Pikavisiitti Vienan Karjalaan. Osa 1 Paanajärvi

Tuli tehtyä pikavisiitti Vienan Karjalaan.

Heinäkuisena tiistaina Kuusamon Suoperästä rajan yli Venäjän puolelle. Raja-asemalla vain muutama suomalainen tankkaaja pikavisiitillä. Tie muuttuikin melkeinpä ajokelvottomaksi heti Venäjän puolella. Ensimmäinen kilometri mentiin melkeinpä kävelyvauhtia, eikä tie kovin kummoiseksi muuttunut senkään jälkeen.

Etenimme kuitenkin rajalta noin 70 kilometrin päässä sijaitsevaan Pääjärven metsäteollisuuskeskukseen, jossa asuu vajaat pari tuhatta henkeä. Asuinrakennuksista suurin osa näytti olevan suomalaisten 70-luvulla rakentamia betonielementtikerrostaloja. Kauppoja löytyi ja myös bensiiniasema – tosin järjettömän tuntuisessa paikassa jo paremmat päivänsä nähneen sahalaitoksen takana ja uskomattoman huonokuntoisen tien takana.

Pääjärvellä sijaitseva Paanajärven kansallispuiston opastuskeskus sen sijaan oli erinomaisessa kunnossa. Ei ihme – onhan koko pytinki rakennettu vuosituhannen vaihteen jälkeen vajaalla parilla miljoonalla eurolla ja täysin EU-rahoituksella. Haluaisinpa nähdä joskus Suomen puolella hankkeen, jonka rahoittaisi hyväntahtoisesti ja vapaaehtoisesti itäinen maailmanmahti ja suurvaltanaapurimme. Kovin yksi suuntaista on tämä ns. lähialueyhteistyö.

Opastuskeskuksesta saimme erinomaista palvelua. Vuorokauden proopuskat kansallispuistoon, kalastusluvat ja maja mukavuuksitta mutta liinavaatteineen kustansi 3760 ruplaa eli reilusti alle 30 euroa per nuppi.

Sitten nokka kohti pohjoista ja Paanajärven kansallispuistoa. Hiekka/soratie oli kyllä erinomaisen leveä kuin suurvallassa lie pitääkin, mutta muuten ei meno ollut kehuttavaa – kuoppia ja koloja, kun mahtuu leveälle tielle tuplamäärä kapeampaan versioon verrattuna. Hyvät maavarat omaavalla Hiluxillakin keskituntinopeus jäi varmaan 40 km/h tasoon noin 65 kilometrin taipaleella Pääjärveltä kansallispuiston puomille, jossa rajavartija tarkasti asiapaperit. Puomilta oli vielä yli 20 kilometriä Paanajärvelle ja yöpymispaikkaamme – ja tiet vain entistä kehnommiksi kävivät.

Tie Paanajärvelle: Joet on kätevä ylittää tällaisia siltoja pitkin.

Jo Pääjärvellä huomiomme kiinnittyi kolmeen komealla motocross-moottoripyörillä pöristelleeseen matkailijaan. Kun nämä päristelivät Paanajärven pikataipaleella ohitsemme, totesimme rekisterikilpien olevan Suomesta. Miekkoset olivat kuitenkin pysähtyneet raja-aluetta osoittavan kyltin kohdalle ihmettelemään, mistä on kysymys, kun kyltissä jotain kulkulupaa edellytetään. Vaasasta (Vasa) ajelleet crossarit esittelivät GSP-karttaansa merkittyä reittiä, joka vei läpi kansallispuiston. Rohkenin epäillä, että ei taida onnistua eteneminen tätä kautta Murmanskiin – ainakaan ilman lupalappua, joka on hankittavissa opastuskeskuksesta noin 50 km takasuunnassa.

Paanajärvelle mentäessä oikealla puolen näkyi silloin tällöin Pääjärven laaja selkä ja edessä Kivakkatunturin yli 500 metrinen profiili.

Näkymä kansallispuistoon tultaessa.

Paanajärvestä laskeva Olangajoki ylitettiin hirsiarkkusiltaa pitkin. Olanga-joen varteen ja ympäristön lampien rannoille oli rakennettu parisen kymmentä puulämmitteistä mökki ja joitakin saunoja yhteiskäyttöön. Meidän pieni ja vaatimaton Rusalka-niminen mökki löytyi kirkasvetisen lammen rannalta. Isommassa naapurimökissä lomaili useampi venäläisperhe ja perinteiseen paikalliseen tapaan. Ystävällinen pikkutyttö toi suomalaisille erämatkailijoille tuliaiseksi paikallisen ahvenen – raakana ja elävänä.

Illan päälle ehdittiin vielä pyörähtämään muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa vienankarjalaisessa Vartiolammen kylässä, josta tosin ei ollut jäljellä kuin muistot. Kylä oli sijainnut Venäjän ja sittemmin Neuvostoliiton puolella, mutta liki Suomen vanhaa rajaa. Paanajärvihän liitettiin Neuvostoliittoon vasta 1940, kun osa Kuusamoa luovutettiin talvisodan jälkeen neuvostovaltiolle.

Hyvin ei siis ollut käynyt Vartiolammellekaan. Vaurasta ja elinvoimaista karjalaiskylää oli kohdannut 30-luvun alussa pakkokollektivisointi ja kolhoosin perustaminen. Kun tätä uutta elämäntapaa ja taloudenpitoa oli hoidettu, niin vuosisatainen yhdyskunta – monen muun vienankarjalaisen kylän tapaan – todettiin elinkelvottomaksi. Nyt Olanga-joen rantatöyräällä töröttää yksittäinen vanhaan tyyliin tehty uudisrakennus ja maatuvia opastetauluja pitkin muinaisia rantaniittyjä. Jotain perinnehippoja paikalla ilmeisesti kuitenkin joskus järjestetään. Paikka on kuitenkin hieno ja näkymä Olanga-joen yli Kivakalle on hieno.

Seuduilla ei näy poroeloa, joten jäkälää on kankaan valtoimenaan – tai paremminkin valkoisenaan. Jäljistä päätelleen metsissä on riehunut melkoisia metsäpaloja aikoinaan ja olinpa havaitsevinani useampiakin peuran pyyntikuoppia harjuilla.

Iltasella ruokailun päälle nautittiin muutama paikallinen Baltika seiska ja pössyteltiin Kuuban tuliaisina Romeo & Juliat. Puulämmitteinen mökki lämpeni hyvin ja uni maittoi, kun alla oli paksut patjat ja puistonvartijan antamat kukkakuviolliset liinavaatteet.

Aamulla kokeiltiin syöttää jalokaloille uistinta Olanga-joen sillan kupeessa, mutta rauta ei ollut maullaan. Virtauskin joessa on niin kova, että se aiheuttaa ongelmaa virvelöijälle. Puistovahdin mukaan vesikin oli tavallista korkeammalla. Rytkyteltiinkin sitten aamutuimaan Paanajärven itäpäähän Niskakoskelle, jossa olisi ollut tarjolla myös venekyytiä tuolle rotkojärvelle. Tyydyttiin käppäilemaan järven rantaa ja kurkkaamaan Niskakoskea eli kohtaa, jossa Paanajärven vedet syöksyvät Olanga-jokeen. Kosken niskalta sain lipalla yhden harjuksen.

Maisemaa ihaillessa totesin seisovani vanhalla valtakunnan rajalla, joka sijaitsee aivan Paanajärven itäpäässä. Tarton rauhassakin rajalinja siihen täräytettiin ja maastossa se näytti olevan edelleen nähtävillä. Näkyipä rantatörmällä jonkinlainen rajapyykkikin, johon oli ilmeisesti jälkeenpäin betonipilari isketty. Hieno paikka ja hieno järvi. Paikallinen puistonvahti perkaili haukia ja ahvenoita ja sanoi selvällä suomenkielellä, ettei verkolla saa kalastaa järvessä.

Muutenkin puistovahdit ja opastuskeskuksen asiakasystävällinen henkilökunta haastoivat suomen kieltä.

Suuntasimme Paanajärveltä takaisin kohti Pääjärveä. Tarkoituksena oli köryytellä illaksi Uhtualle tai Kalevalaan, joksi naapurivaltio on sen nykynimennyt.

Siitä seuraavassa osiossa, mutta tässä vielä muutamia kuvia lisää alkutaipaleelta.