Blogikirjoitusten ja etenkin sarjakuvastrippien aiheet ovat toisinaan hieman hakusessa. Tosinaan yhdestä sanomalehtiuutisesta tuntuisi poikivan vaikka millä mitalla jutun ja strippien juurta. Pienikin sanomalehtiuutinen voi laittaa suikan hurisemaan ja tarttumaan aiheeseen. Joskus on kysymys yksittäisen yrittäjän kokemasta painostuksesta Espoon virkamiesten taholta, joskus Helsingin kunnallispolitiikasta, vaikka aiheet eivät erityisen lähellä sydäntä olekaan. Sen verran kuitenkin, että olen monta kertaa todennut, etten toivo Helsingissä harrastetun päätöksentekokulttuurin koskaan hivuttautuvan Nurmijärvelle. Etenkin viime aikojen virkojen täyttämisiin liittyvä päätöksentekomalli saisi puolestani pysyä visusti Kehä III:n eteläpuolella.

Mennä viikolla jälleen yksi uutinen herkisti aistit. Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina Helsingin Vihreiden Minerva Krohnin keväällä tekemästä äidinkielen vaihdosta suomesta ruotsiin, joka sattumoisin ajoittui paria viikkoa aikaisemmaksi kuin hänen asettumisensa ehdolle Kuntaliiton hallituksen ruotsinkieliselle paikalle. Sattumoisin lienee oikea termi, koska Krohnin mukaan äidinkielen vaihtaminen ei todellakaan liittynyt Kuntaliitto-asiaan. Syynä oli – ja totta kai luotamme luottamushenkilön sanaan – ruotsinkielisten sisarenlapsien läheisyys ja suvun perinteet.

Ongelmaksi muodostui se, että ruotsinkielisenä Krohn olikin epäkelpo Helsingin opetuslautakunnan ja sen suomenkielisen jaoston puheenjohtajaksi.

Lauantaina saimme lukea, että Minerva Krohn oli muuttanut pikavauhtia äidinkielensä suomeksi. Krohn kertoi punninneensa tarkoin, kumpi paikoista – Helsingin opetuslautakunta vai Kuntaliiton hallitus on tärkeämpi, mikäli hän joutuu luopumaan toisesta.

Krohnin mukaan ”jos opetuslautakunnan puheenjohtaja vaihtuisi, lautakunta ja opetusvirasto kärsisivät enemmän”. Tämä on siis Krohnin oma subjektiivinen näkemys hänen tuomasta lisäarvosta Helsingin kaupungin hallintoon. Jollakin toisella voi olla erilainen käsitys asiasta.

Lauantain uutisointi antaisi aihetta ymmärtää – vaikka sitä ei ihan suoraan esille tuoda, että tällä kertaa äidinkielen vaihtamisen ajoitus liittyy nimenomaan esille tulleisiin luottamushenkilöpaikkoihin. Epäselväksi jää, että ovatko ruotsinkieliset sisarenlapset muuttuneet Minerva Krohnille viime aikoina kovinkin paljon etäisimmiksi ja onko suvun perinteet kokeneet jonkinlaisen inflaation. Juuri näillä perusteillahan viime vuotinen äidinkielen vaihto tuli tehtyä.

Minerva Krohnista tuli kertaheitolla Suomen toiseksi kuuluisin kielinainen Sara Maria Forsbergin rinnalle. Varsinainen Vihreiden Smokahontas – vai pitäisikö sanoa Mokahontas?

 

 

 

 

 Ennen kokousta esiintyi Tiernahenkilöt

Vuoden viimeinen luottamusmiestoimi on kunnialla selvitetty. Tämän vuoden saldo taisi olla perinteiseen tapaan 100 prosenttinen osallistuminen kaikkiin valtuuston ja lautakunnan kokouksiin.

Tämän iltainen kunnanvaltuuston kokous ei isompaa dramatiikkaa tarjonnut. Kunnanhallituksen pohjaesitykset tuli hyväksyttyä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta sellaisenaan ja puheitakin pidettiin hiukan säästeliäästi.

Takauksen myöntäminen Rajamäen Uimahalli Oy:lle sai Vihreiden Kuuselan kritisoimaan investointikustannusten siirtämistä leasing-sopimuksella tulevien vuosien käyttömenoiksi. Olen samaa mieltä siitä, että asian olisi voinut tuoda esille esitystekstissä. On hieman ikävää, että päätöksentekijät joutuvat tällaisia asioita kysymään ja selvittämään. Sinänsä uimahalliprojektin vetäjille tulee antaa tunnustus siitä, että hankkeessa on otettu vakavasti kustannusten karsiminen ja pyritty tosissaan pysymään sovitussa investointimäärärahassa. Tässä suhteessa monelle muulla kunnan investointihankkeella on opiksi otettavaa uimahallihankkeesta.

Äänestämään päästiin käsiteltäessä Vihreiden valtuustoryhmän aloitetta avoimuuden parantamiseksi Nurmijärven kuntakonsernissa. Vihreät esittivät nytkin asian palauttamista ja sen käsittelemistä ensin konserniohjeiden uusimista ja omistajapoliittisia linjauksia valmistelevassa toimikunnassa. Kunnanhallituksessa samainen esitys oli rauennut kannattamattomana, mutta valtuustossa se meni läpi äänin 19-32. Itse aihe taisi nousta ympäri valtakuntaa esille Pyhäjoen ydinvoimahankkeen myötä. Eräille tahoille taisi tulla vimmattu halu saada lisää informaatiota kunnallisten sähköyhtiöiden hallitusten päätöksenteosta – nämä kun tekivät juuri tuolloin päätöksiä ydinvoimalahankkeeseen osallistumisesta tai ulkopuolelle jäämisestä. Meillähän Vihreät tekivät jo vuoden 2013 lokakuussa aloitteen konserniohjeen antamisesta sähköyhtiölle Fennovoiman voimalahankkeesta irtautumiseksi, mutta esitys hävisi selvin luvuin valtuustossa. Sittemmin irtaantuminen valtakunnan tasolla Vihreiltä onnistui – he irtaantuivat hallituksesta. Kunnan osakeyhtiöiden avoimuudesta joskus myöhemmin enemmän.

Listalla oli myös vuosi sitten tekemäni valtuustoaloite Rajamäen vanhan tehdasyhdyskunnan hyödyntämisestä elinkeinotoiminnassa. Sen oli allekirjoittanut lisäkseni 28 valtuutettua. Pidin asiasta seuraavan sorttisen puheen:

Arvoisa puheenjohtaja, muut läsnäolijat

Vuosi sitten laatimani aloite Rajamäen vanhan tehdasyhdyskunnan hyödyntämisestä kunnan elinkeinotoiminnassa tuli ajankohtaiseksi, kun Altian vanha tehdasalue avautui osaksi yleistä katuverkkoa.

Aloitteen keskeinen ajatus ja tavoite oli, että tämä avaisi mahdollisuuden kehittää vähäisillä toimenpiteillä valtakunnallisesti merkittävää kulttuurihistoriallisesta aluetta myös matkailunähtävyytenä. Itse tehdas  lähteineen, Rajamäen kirkko, tehdasyhdyskunnan suojellut arkkitehtonisesti merkittävät  asuinrakennukset ja tykkitornit todellakin muodostavat poikkeuksellisen ja hyvin säilyneen kokonaisuuden, jota ei liieämmälti ole kunnan puolelta esille tuotu.

Aloitteen johdosta on tehty perusteellisia selvityksiä. Valitettavasti vanhan tehdaskiinteistön osalta on todettu, että sen saattaminen paikallisten yrittäjien toivomaan käyttöön vaatisi huomauttavia taloudellisia panostuksia. Toisaalta täytyy todeta, että aloitteessa ei fokusoitu nimenomaan kiinteistökehittämiseen – saati, että siinä olisi edes esitetty kunnan osallistumista kiinteistöinvestointeihin.  Aloitteen fokus oli koko alueessa ja kunnan mahdollisuudessa toimia muulla tavoin kunnan elinkeinotoiminnan edistäjänä.

Valitettavasti saimme kuulla, että myös ainutlaatuisen Altian tehdasmuseon avoinna pito yleisölle on ongelmallista. Muualla Euroopassa vähäisemmänkin tislaamon yhteyteen voidaan järjestää monenlaisia aktiviteetteja: museoita, näyttelyitä – jopa suoramyyntiä. Täällä Impivaarassa lainsäätäjät ovat tämänkin mahdollisuuden tehokkaasti eliminoineet ja kuten tiedetään – vuoden vaihteessa säädökset muuttuvat entistä hölmömmiksi uuden alkoholilain myötä.

Kiitän virkamiehiä ja muita asianosaisia aloitteen perusteellisesta käsittelystä ja toivon, että selvityksessä mainitut lupaukset alueen omaleimaisuuden esille tuomisessa kunnan markkinoinnissa ja elinkeinopoliittisen ohjelman päivittämisessä toteutuvat.

Uskon, että tässä valtakunnassa löytyy vielä henkilöitä, jotka ovat huvipuistojen ja stadionkonserttien lisäksi kiinnostuneita myös arkkitehtuurista, kulttuuriperinnöstä ja pienimuotoisistakin historiallisista nähtävyyksistä. Jokainen Hankotieltä Rajamäelle poikkeava ohikulkija on potentiaalinen ja tervetullut asiakas kylän palveluntuottajille.

En malta olla lopuksi viittaamatta valtuuston asialistamme seuraavaan kohtaan. Siinä todetaan, että Nurmijärvellä on suuri puute bändien harjoittelutiloista ja esiintymispaikoista. Uuden monitoimitalon todetaan tuovan tilanteeseen helpotusta. Hämmentyneenä esitän kysymyksen, että tarvitaanko rock’n rollin soittamiseen 15 miljoonan euron kulttuuripalatsia vai olisiko asiaan saatavissa parannusta nopeammin, yksinkertaisemmin ja edullisemmin muilla keinolla. Kun nuo Altian vanhat tehdasrakennukset eivät muutu edes isolla rahalla liike-elämän tarpeisiin, niin olisiko sieltä saatavissa ihan perinteisellä ”tee se itse”-meiningillä nuorisolle bändi- ja harrastustiloja. Ajatus on vapaasti käytettävissä.

Kokouksen päälle syötiin riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa.

Joulun odotusta itse kullekin.

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta kokoontuu tiistaina 16.12. käsittelemään 13 asiakohtaa sisältävää listaa.

Aloitamme parilla asemakaava-asioista Helsingin hallinto-oikeudelle tehtyihin valitukseen liittyvillä lausunnoilla. Valitukset kohdistuvat Kirkonkylän Mahlamäentien ja Ilvesvuoren asemakaavamuutoksiin.

Arkadian yhteislyseon  kaavamuutos on edennyt jo ehdotusvaiheeseen, joten salibandyhallin saaminen Klaukkalaan on mahdollistumassa myös tätä kautta.

Listalla on myös Kirkonkylän liikuntapuiston asemakaavamuutosluonnos. Merkille pantavaa on se, että esittelytekstissä todetaan, että kevyen liikenteen yhteyden todetun parantamistarpeen vuoksi liikenneselvityksen lisätyönä tehdään kevyen liikenteen yhteyden parantamissuunnitelma Rajamäentien itäpuolelta liikuntapuistoon. Muuan liikuntapuisto-orientoitunut demarivaltuutettu taannoin irvaili, kun nostin asian paikallislehdessä esille ja olin loppukesästä asiasta yhteydessä kunnantalolle. Tässä kaava-asiassa on kyseinen asia nyt viimeinkin todettu ja marraskuussa tehdyssä liikenneselvityksessä asiaan on kiinnitetty huomioita.

Pikavauhtia ASRAn listalle on päätynyt myös Rajamäen keskustan asemakaavamuutosluonnos, jolla mahdollistetaan terveysaseman sijoittaminen keskeiselle paikalle kylän keskustaan.

Listalta löytyy pari rakennuskiellon jatkamista Herusissa ja Rajamäellä.

Perussuomalaisten valtuustoaloite asemakaava-alueiden omakotitonttien minimikoosta tulee lausunnolle lautakuntaan. Asiastahan olen kirjoittanut jo aiemmin riittämiin sekä paikallislehdessä että blogissani. Minulla on selvä vastustava kanta kyseiseen aloitteeseen. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Perussuomalaiset ovat kaivaneet esiin liki 40 vuotta vanhan ponsiesityksen  kunnanvaltuuston kokouksesta. Tarkemmin sanottuna vuodelta tässä vuodelta 1977 laaditussa esityksessä ehdotetaan vähintään 1000 m2 tontteja. Tuolloin vuonna 1977 Nurmijärvellä oli noin 20.000 asukasta. Tasavallan presidenttinä vaikutti Urho Kekkonen ja pääministerinä Martti Miettunen. Osa nykyisistä kunnanvaltuutetuistamme ei ollut edes syntynyt. Melkein jokaisen omakotitalon pihassa oli perunamaa ja ryytitarha. Elämme nyt uutta vuosituhatta – toivottavasti myös aloitteen tekijät.

 

  Siinä ja tässä, että onko tämäkin kuva laiton.

Edessä on pikkujouluviikonloppu ja kuntapoliittinen viikko.

Pikkujouluista ei sen enempää ennakko- ja tuskin myöskään loppuraporttia.

Maanantaina on valtuuston kyselytunti, jossa käymme tulevan valtuuston kokouksen lista asioita läpi ja kuulemme muutamia alustuksia virkahenkilöiltä. Eräs alustuksista koskee Klaukkalan jäähallin laajennus- ja peruskorjaushanketta, jolle on nyt haettu lisämäärärahaa ja lisälainanottovaltuuksia.

Valtuuston keskiviikon listalla ovat mm:

– Ali-Tilkan ja ns. Järvimaan asemakaavojen hyväksyminen. Kaavojen kautta syntyy Klaukkalaan uutta asuntokaavaa yli 57000 kerros-m2.

– Kunnan takausten myöntäminen Nurmijärven Vuokra-asunnot Oy:lle ja Rajamäen Uimahalli Oy:lle. NUVA ostaa kunnalta asunto-osakkeita 26 kpl. Uimahalliyhtiö suunnittelee hankkivansa uuden uimahallin av-järjestelmän, asiakashallintajärjestelmän ja kuntosalilaitteet rahoitus-leasingilla. Minulla on muistikuva, että uimahallin kustannuslaskelmassa oli tilaajahankintoihin – siis investointina – varattu noin puoli miljoonaa euroa. Jos näin on ja nämä hankitaan nyt liisaamalla, niin rakennushankkeen kustannusten tulisi tippua summalla, joka säästyy hankinnoista. Tuo ei olisi oikea tapa pysyä kustannusarviossa. Täytyypä tarkistaa. Voipi olla, että muistan väärinkin.

– Kunnan lisäsatsaus Arkadian yhteislyseon liikuntasalihankkeeseen, jolla saadaan toteutettua SM-tason salibandyhalli.

– KUUMA-seutu -liikelaitoksen talousarvion käsittely. Kuntaselvityskinkereissä joku yhdistymisasianainen totesi alkuvuodesta, että KUUMA on jo menneen talven lumia ja sillä ei ole mitään tulevaisuutta. Ensi vuonna tuosta toiminnasta on 55000 euron lasku tulossa Nurmijärvelle.

– Allekirjoittaneen ja 28 muun valtuutetun valtuustoaloite Rajamäen vanhan tehdasyhdyskunnan hyödyntämisestä elinkeinotoiminnassa. Esityslistassa on nyt vuoden aherruksen jälkeen neljä sivua tekstiä. Alueen yrityksiltä on saatu infoa, minkälaista toimintaa alueella voitaisiin harjoittaa ja niiden toteuttamismahdollisuudet on käyty läpi mm. Keski-Uudenmaan kehittämiskeskuksen kanssa. Altian kanssa on suoritettu kiinteistökatselmus alueella – myös tykkitorneissa. Myös Altian ylintä johtoa. Katselmoijat toteavat, että tilat eivät sovellu niihin käyttötarkoituksiin, joita yrittäjät ovat esittäneet. Esittelytekstin mukaan toiminta-ajatus ja liikeidea puuttuvat ja hanke on jäsentymätön. Tätä en ihmettele – tuskin mitään hanketta sinänsä on vielä edes olemassa. Epäselväksi jää, että onko yrittäjäjärjestöön oltu yhteydessä. Itse oletin, että tässä yhteydessä nimenomaan jäsentynyttä hanketta viriteltäisiin. Altian tehdasmuseon avaaminen ns. suurelle yleisölle ei ole alkoholilainsäädännön mukaan mahdollista. Tämä on kyllä aivan impivaaralainen ongelma – Skotlannissa ja Irlannissa väkijuomatehtailla on aika mellevät väkijuomamuseot ja -näyttelyt. Loppukaneettina todetaan, että alueella on ainutlaatuinen historia ja sisältää mielenkiintoisia elementtejä. Kunta suhtautuu positiivisesti ja edistää osaltaan  alueen kehittämishankkeita, mutta ei voi toimia investorina tai vetäjänä. Totuttuun tapaan kunnanhallitus esittää, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

– Aulikki Markkasen aloite koskien nuorten populaarimusiikin harrastajien kartoittamisesta. Vastauksessa todetaan, että harjoittelutilaoista on pulaa ja konserttitiloista on pulaa. Klaukkalan monitoimitalon toivotaan tuovan tähän ratkaisua. Jäin funtsimaan, että näinkö hienohipiäisiä nämä nykynuoret ovat, että rokettirollin esittämiseen pitää rakentaa 15 miljoonan euron monitoimipalatsi. Ennen vanhaan kelpasi lepakkoluolat ja purkutalot. Kun juuri todettiin, että Altian tehdasrakennuksiin ei saa kuin isolla rahalla toimivia yritystiloja, niin josko sinne saisi pienellä rahalla ja nuorison ite-meiningillä edes bänditiloja.

– Vihreitten valtuustoryhmän aloite avoimuuden parantamiseksi Nurmijärven kuntakonsernissa. Aloitteen tekijät haluavat, että yritysten sisäisiä esityslistoja ja pöytäkirjoja tuotaisiin julkisuuteen. Tiedottamisessa on varmasti kehitettävää kaikissa kuntakonsernin yhtiöissä, mutta liiketoimintaperiaatteella ja kilpaillussa markkinassa toimivilla yrityksillä ei ole kovinkaan suuria mahdollisuuksia tuoda päätöksentekoelinten asialistoja ja pöytäkirjoja kilpailijoidenkin tutkailtavaksi. Esityksessään myöskään konsernijohto ei tätä pidä tarpeellisena velvoittaa. Kerran yritin ihan tosissaan etsiä tiettyjen vihertävien kansalaisjärjestöjen ja yhdistysten pöytäkirjoja netistä – aivan turhaan. Kyllä en löytänyt.

Tiistaisen asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan esityslistasta ennakkokatsausta joko sunnuntaina taio maanantaina.

 

 

 

 

 

 

Joskus mennä vuosina bongasin muistaakseni Seura-lehdessä kuvan Martti Huuhaa Innasen naivistisesta maalauksesta ”Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella”.

Herkkä kuvaus katajaisen kansamme luiskaotsaisesta edustaja teki minusta kerta heitolla Innasen naivistisen taiteen ihailijan. Tuolloin nuorna miehenä ei kuitenkaan tullut sijoitettua taiteilijan tuotantoon, vaikka sijoitus olisi pitkässä juoksussa ollut varmasti ainakin piirun verran parempi kuin taannoinen investointini Talvivaaran osakkeisiin. Se kun vasta tosi huuhaa-juttu olikin.

Varttuneemmalla iällä on tullut kuitenkin tehtyä muutama Innas-taulun hankinta.

Ensiksi kävin hankintareissulla Pohjois-Savossa, josta tarttui mukaan vuoden 2003 tuotantoa oleva ”Horonsuon umpitollo”. Rehellinen ja kaunistelematon kuvaus korvenraivaajien sukuun kuuluvasta agraarieläjästä.

Uudempi taidehankinta on vuonna 1986 maalattu ”Petroskoin kaalikombinaation isännöitsijä”.  Tämän taideluomuksen ostin Virve Vicky Rostilta tänä syksynä. Kuvassa esiintyy itäisen kulttuurikansan ja maailmanvallan edustaja. Sivistyneisyys näkyy mm. tämän arvokkaasti harmaantuneen sankarin hienostuneessa tavassa kaivaa kärsäänsä. Aihe, joka niin usein toistui Innasen maalauksissa.

   

Innasen tauluissa oli muuten nenä- vai oliko peräti kärsätakuu. Ne kun on maalattu melkeinpä kolmiulotteisena usealla paksulla maalikerroksella. Nenäreikää pystyy sormen työntämään. Takuu oli muistaakseni sellainen, että jos kärsä tippuu, niin taiteilija maalaa uuden tilalle.

Tänään takuuaika umpeutui.

Vasitenkin kevyet mullat ja iloiset jatsit Huuhaalle, sano.

  Näin nyt.

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta hälytettiin ylimääräiseen kokoukseen Klaukkalan Viirinlaakson asemakaavan hyväksymispäätöksestä tehtyjen valitusten vuoksi.

Esityslistan mukaan kunnanvaltuuston 8.10.2014 tekemään hyväksymispäätökseen ovat tehneet Hallinto-oikeudelle valituksen Kiinteistö Oy Viirintori ja Rauno Rautio.

Nyt lautakunta antaa kunnanhallitukselle lausunnon asiasta, jonka jälkeen se etenee kunnanhallituksesta kunnanvaltuustoon ja edelleen Hallinto-oikeuteen.

Kaavavalitusten käsittelyssä saa varautua 8-12 kuukauden käsittelyaikaan, jonka jälkeen on vielä mahdollinen Korkeimman hallinto-oikeuden käsittely.

Eli Klaukkalan keskeisimmän osan hankkeet Viirinlaaksossa ovat jumurissa vähintään noin vuoden verran – mikäli valitukset etenevät Hallinto-oikeuden  käsittelyyn.

 

 

Nurmijärvi Tänään -lehti kysyi viime numerossaan, onko kunnan hankintaosaamisessa parantamisen varaa. Lehden mukaan markkinaoikeus on antanut ratkaisun kunnan hankintapäätöksistä tehtyihin valituksiin tänä vuonna jo kuusi kertaa. Valtaosa valituksista on kohdistunut teknisen lautakunnan päätöksiin kuljetus- ja työkonepalveluista.

Kuten teknisen lautakunnan puheenjohtaja Vainio lehdessä totesi, lautakunta ei juurikaan osallistu varsinaisten tarjouspyyntöasiakirjojen laadintaan, vaan ne tehdään virkamiestyönä. Vaativimmissa hankinnoissa kunta käyttää vielä erityistä hankintalakiin erikoistunutta juristia konsulttina. Tämäkään ei tosin näytä takaavan hankintamenettelyn laillisuutta, kuten viimeisimmän – ostojuristin asiantuntemuksellaan konsultoiman – konehankinnan epäonnistuminen osoitti.

Mielessäni kunnan hankintaosaamisessa on parantamisen varaa. Sillä en tarkoita välttämättä sitä, etteikö valtaosaa hankinnoista osattaisi tehdä lainmukaisesti. Näin pitää ollakin. Sehän on ihan minimitaso – ei minkäänlainen tavoite. Joskin sen minimitasonkin saavuttaminen näyttää olevan välillä vaikeata. Hankinnan onnistumiseen kun tarvitaan muutakin kuin lakiosaamista. Täytyy olla syvä ymmärrys ja osaaminen itse hankinnan kohteesta. Täytyy olla ymmärrys mitä tekijöitä hankintakriteereiksi valitaan ja miten niitä mitataan. Erityisesti tarjouspyyntöasiakirjojen laatijalla tulee olla etukäteen käsitys siitä, miten kriteeristö laaditaan siten, että tarjoukset ovat yksiselitteisiä ja yhteismitallisia. Kaikki tulkinnanvaraisuudet tulee osata karsia tarjouspyynnöstä pois. Monimutkainen pisteytys ja tarjousvertailu on aina riski, joka edellä mainitussakin konehankinnassa realisoitui.

Hankintaosaamisella ymmärrän siis kuitenkin paljon muuta kuin pelkkää tarjouspyyntöaineiston laatimista lain vaatimukset täyttäväksi. Hankintaosaaminen on enemmänkin sitä, että kilpailutuksella saadaan kunnalle taloudellisesti edullisia tarjouksia ja riskittömiä sopimuksia. Juridisesti täysin laillinen kilpailutus voi tuottaa tuloksen, jossa kilpailun voittaa täysin epäoleellisilla kriteereillä tarjoaja, joka ei edullisin, eikä edes laadukkain. Tällainen esimerkki nähtiin vuosia sitten, kun kunnan aiemman tarkastuslautakunnan puheenjohtaja esitteli kunnan tilintarkastusyrityksen kilpailutuksen tulosta. Ääneen hämmästelin, että kilpailutuskriteerit oli laadittu siten, että yhden vähemmän merkityksellisen arvostelukriteerin kohdalla muutaman promillen ero tarjoajien välillä olisi voinut johtaa pisteytyksessä todella suureen – mahdollisesti koko hankinnan ratkaisevaan eroon tarjoajien välillä.

Toinen oleellinen kompetenssikysymys on hankintojen ja sopimusten riskien hallinta. Kuten viime valtuuston kokouksessa Klaukkalan monitoimitalon suunnittelusopimusten kohdalla totesin, etenkin pitkäkestoisissa hankkeissa kunnan olisi järkevää käyttää sopimusehtoja, jotka mahdollistavat sopimuksesta irtaantumisen tarvittaessa. Etenkin konsulttisopimuksissa, jotka eivät edellytä palvelun tuottajilta investointeja, tällaiset sopimusklausuulit ovat täysin mahdollisia.

 

 

 

 

Postimerkkiaihe nosti takaraivosta yhden ihan oikeankin filateliaan liittyvän muiston.

Syksyllä 1997 ilmestyi postimerkkivihko ”Kirja 1900-luvulla”. Postimerkit julkaistiin Suomen Kirjailijaliiton 100-vuotisjuhlan kunniaksi ja siihen pääsi kirjankansineen Kivi, Waltari, Linna, Utrio, Salama, Meri, Elina Karjalainen Uppo-Nalleineen ja Päätalo.

Tavan mukaan ostin muutaman vihkosen Pasilasta työpaikan viereisestä postista.

Joulun alla kirjoittelin muutamaa joulukorttia ja pyysin 5-vuotiasta Millaa näyttämään vihkosta, mikä merkki laitetaan mummon joulukorttiin. Tyttö taisi näyttää Uppo-Nallea, joka olikin sopivasti arkin laidassa.

Kädessäni oli kaksi vihkoa. Korjasin hiukan asentoa. Avasin vihkon uudestaan ja repäisin laitimmaiset kaksi merkkiä irti vihkosta. Sydän oli pysähtyä. Kädessäni oli kaksi postimerkkiä, joiden välissä ei ollut lainkaan vaakahammastusta. Kuusi muuta merkkiä olivat toisessa kädessä vihkoon kiinnitettynä ja vaakahammastus puuttui niistäkin.

Vihkot olivat vaihtaneet paikka kädessä ja tämän kyseisen vihkon olin avannut ensi kertaa ja lainkaan sitä tarkistamatta. Tällaista oli tuskin koskaan aiemmin tapahtunut sen jälkeen, kun olin postimerkkeilyä edes jossakin määrin alkanut harrastamaan pojan koltiaisena. Jokaisen harrastajan tapaan olin tutkinut ainakin päällisin puolin joka ainoan postimerkin ja vihkon, jonka olin saanut käteeni. Olin tutkinut ne juuri tällaisen tapauksen vuoksi – huomatakseni jonkinlaisen virhepainaman tai hammastusvirheen. Oli käsittämätöntä, että se kauan odotettu löytö tapahtui näin dramaattisesti.

Seuraavana päivänä menin kyseiseen postiin ja kävin läpi jokaisen kyseisen postimerkkivihkon. Saman operaation tein ainakin kymmenessä muussa postitoimistossa. Soitin postiin filatelia-asioista vastaavalle henkilölle. Tutkin kaikki merkin julkaisun jälkeiset alan lehdet. Mistään ei löytynyt puolta sanaa eikä minkäänlaista havaintoa vastaavasta hammastusvirheestä.

Pari vuotta myöhemmin 1999 huomasin, että eräässä postimerkkihuutokaupassa oli myyty samanlainen – tosin ehjä – hammastamaton vihko hintaan 1650 mk. Postissa vihko oli maksanut 22,40 mk. Harmitus vain kasvoi entisestään, vaikka jotakin arvoa ajattelin osin irti revitylläkin vihkolla olevan.

Vuonna 2008 sitten kyllästyin hautomaan aarrettani kokoelmassani ja täräytin sen postimerkkihuutokauppaan. Ostaja maksoi siitä 400 euroa eli liki 2400 mummon markkaa. Huutokauppaprovikankin jälkeen siitä jäi kohtuullinen kate ja harmituskin oli jo haihtunut.

Toivottavasti rampa harvinaisuuteni löysi hyvän kodin.

Niin ja mummokin sai sen joulukortin Uppo-Nalle-merkillä, kun oli se toinen normaali vihko silloin käytettävissä.

Sosiaalisessa mediassa päiviteltiin vaihteeksi postimerkkien julkaisukriteereitä. Tällä kertaa päiviteltiin sitä, että Jääkäriliike ei saanut 100-vuotisjuhlavuotenaan omaa postimerkkiä anomuksesta huolimatta. Minun puolesta olisi voinut merkin julkaista, vaikka kertaalleen jääkäriliike on jo postimerkkiin päässyt – vuonna 1968 puolustusvoimien 50-vuotismerkkisarjassa.

Enemmän parran pärinää on tainnut aiheuttaa se, että samaan aikaan posti on julkaissut postimerkkejä homoikoni Tom of Finlandista, moottoriurheilijoista, muumeista ja muista yhtä arveluttavista ja vähäpätöisiltä tuntuvista aiheista. Eipä nekään mielenrauhaani ole häirinneet. Hiukan funtsittuani totesin, että vertailu on sinänsä turhaa ja vain osoittaa kuinka moniarvoisessa yhteiskunnassa elämme nykyään. Toisille Pikku Myy tai Peppi Pitkätossu on suurempi sankari kuin itsenäisyystaistelija. Minkäs sille voi. Mutta Veikko Lavia vapaasti siteeraten – jokainen jääkäri ja muumi on postimerkin arvoinen.

Postimerkit ovat itse asiassa minulle kovinkin tuttu aihe. Aikoinaan olin jopa jonkin verran aiheeseen ja alan hienouksiinkin perehtynyt. Harrastus jäi, kun ns. tarramerkit tulivat markkinoille. Jotenkin postimerkkien keräilyn viehätys katosi siinä muutoksessa.

Sen verran aihe oli aikoinaan verissä, että Pahkasika-lehteen tein parikin postimerkkiaiheista hölmöilyä. Vuonna 1995 julkaistiin juttu nimeltä ”Filatelian ihmeellinen maailma”, jossa käsittelin tätä jaloa harrastusta asiaan kuuluvalla vakavuudella.

Ja virhepainamathan ovat filatelian ehtymätön aarreaitta. Hieman siitäkin.

Posti taisi kuitenkin laittaa paremmaksi näillä Tom of Finlandin pakarapostimerkeillä.

Jälleen kerran joudumme toteamaan riemumaisteri Paretskoin teesin oikeaksi: Todellisuus on muuttunut parodiaksi itsestään, eikä sitä siksi voi parodioida.

 

Vast’ikään heitin ilmaan kysymyksen Vantaan kaupungin halusta ja kyvystä kehittää 3-tien Klaukkalan liittymän aluetta. Aluehan kuuluu Vantaan kaupunkiin, jolla on mittavia kaavoitus- ja aluekehittämishankkeita 3-tien eteläisemmällä osalla Kivistössä ja Keimolassa. Fundeerasin, että kuntaliitosselvityksissä olisi voinut esittää ajatuksen alueen liittämisestä Nurmijärveen, jolloin sen kehittäminen saisi takuulla vauhtia.

Viime viikolla tiedotettiin Vantaan kaupungin tehneen Klaukkalantien  pohjoispuolella Nurmijärven ja Vantaan rajalta merkittäviä maakauppoja yleiskaavan maa- ja metsätalousalueilta. Kyseessä on siis ns. raakamaaostot.

Vantaa kaupunkisuunnittelulautakunta päätti ostaa yksityishenkilöltä Luhtaanmäestä Klaukkalantien ja Vanhan Hämeenlinnantien väliseltä alueelta noin 21 hehtaarin rakentamattoman tilan 375 000 eurolla. Tilan nimi on Hagen.

Toinen kaupan kohteena oleva tila on Solhagen, lähes 10 hehtaarin rakentamaton tila, jonka hinta on 228 000 euroa.

Kolmas kauppa koskee 4,7 hehtaarin Hemhagen -nimistä tilaa, jonka kauppahinta on 117 000 euroa.

Tilojen kokonaispinta-ala on siis noin 35,5 ha ja kauppojen kokonaissumma noin 720.000 euroa. Raakamaan hinta Klaukkalan kupeessa Vantaan puolella on siis  noin 2€/m2.

Kaupoilla Vantaan kaupunki saa siis omistukseensa valtaosan Klaukkalantien. Metsäkyläntien ja Vanhan Hämeenlinnantien välisestä alueesta. Toivotaan, että nämä maanhankinnat mahdollistavat Vantaan puolella alueen nopean kehittämisen ja kaupungilla on siihen intressejä eteläisimpien kehityshankkeiden rinnalla.

Vaikka alue luultavasti tulee kilpailemaan Nurmijärven omien työpaikka-alueiden kanssa, niin näen tässä erinomaisen mahdollisuuden saada Klaukkalantien kehittämistä eteenpäin Vantaan puolella. Sillä olisi erinomaista positiivista vaikutusta myös Nurmijärven puolelle ja Klaukkalan liikenneongelmiin.