Pikavisiitti Vienan Karjalaan. Osa 2 Uhtua

 

121.JPG

Röhöstä on Tiltun tie…

139.JPG

…Se vie Uhtuan ruokatavarakauppaan.

Samaa rytkytystä Paanajärveltä Pääjärvelle, jossa täydennettiin ruoka-ja juomavarastoa. Kauppoja taajamassa on useita ja paikallisessa Sperbankin konttorissa saa hoidettua rahanvaihdon.

Pääjärveltä lähdettiin itään reikäistä ja monttuista asfalttitietä pitkin. Ajeltiin Tungozeroon, jossa fundeerattiin käydäänkö katsomassa missä kuosissa Kiestinki on nykyisin. Päätettiin kuitenkin kurvata etelään kohti Uhtuata.

Laulun sanoin: “Röhöstä on Tiltun tie. Se murasena kurasena Uhtualle vie.” Röhössä oli vain järvi paikallaan. Kylästä ei ollut jäljellä mitään. Näitä alasajettuja karjalaiskyliähän seudulta löytyy – tai paremminkin ei löydy – useita.

15 kilometriä ennen Uhtuaa etenemisemme pysähtyi – aivan kuten maanmiehillämme liki 80 vuotta sitten. Tämän pienen joen kohdalle pysähtyi suomalaisten eteneminen elokuussa 1941. Kukkulalla juoksuhautojen ja pesäkkeiden keskellä on  neuvostomuistomerkki, josta voi päätellä, että näillä sijoilla harjoitettiin asemasotaa tuosta elokuusta 1941 aina syyskuulle 1944. Maastot ja näkymät ovat nykyisin puuston peitossa, mutta jonkinlaisen käsityksen sota-ajan maisemista pystyy hahmottamaan.

127.JPG

Tähän pysähtyi “saksalaisfasistien” maahantunkeutumisinvaasio.

Uhtua tai Kalevala, jolla nimellä se Venäjällä kykyisin tunnetaan, on noin 4000 asukkaan pikkukaupunki. Taajama sijaitsee  kauniin Keski-Kuittijärven rannalla. Kaupunki on rakentunut kahden pääulitsan molemmille puolin eli Lenina- ja Sovetskajakatujen ympäristöön. Reunamilla rakennukset ovat enemmän tai vähemmän rähjäisessä kunnossa olevia pientaloja, mutta pääkatujen varrella on joitakin kaksikerroksisia puutaloja ja neuvostoaikaisia matalia kerrostalojakin. Etenkin lännen suunnassa on kanavan takana nähtävissä perinteiseen tapaan rantatörmälle rakennettuja karjalasitaloja. Idän suunnassa on nätti hiekkaranta. Positiivisena havaintona, että täällä kukaan ei ole tyrkyttämässä aurinkotuoleja vuokralle.

Bongasimme järven rannassa sijaitsevan hotelli Weltin, josta onnistuimme saamaan viimeisen vapaana olleen kahden hengen huoneen, jossa myös suihku oli. En lähde arvaamaan monenko tähden tai kuun hotelli kyseessä oli, mutta ihan kodikkaalta ja uudehkolta se tuntui. Uhtualta tuskin parempaa majapaikkaa löytää. Lähistöllä oleva Sampo-hotelli, kun on rakennettu jo viime vuosituhannen puolella. Kakkoskerroksen huoneesta oli vielä erinomainen näköala Keski-Kuittijärvelle ja ilmastointikin pelasi, kun laittoi akkunan selälleen. Kahden hengen huoneen hinta oli 2400 rupelia eli vajaat 40 euroa. Ei tullut mieleen tingata. Alakerrassa oli viikinkimeiningeillä stailattu ravintola-baari, jossa tarjottiin niin illallista kuin aamiaistakin. Illallinen kustansi 300 ruplaa eli viitisen ecua ja sisälsi ainakin borssikeiton ja jonkin sortin liha-annoksen. Hyvää oli. Aamiainen irtosi parilla sadalla ruplalla eli kolmella eurolla. Tarjolla oli erinomaista puuroa ja lämmintä piirakkaa. Palvelu oli hyvää ja respassa myös suomenkielistä – ja venäjänkielellähän pärjää itänaapurissa aina. Ravintolan kesätarjoilijana ollut opiskelijatyttö ei suomen sanaa puhunut. Taito taitaa olla vain varttuneempien hallussa nykyisin.

150.JPG

Guljailtiin illalla muutaman baltikan jälkeen rehvakkaasti keskustaan. Monenlaista pientä putiikkia ja museota pääraitinvarrella näytti olevan ja yksi ihan kinkerikondiksessakin oleva pytinki pääkatujen risteyksessä. Jälkikäteen totesin, että tuo komea rakennus oli ns. Mobergin talo, joka oli vielä joitakin vuosia sitten samassa rappiotilassa kuin useimmat muutkin keskustan puutalot. Googlen katunäkymässäkin rakennus on juuri remonttityömaana ja julkisivun kyltistä voi todeta, että hanke on taas jonkin sortin EU-Suomi-rahoitteinen. Kuinkas muutenkaan.

Jostakin selittämättömästä syystä emme onnistuneet havaitsemaan kylän ainoaa iltabaaria (Cafe Ujut), vaikka olimme noin kymmenen metrin päässä sen uksesta. Tällaista ei olisi nuorempana päässyt tapahtumaan. Huitaisimme siis iltabaltikat Weltin viikinkibaarissa. Hotellissa yöpynyt kuopiolainen motoristipariskunta tiesi kertoa, että iltasella oli muitakin suomalaisia käynyt huoneita kyselemässä. Kannattanee Uhtualle menijöiden tehdä huonevaraukset etukäteen kun kysyntää näyttää olevan ja hotellit kohtuullisen pieniä. Weltissäkin vain vajaat 20 huonetta. Nämäkin motoristit olivat Murmanskiin ja edelleen Norjan puolelle menossa – aivan kuten Paanajärven pikataipaleella tapaamamme rantaruotsalaiset motoristit. Luovutimme Kantalahteen suuntaville kuopiolaisille 10 kpl kastematoja.

Hyvin nukutun yön ja aamiaisen jälkeen kävimme vielä ihmettelemässä Kuittijärveen edettyä kanavaa ja Lönnrotin mäntyä, jota paikkakunnalla nähtävyytenä pidetään. Kyseessä on kelotorso, jonka luona Lönnrot on kuulemma ylöskirjannut kalevalaisia runoja. Karjala-matkaoppaan mukaan “surkea kuiva runko” on siirretty paikalle muualta. Siltä se vähän tai oikeastaan enemmän näyttikin.

Siellä täällä katukuvassa ja rakennusten julkisivuissakin näkyi kalevalaisia kylttejä, joissa oli suomen/karjanlankielistä tekstiä. Olipa jotkin katukyltitkin suomenkielellä. Kovin olivat vain haalistuneita ja rispaantuneita. Pahoin pelkään, että 10-20 vuoden päästä niistäkään ei ole kuin muistot jäljellä. Uhtua-Kalevala on venäläis-karjalainen pikkukaupunki, jolla olisi hyvät mahdollisuudet saada tuloja ja elinkeinoa suomalaisilta matkailijoilta. Mutta kun liikenneyhteydet ovat kehitysmaatasoa ja ne hiemankin kiinnostavat nähtävyydet ja rakennukset rapistuvat ilman EU-tukea, niin tällä menolla minkäänlaista matkailubuumia tuskin on odotettavissa.

Sitten kohti reissun loppuosuutta eli katse Vuonniseen ja Vuokkiniemeen. Siitä trilogian viimeisessä eli osassa n:o 3.

IMG_4068.JPG

Uhtuan hieno biitsi.

IMG_4409.JPG

“Niin teemme ikisovinnot. Ikirauhat ratkoamme. Elääksemme ehosti. Kesän kaiken kaunihisti. Maat on meillä yhtehiset. Evähät erinomaiset.” Kaunista. 

IMG_4411.JPG

Uhtuan keskustan rappioromantiikkaa. Taustalla kirjapainomuseo.

20427104_10214254131896030_714416330_o.jpg

Uhtuan pääkatujen risteys. Vasemmalla euro-saneerattu Mobergin talo. (Foto H.Siltala)

156.JPG

Kanava Uhta-joesta Keski-Kuittijärveen.

159.JPG

Keski-Kuittijärven rantaa Uhtualta länteen.

20400955_10214254132016033_1270665776_n.jpg

Tästä ei enää Lönnrotin mänty parane. (Foto: H.Siltala)

 

Pikavisiitti Vienan Karjalaan. Osa 1 Paanajärvi

IMG_4057

Tuli tehtyä pikavisiitti Vienan Karjalaan.

Heinäkuisena tiistaina Kuusamon Suoperästä rajan yli Venäjän puolelle. Raja-asemalla vain muutama suomalainen tankkaaja pikavisiitillä. Tie muuttuikin melkeinpä ajokelvottomaksi heti Venäjän puolella. Ensimmäinen kilometri mentiin melkeinpä kävelyvauhtia, eikä tie kovin kummoiseksi muuttunut senkään jälkeen.

Etenimme kuitenkin rajalta noin 70 kilometrin päässä sijaitsevaan Pääjärven metsäteollisuuskeskukseen, jossa asuu vajaat pari tuhatta henkeä. Asuinrakennuksista suurin osa näytti olevan suomalaisten 70-luvulla rakentamia betonielementtikerrostaloja. Kauppoja löytyi ja myös bensiiniasema – tosin järjettömän tuntuisessa paikassa jo paremmat päivänsä nähneen sahalaitoksen takana ja uskomattoman huonokuntoisen tien takana.

Pääjärvellä sijaitseva Paanajärven kansallispuiston opastuskeskus sen sijaan oli erinomaisessa kunnossa. Ei ihme – onhan koko pytinki rakennettu vuosituhannen vaihteen jälkeen vajaalla parilla miljoonalla eurolla ja täysin EU-rahoituksella. Haluaisinpa nähdä joskus Suomen puolella hankkeen, jonka rahoittaisi hyväntahtoisesti ja vapaaehtoisesti itäinen maailmanmahti ja suurvaltanaapurimme. Kovin yksi suuntaista on tämä ns. lähialueyhteistyö.

Opastuskeskuksesta saimme erinomaista palvelua. Vuorokauden proopuskat kansallispuistoon,  kalastusluvat ja maja mukavuuksitta mutta liinavaatteineen kustansi 3760 ruplaa eli reilusti alle 30 euroa per nuppi.

Sitten nokka kohti pohjoista ja Paanajärven kansallispuistoa. Hiekka/soratie oli kyllä erinomaisen leveä kuin suurvallassa lie pitääkin, mutta muuten ei meno ollut kehuttavaa – kuoppia ja koloja, kun mahtuu leveälle tielle tuplamäärä kapeampaan versioon verrattuna. Hyvät maavarat omaavalla Hiluxillakin keskituntinopeus jäi varmaan 40 km/h tasoon noin 65 kilometrin taipaleella Pääjärveltä kansallispuiston puomille, jossa rajavartija tarkasti asiapaperit. Puomilta oli vielä yli 20 kilometriä Paanajärvelle ja yöpymispaikkaamme – ja tiet vain entistä kehnommiksi kävivät.

002.JPG Tie Paanajärvelle: Joet on kätevä ylittää tällaisia siltoja pitkin. 

Jo Pääjärvellä huomiomme kiinnittyi kolmeen komealla motocross-moottoripyörillä pöristelleeseen matkailijaan. Kun nämä päristelivät Paanajärven pikataipaleella ohitsemme, totesimme rekisterikilpien olevan Suomesta. Miekkoset olivat kuitenkin pysähtyneet raja-aluetta osoittavan kyltin kohdalle ihmettelemään, mistä on kysymys, kun kyltissä jotain kulkulupaa edellytetään. Vaasasta (Vasa) ajelleet crossarit esittelivät GSP-karttaansa merkittyä reittiä, joka vei läpi kansallispuiston. Rohkenin epäillä, että ei taida onnistua eteneminen tätä kautta Murmanskiin – ainakaan ilman lupalappua, joka on hankittavissa opastuskeskuksesta noin 50 km takasuunnassa.

Paanajärvelle mentäessä oikealla puolen näkyi silloin tällöin Pääjärven laaja selkä ja edessä Kivakkatunturin yli 500 metrinen profiili.

016.JPG

Näkymä kansallispuistoon tultaessa.

Paanajärvestä laskeva Olangajoki ylitettiin hirsiarkkusiltaa pitkin. Olanga-joen varteen ja ympäristön lampien rannoille oli rakennettu parisen kymmentä puulämmitteistä mökki ja joitakin saunoja yhteiskäyttöön. Meidän pieni ja vaatimaton Rusalka-niminen mökki löytyi kirkasvetisen lammen rannalta. Isommassa naapurimökissä lomaili useampi venäläisperhe ja perinteiseen paikalliseen tapaan. Ystävällinen pikkutyttö toi suomalaisille erämatkailijoille tuliaiseksi paikallisen ahvenen – raakana ja elävänä.

Illan päälle ehdittiin vielä pyörähtämään muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa vienankarjalaisessa Vartiolammen kylässä, josta tosin ei ollut jäljellä kuin muistot. Kylä oli sijainnut Venäjän ja sittemmin Neuvostoliiton puolella, mutta liki Suomen vanhaa rajaa. Paanajärvihän liitettiin Neuvostoliittoon vasta 1940, kun osa Kuusamoa luovutettiin talvisodan jälkeen neuvostovaltiolle.

033.JPG

020.JPG

Hyvin ei siis ollut käynyt Vartiolammellekaan. Vaurasta ja elinvoimaista karjalaiskylää oli kohdannut 30-luvun alussa pakkokollektivisointi ja kolhoosin perustaminen. Kun tätä uutta elämäntapaa ja taloudenpitoa oli hoidettu, niin vuosisatainen yhdyskunta – monen muun vienankarjalaisen kylän tapaan – todettiin elinkelvottomaksi. Nyt Olanga-joen rantatöyräällä töröttää yksittäinen vanhaan tyyliin tehty uudisrakennus ja maatuvia opastetauluja pitkin muinaisia rantaniittyjä. Jotain perinnehippoja paikalla ilmeisesti kuitenkin joskus järjestetään. Paikka on kuitenkin hieno ja näkymä Olanga-joen yli Kivakalle on hieno.

Seuduilla ei näy poroeloa, joten jäkälää on kankaan valtoimenaan – tai paremminkin valkoisenaan. Jäljistä päätelleen metsissä on riehunut melkoisia metsäpaloja aikoinaan ja olinpa havaitsevinani useampiakin peuran pyyntikuoppia harjuilla.

052.JPG

Iltasella ruokailun päälle nautittiin muutama paikallinen Baltika seiska ja pössyteltiin Kuuban tuliaisina Romeo & Juliat. Puulämmitteinen mökki lämpeni hyvin ja uni maittoi, kun alla oli paksut patjat ja puistonvartijan antamat kukkakuviolliset liinavaatteet.

Aamulla kokeiltiin syöttää jalokaloille uistinta Olanga-joen sillan kupeessa, mutta rauta ei ollut maullaan. Virtauskin joessa on niin kova, että se aiheuttaa ongelmaa virvelöijälle. Puistovahdin mukaan vesikin oli tavallista korkeammalla. Rytkyteltiinkin sitten aamutuimaan  Paanajärven itäpäähän Niskakoskelle, jossa olisi ollut tarjolla myös venekyytiä tuolle rotkojärvelle. Tyydyttiin käppäilemaan järven rantaa ja kurkkaamaan Niskakoskea eli kohtaa, jossa Paanajärven vedet syöksyvät Olanga-jokeen. Kosken niskalta sain lipalla yhden harjuksen.

Maisemaa ihaillessa totesin seisovani vanhalla valtakunnan rajalla, joka sijaitsee aivan Paanajärven itäpäässä. Tarton rauhassakin rajalinja siihen täräytettiin ja maastossa se näytti olevan edelleen nähtävillä. Näkyipä rantatörmällä jonkinlainen rajapyykkikin, johon oli ilmeisesti jälkeenpäin betonipilari isketty. Hieno paikka ja hieno järvi. Paikallinen puistonvahti perkaili haukia ja ahvenoita ja sanoi selvällä suomenkielellä, ettei verkolla saa kalastaa järvessä.

Muutenkin puistovahdit ja opastuskeskuksen asiakasystävällinen henkilökunta haastoivat suomen kieltä.

Suuntasimme Paanajärveltä takaisin kohti Pääjärveä. Tarkoituksena oli köryytellä illaksi Uhtualle tai Kalevalaan, joksi naapurivaltio on sen nykynimennyt.

Siitä seuraavassa osiossa, mutta tässä vielä muutamia kuvia lisää alkutaipaleelta.

017.JPG

Rusalka-mökki.

064.JPG

Olanga-joen silta.

035.JPG

Etualalla Vartiolammen tuhoutunut karjalaiskylä ja rantaniityt, Olanga-joki ja taustalla Kivakka (n. 500 myp).

090.JPG

107.JPG

Paanajärvi itäpäästä katseltuna.

098.JPG

Vanha raja 1920.