Sosiaalisessa mediassa päiviteltiin vaihteeksi postimerkkien julkaisukriteereitä. Tällä kertaa päiviteltiin sitä, että Jääkäriliike ei saanut 100-vuotisjuhlavuotenaan omaa postimerkkiä anomuksesta huolimatta. Minun puolesta olisi voinut merkin julkaista, vaikka kertaalleen jääkäriliike on jo postimerkkiin päässyt – vuonna 1968 puolustusvoimien 50-vuotismerkkisarjassa.
Enemmän parran pärinää on tainnut aiheuttaa se, että samaan aikaan posti on julkaissut postimerkkejä homoikoni Tom of Finlandista, moottoriurheilijoista, muumeista ja muista yhtä arveluttavista ja vähäpätöisiltä tuntuvista aiheista. Eipä nekään mielenrauhaani ole häirinneet. Hiukan funtsittuani totesin, että vertailu on sinänsä turhaa ja vain osoittaa kuinka moniarvoisessa yhteiskunnassa elämme nykyään. Toisille Pikku Myy tai Peppi Pitkätossu on suurempi sankari kuin itsenäisyystaistelija. Minkäs sille voi. Mutta Veikko Lavia vapaasti siteeraten – jokainen jääkäri ja muumi on postimerkin arvoinen.
Postimerkit ovat itse asiassa minulle kovinkin tuttu aihe. Aikoinaan olin jopa jonkin verran aiheeseen ja alan hienouksiinkin perehtynyt. Harrastus jäi, kun ns. tarramerkit tulivat markkinoille. Jotenkin postimerkkien keräilyn viehätys katosi siinä muutoksessa.
Sen verran aihe oli aikoinaan verissä, että Pahkasika-lehteen tein parikin postimerkkiaiheista hölmöilyä. Vuonna 1995 julkaistiin juttu nimeltä “Filatelian ihmeellinen maailma”, jossa käsittelin tätä jaloa harrastusta asiaan kuuluvalla vakavuudella.
Ja virhepainamathan ovat filatelian ehtymätön aarreaitta. Hieman siitäkin.
Posti taisi kuitenkin laittaa paremmaksi näillä Tom of Finlandin pakarapostimerkeillä.
Jälleen kerran joudumme toteamaan riemumaisteri Paretskoin teesin oikeaksi: Todellisuus on muuttunut parodiaksi itsestään, eikä sitä siksi voi parodioida.
ARTO HÄGG 