Uhtua jäi takavasemmalle ja suuntasimme länttä kohti. Ensimmäisen paussin paikka oli noin 15 km päässä Uhtualta sijaitsevat Kis-Kis-kukkulat. Myös tänne suomalaisten hyökkäys pysähtyi kesällä 1941 ja näille sijoille vakiintui ns. asemasotavaiheen rintamalinja.
Muna-kukkulalla ihan tien vieressä on neuvostomuistomerkki ja hyvin nähtävillä puolustusasemat: juoksuhaudat ja pesäkkeiden jäänteet. Täälläkin muistomerkissä todetaan, että saksalais-fasistien hyökkäys torjuttiin kyseisessä paikassa.
Ei Makkaraa ilman Munaa. Tien toisella puolella hieman Suomeen päin sijaitsee suomalaisten asemien jäänteet ja suomalaisten asettama muistomerkki. Myös Makkara-kukkula sijaitsee tien toisella puolella. Hortoilimme metsässä tovin ja onnistuimme suunnistamaan Makkaran ohi, mutta kyllä se siellä on edelleen.
Ajelimme Pistojoen yli Vuonnisen karjalaiskylään. Vuonninen on kuuluisa runonlaulaja Ontrei Malisesta ja tietäjä Vassila Kieleväisestä. Lönnrot laulatti heitä ja muistiin merkitsi ukkojen tarinoita Kalevala-eepoksen aineksiksi. Kylässä on kauppa, jossa olisi ilmeisesti kannattanut poiketa. Siellä, kun olisi matkamiestä palveltu ihan äidinkielellä. Nähtävyytenä on merkitty tien viereen vanha kalmisto, johon edellä mainitut Malinen ja Kieleväinen on haudattu. Kalmistosta ei kuitenkaan ymmärtääkseni ollut mitään jäljellä, vaan paikalla oli lähinnä tiilen palasia ja muuta rakennusjätettä. Kalmiston paikan takana on jonkin neuvostolaitoksen rauniot ja läjä isoja ruostuneita säiliöitä.
Seuraavasta etapista oli kuultu ja luettu varoituksia. Tien Vuonnisesta etelään Ponkalahteen varoiteltiin olevan erityisen kehnossa kunnossa. Tieto piti paikkansa. Meno oli maastokelpoisesta ajoneuvostakin huolimatta välillä ihan kävelyvauhtia. Hämmästyttävästi juuri huonoimman tieosuuden kohtaan iski päälle helvetinmoinen raekuuro. Tie muuttui rakeista valkoiseksi ja vettä tuli välissä kaatamalla. Tie melkeinpä suli alta pois ja mäkiosuuksilla siihen syöpyi melkoiset urat. Tuulilasin alaosasta olisi voinut rakeita poistaa lumilapiolla.
Saavuimme kuitenkin Ponkalahteen, jota ei kuitenkaan ollut olemassa. Tämäkin karjalaiskylä on autioitunut ja raunioitunut. Etenimme siis pysähdyksittä Vuokkiniemeen.
Vuokkiniemi on kovinkin merkittävä karjalaiskeskus tänäkin päivänä. Uhtualta ostamani Karjalan Sanomien mukaan Vuokkiniemi on tämän vuoden suomalais-ugrilaisen maailman kulttuuripääkaupunki. Heinäkuun alussa siellä näkyy pidetyn Sommelo-festivaalit, joissa kanteletta soitettu, runoja laulettu ja joikuja esitetty. Paikalla oli ollut lehden mukaan parin sadan hengen yleisö. Ensiksi ajoimme Ontsin talolle, joka on toista sataa vuotta vanha kestikievarirakennus. Rakennuksen etupuoli on kunnostettu ihan hienoksi. Takapuolelle ei saneeraustoimenpiteet olleet vielä ehtineet, vaan siellä oli ikkunoita hajalla tai osa umpeen laudoitettu. Ontsin talon edessä on neljä vanhaa aittaa ja takaa pilkottaa Ylä-Kuittijärvi. Täällä Lönnrot laulatti Arhippa Perttusta, jonka pojan, Miihkaili Perttusen, patsas on Vuokkiniemen harjun itäpäässä. I.K. Inhakin kävi aikoinaan valokuvaamassa Vuokkiniemessä.
Miihkaili Perttusen muistomerkki Vuokkiniemen harjulla.
Kartan mukaan kylässä olisi pitänyt olla uusi ja vanha kauppa, mutta ilmeisesti vanha oli jo lakkautettu ja uusi vasta viritteillä – ainakin jokin uusi kaupparakennus oli ilmeisesti viimeistelyä vaille valmis. Se ei luonnollisestikana tarkoita sitä, että se olisi koht’silleen valmis. Tallustelimme sisälle postiin, jossa postineiti ilmoitti selvällä venäjänkielellä paikan olevan kiinni. Kylän keskuksessa oleva kylätalo oli kiinni. Kylätalon vieressä on hienon näköisiä koulurakennuksia – suomalaisten suunnittelemia ja rakentamia. Viehättävä ja kohtuullisen hyvin säilynyt karjalaiskylä, jonka rakennukset kylläkin alkavat pääosin olla teknisen käyttöikänsä päässä. Kylän laitamilla on isohko kalmisto ja hillittömän näköinen televisiotorni. Jos kylän karjalaistalot joskus lahoavat, niin ainakin se teräksinen tv-masto jää pystyyn.
Vuokkiniemestä Kostamukseen tie olikin jo ihan ajokelpoista. Jo hyvissä ajoin ennen Kostamusta näkyi massiivisia kaivoksen jätekivi/louhoskasoja. Kaupungin laidalla on jättimäinen avolouhos, josta louhitaan rautamalmia. Kaivoksen vieressä sijaitsee iso rikastamo. Itse kaupunki näyttää vilkkaalta ja hyvinvoivalta. Kadut ovat kinkerikunnossa ja uusia liikerakennuksia on runsaasti. Täältä löytänee kaikkea, mitä normi-ihminen tarvitsee. Kaupunkikuvasta erottaa selkeästi suomalaisten aikanaan rakentamat rakennukset – ero neuvosto- ja venäjätyyliin on melkoinen. Tulipahan nähtyä tämäkin, kun paikasta on kovasti kuullut ja tosi moni entinen työkaveri oli kaupunkia ja teollisuuskombinaattia pystyttämässä aikoinaan.
Mukana matkassa oli Markus Lehtipuun erinomainen Karjalan matkaopas. Jos tuohon suuntaan lähtee reissulle, niin opus kannattaa ehdottomasti hankkia ja ottaa matkaan.
Sellainen reissu. Näkemättä olisi nämäkin mestat jääneet, jos ei olisi matkalle ryhtynyt.
Ensi vuonna Vienanmerelle rantamille ja Solovetskiin?
Info-taulu Vuonnisen kylässä.
Tässä piti näkymän Vuonnisen vanha kalmisto,…
…, vaan rakennusjätettä, tyhjiä öljysäiliöitä ja rakennuksen raunio löytyi.
Bernerin liikennekaari tänne ja sassiin. Lähialuematkailija ihmettelee Vuonnisen tietä.
Koukkaus Muna-kukkulan muistomerkin selustaan.
Muna-kukkulan puolustusasemia.
Suomalaisten muistomerkki Makkara-kukkulan puolella.
Vuokkiniemi. Taustalla megalomaaninen raemyrskypilvi.
Ontsin talo Vuokkiniemessä. Vanha kestikievari.
Vuokkiniemeläistä rakennuskantaa.
Myöhästyimme. Vuokkiniemen Briz-baari oli aika kiinni.
Tervetuloa Kostamukseen.
ARTO HÄGG 