamo. Itse kaupunki näyttää vilkkaalta ja hyvinvoivalta. Kadut ovat kinkerikunnossa ja uusia liikerakennuksia on runsaasti. Täältä löytänee kaikkea, mitä normi-ihminen tarvitsee. Kaupunkikuvasta erottaa selkeästi suomalaisten aikanaan rakentamat rakennukset – ero neuvosto- ja venäjätyyliin on melkoinen. Tulipahan nähtyä tämäkin, kun paikasta on kovasti kuullut ja tosi moni entinen työkaveri oli kaupunkia ja teollisuuskombinaattia pystyttämässä aikoinaan.

Mukana matkassa oli Markus Lehtipuun erinomainen Karjalan matkaopas. Jos tuohon suuntaan lähtee reissulle, niin opus kannattaa ehdottomasti hankkia ja ottaa matkaan.

Sellainen reissu. Näkemättä olisi nämäkin mestat jääneet, jos ei olisi matkalle ryhtynyt.

Ensi vuonna Vienanmerelle rantamille ja Solovetskiin?

 

 

187.JPG

Info-taulu Vuonnisen kylässä.

188.JPG

Tässä piti näkymän Vuonnisen vanha kalmisto,…

189.JPG

…, vaan rakennusjätettä, tyhjiä öljysäiliöitä ja rakennuksen raunio löytyi.

20446428_10214254154696600_1465075657_o.jpg

Bernerin liikennekaari tänne ja sassiin. Lähialuematkailija ihmettelee Vuonnisen tietä.

168

Koukkaus Muna-kukkulan muistomerkin selustaan.

163

Muna-kukkulan puolustusasemia.

170.JPG

Suomalaisten muistomerkki Makkara-kukkulan puolella.

216

Vuokkiniemi. Taustalla megalomaaninen raemyrskypilvi.

218

Ontsin talo Vuokkiniemessä. Vanha kestikievari.

227.JPG

Vuokkiniemeläistä rakennuskantaa.

231

Myöhästyimme. Vuokkiniemen Briz-baari oli aika kiinni.

IMG_4419Tervetuloa Kostamukseen.  

 

IMG_4424.JPG

 

 

Pikavisiitti Vienan Karjalaan. Osa 2 Uhtua

 

121.JPG

Röhöstä on Tiltun tie…

139.JPG

…Se vie Uhtuan ruokatavarakauppaan.

Samaa rytkytystä Paanajärveltä Pääjärvelle, jossa täydennettiin ruoka-ja juomavarastoa. Kauppoja taajamassa on useita ja paikallisessa Sperbankin konttorissa saa hoidettua rahanvaihdon.

Pääjärveltä lähdettiin itään reikäistä ja monttuista asfalttitietä pitkin. Ajeltiin Tungozeroon, jossa fundeerattiin käydäänkö katsomassa missä kuosissa Kiestinki on nykyisin. Päätettiin kuitenkin kurvata etelään kohti Uhtuata.

Laulun sanoin: “Röhöstä on Tiltun tie. Se murasena kurasena Uhtualle vie.” Röhössä oli vain järvi paikallaan. Kylästä ei ollut jäljellä mitään. Näitä alasajettuja karjalaiskyliähän seudulta löytyy – tai paremminkin ei löydy – useita.

15 kilometriä ennen Uhtuaa etenemisemme pysähtyi – aivan kuten maanmiehillämme liki 80 vuotta sitten. Tämän pienen joen kohdalle pysähtyi suomalaisten eteneminen elokuussa 1941. Kukkulalla juoksuhautojen ja pesäkkeiden keskellä on  neuvostomuistomerkki, josta voi päätellä, että näillä sijoilla harjoitettiin asemasotaa tuosta elokuusta 1941 aina syyskuulle 1944. Maastot ja näkymät ovat nykyisin puuston peitossa, mutta jonkinlaisen käsityksen sota-ajan maisemista pystyy hahmottamaan.

127.JPG

Tähän pysähtyi “saksalaisfasistien” maahantunkeutumisinvaasio.

Uhtua tai Kalevala, jolla nimellä se Venäjällä kykyisin tunnetaan, on noin 4000 asukkaan pikkukaupunki. Taajama sijaitsee  kauniin Keski-Kuittijärven rannalla. Kaupunki on rakentunut kahden pääulitsan molemmille puolin eli Lenina- ja Sovetskajakatujen ympäristöön. Reunamilla rakennukset ovat enemmän tai vähemmän rähjäisessä kunnossa olevia pientaloja, mutta pääkatujen varrella on joitakin kaksikerroksisia puutaloja ja neuvostoaikaisia matalia kerrostalojakin. Etenkin lännen suunnassa on kanavan takana nähtävissä perinteiseen tapaan rantatörmälle rakennettuja karjalasitaloja. Idän suunnassa on nätti hiekkaranta. Positiivisena havaintona, että täällä kukaan ei ole tyrkyttämässä aurinkotuoleja vuokralle.

Bongasimme järven rannassa sijaitsevan hotelli Weltin, josta onnistuimme saamaan viimeisen vapaana olleen kahden hengen huoneen, jossa myös suihku oli. En lähde arvaamaan monenko tähden tai kuun hotelli kyseessä oli, mutta ihan kodikkaalta ja uudehkolta se tuntui. Uhtualta tuskin parempaa majapaikkaa löytää. Lähistöllä oleva Sampo-hotelli, kun on rakennettu jo viime vuosituhannen puolella. Kakkoskerroksen huoneesta oli vielä erinomainen näköala Keski-Kuittijärvelle ja ilmastointikin pelasi, kun laittoi akkunan selälleen. Kahden hengen huoneen hinta oli 2400 rupelia eli vajaat 40 euroa. Ei tullut mieleen tingata. Alakerrassa oli viikinkimeiningeillä stailattu ravintola-baari, jossa tarjottiin niin illallista kuin aamiaistakin. Illallinen kustansi 300 ruplaa eli viitisen ecua ja sisälsi ainakin borssikeiton ja jonkin sortin liha-annoksen. Hyvää oli. Aamiainen irtosi parilla sadalla ruplalla eli kolmella eurolla. Tarjolla oli erinomaista puuroa ja lämmintä piirakkaa. Palvelu oli hyvää ja respassa myös suomenkielistä – ja venäjänkielellähän pärjää itänaapurissa aina. Ravintolan kesätarjoilijana ollut opiskelijatyttö ei suomen sanaa puhunut. Taito taitaa olla vain varttuneempien hallussa nykyisin.

150.JPG

Guljailtiin illalla muutaman baltikan jälkeen rehvakkaasti keskustaan. Monenlaista pientä putiikkia ja museota pääraitinvarrella näytti olevan ja yksi ihan kinkerikondiksessakin oleva pytinki pääkatujen risteyksessä. Jälkikäteen totesin, että tuo komea rakennus oli ns. Mobergin talo, joka oli vielä joitakin vuosia sitten samassa rappiotilassa kuin useimmat muutkin keskustan puutalot. Googlen katunäkymässäkin rakennus on juuri remonttityömaana ja julkisivun kyltistä voi todeta, että hanke on taas jonkin sortin EU-Suomi-rahoitteinen. Kuinkas muutenkaan.

Jostakin selittämättömästä syystä emme onnistuneet havaitsemaan kylän ainoaa iltabaaria (Cafe Ujut), vaikka olimme noin kymmenen metrin päässä sen uksesta. Tällaista ei olisi nuorempana päässyt tapahtumaan. Huitaisimme siis iltabaltikat Weltin viikinkibaarissa. Hotellissa yöpynyt kuopiolainen motoristipariskunta tiesi kertoa, että iltasella oli muitakin suomalaisia käynyt huoneita kyselemässä. Kannattanee Uhtualle menijöiden tehdä huonevaraukset etukäteen kun kysyntää näyttää olevan ja hotellit kohtuullisen pieniä. Weltissäkin vain vajaat 20 huonetta. Nämäkin motoristit olivat Murmanskiin ja edelleen Norjan puolelle menossa – aivan kuten Paanajärven pikataipaleella tapaamamme rantaruotsalaiset motoristit. Luovutimme Kantalahteen suuntaville kuopiolaisille 10 kpl kastematoja.

Hyvin nukutun yön ja aamiaisen jälkeen kävimme vielä ihmettelemässä Kuittijärveen edettyä kanavaa ja Lönnrotin mäntyä, jota paikkakunnalla nähtävyytenä pidetään. Kyseessä on kelotorso, jonka luona Lönnrot on kuulemma ylöskirjannut kalevalaisia runoja. Karjala-matkaoppaan mukaan “surkea kuiva runko” on siirretty paikalle muualta. Siltä se vähän tai oikeastaan enemmän näyttikin.

Siellä täällä katukuvassa ja rakennusten julkisivuissakin näkyi kalevalaisia kylttejä, joissa oli suomen/karjanlankielistä tekstiä. Olipa jotkin katukyltitkin suomenkielellä. Kovin olivat vain haalistuneita ja rispaantuneita. Pahoin pelkään, että 10-20 vuoden päästä niistäkään ei ole kuin muistot jäljellä. Uhtua-Kalevala on venäläis-karjalainen pikkukaupunki, jolla olisi hyvät mahdollisuudet saada tuloja ja elinkeinoa suomalaisilta matkailijoilta. Mutta kun liikenneyhteydet ovat kehitysmaatasoa ja ne hiemankin kiinnostavat nähtävyydet ja rakennukset rapistuvat ilman EU-tukea, niin tällä menolla minkäänlaista matkailubuumia tuskin on odotettavissa.

Sitten kohti reissun loppuosuutta eli katse Vuonniseen ja Vuokkiniemeen. Siitä trilogian viimeisessä eli osassa n:o 3.

IMG_4068.JPG

Uhtuan hieno biitsi.

IMG_4409.JPG

“Niin teemme ikisovinnot. Ikirauhat ratkoamme. Elääksemme ehosti. Kesän kaiken kaunihisti. Maat on meillä yhtehiset. Evähät erinomaiset.” Kaunista. 

IMG_4411.JPG

Uhtuan keskustan rappioromantiikkaa. Taustalla kirjapainomuseo.

20427104_10214254131896030_714416330_o.jpg

Uhtuan pääkatujen risteys. Vasemmalla euro-saneerattu Mobergin talo. (Foto H.Siltala)

156.JPG

Kanava Uhta-joesta Keski-Kuittijärveen.

159.JPG

Keski-Kuittijärven rantaa Uhtualta länteen.

20400955_10214254132016033_1270665776_n.jpg

Tästä ei enää Lönnrotin mänty parane. (Foto: H.Siltala)