Nurmijärvi Tänään -lehti kirjoitti tämän päiväisessä 21.8.2013 numerossaan bloggaavista kunnallispoliitikoista. Olin päässyt ihan paalupaikalle bloggaamisen hevijuusereiden listalla.

Lupasin syksyllä 2008 kunnallisvaaliehdokkaaksi lähtiessäni, että kirjoitan web-sivuilleni säännöllisesti luottamushenkilötoimistani ja niiden taustoista. Kirjoituksia olen vajaassa viidessä vuodessa rustannut liki 350. Suurin osa teksteistä on käsitellyt Nurmijärven kunnallispolitiikkaa tai Nurmijärven asioita yleensäkin. Mukaan toki mahtuu muunkinlaista jorinaa.

Todettakoon nyt sekin, että vuoden vaihteessa 2012-13 web-sivujeni operaattori meni vaihtoon ja samassa yhteydessä poistin vanhimmat kirjoitukseni, jotka toki ovat kovalevyllä tallessa. Silloin tällöin noihin vanhoihin bloggauksiin tulee palattua ja lainauksia niistä käytettyä. Parissa kolmessa vuodessa tahtoo vanhat tekemiset ja ajatukset unohtua – joskus on ihan mielenkiintoistakin palata vanhoihin kirjoituksiin ja katsoa, mikä oli oma kanta ja millä perusteilla.

Tuollainen määrä kirjoituksia säännöllisesti rustattuna ei synny itsestään tai pelkästä päätöksestä. Olen useankin henkilön web-sivuilta bongannut vaalitohinoissa tehtyjä lupauksia jatkuvasta blogin ylläpidosta – ja aika monella se on jäänyt siihen ensimmäiseen “Kiitos kannatuksesta” -kirjoitukseen. Kirjoittamiseen täytyy tuntea aitoa mielenkiintoa ja se tulee tuntea mielekkääksi. Jos blogin pitäminen tai kirjoittaminen on väkinäistä tai itselle vierasta, niin sitten kannattaa etsiä jokin toinen ilmaisumuoto – jos sellaisen yleensä katsoo tarpeelliseksi.

Itse olen aina pitänyt tekstin tuottamisesta ja kuvien raapustelusta. Kotisivut ja blogi on siihen hyvä areena.

Huomasin juuri, että perinteinen luottamustoimieni puolivuotiskatsaus on tainnut jäädä kirjoittamatta vuoden 2013 ensimmäiseltä puoliskolta. Tapanani on ollut vetää kuuden kuukauden välein yhteen luottamustoimien oleellisimmat asiat. Täytynee viikonloppuna sellainen raapustaa.

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta avaa syyskautensa tiistaina 20.8.2013. Lautakunta on nykykokoonpanolla toiminut puoli vuotta ja uudetkin jäsenet alkanevat pikku hiljaa saada juonesta kiinni.

Lautakunnan asialistalla on tällä kertaa mm:

– Klaukkalan ja Kirkonkylän pääväylien kehittämisen ideasuunnitelmat esitellään lautakunnalle. Samalla selvinnee minkälaisella toimeksiannolla tehtävään on ryhdytty ja miten sen tuloksia on tarkoitus tai mahdollista hyödyntää.

– Useita pieniä asemakaavamuutoksia vahvistetaan.

– Lautakunta antaa vastineen UUdenmaan ELY-keskuksen oikaisuvaatimukseen rakennustarkastajan päätöksestä koskien Kiljavan Sairala Oy:n rakennuslupaa. Kunnalla ja ELY-keskuksella on ollut eri näkemys vanhan asuinrakennuksen suojelumääräyksistä. Tämän seurauksena perhetukikeskuksen siirto Kiljavalle ei ole edennyt. Pahimmillaan – ja todennäköisesti, mikäli ELY:n kanta voittaa – rakennukset jäävät ilman käyttöä ja rapistuvat. Kantamme on ollut tähän asti, että muutoksien jälkeenkin suojeluarvot tulee huomioitua ja rakennus saadaan jatkuvaan käyttöön, joka on sen parasta suojelua. Lienee myös, niin rakennukset tehdään käyttöä – ei suojelua varten.

– Rakennuslupia ja poikkeamispäätöksiä.

– Lautakunnan osavuosikatsaus 1.1.-31.7.2013. Käydään läpi taloudellinen tilanne ja kaavoitusohjelman tilanne. Aineiston perusteella syntynee keskustelua kaavoitushankkeiden etenemisestä.

Heppa- ja kolopalloihmiset eivät ole vielä riehaantuneet vaatimaan tiloja yhteiskunnalta:       .

Julkisuudessa – sosiaalisessa mediassa ja yleisönosastopalstoilla – on käyty keskustelua salibandytilojen puutteesta Nurmijärvellä. Keskustelu on kulminoitunut pääsarjatasolla pelaavan SB-Pron naisten joukkueeseen, joka joutuu isännöimään tai paremminkin emännöimään kotiottelunsa toisella paikkakunnalla. Nurmijärveltä kun ei löydy mitat täyttävää pelisalia.

Tuo mittojen täyttyvyys tosin on minulle epäselvä asia. Salibandyn sääntöjä googlailemalla ymmärrykseni on, että pelialueen viralliset mitat ovat 18-22m x 36-44m, joiden päälle tulee vielä puolentoistametrin suoja-alueet.

Maaniitun koulun sali on kuulemma metrin verran liian pieni, jotta siinä voitaisiin ylimmän sarjatason pelejä pelata. Liiton sivujen mukaan kentän koko on 18mx32m eli kenttä ainakin tuon mukaan täyttää lajin viralllisten sääntöjen kriteerit. Herääkin kysymys, että onko kyseessä siis lajiliiton omien erityisvaatimusten aiheuttamasta ongelmasta? Täytynee tuohon kysyä vastaus asiasta perillä olevista lähteistä.

Jääkiekkoa pelataan monenkokoisissa kaukaloissa menestyksekkäästi. Onko salibandyssä viralliset kenttämitat laadittu jollakin tapaa ajattelemattomasti ja pelille sopimattomiksi – outoa jos näin on.

Vertailin eri sisäpallolajien vaatimuksia. Kori- ja lentopallon kenttämitat ovat huomattavasti pienemmät kuin salibandyn – pituutta salilta vaaditaan noin 10 metriä vähemmän ja leveydeksikin riittää useita metrejä kapeampi areena. Käytännössä jokaisessa koulun liikuntasalissa voidaan pelata kori- ja lentopalloa säädyllisissä olosuhteissa – toisin kuin salibandyä, joka vaatii erityisen areenan. Salibandy on tilojen puolesta vaativin sisäpelilaji ja se näkyy myös seurojen hallitilanteessa. Liiton sivuilta bongasin kyselytulokset, joiden mukaan vain 18%:lla seuroista on hyvät tai erinomaiset halliolosuhteet. Suuri osa kärsi pienistä tiloista.

Kunta tukee salibandyn harrastustoimintaa ja harrastelijatasolle sopivia harrastustiloja on käytettävissä. Muiden – suorastaan mammuttimaisten – liikuntapaikkahankkeiden lisäksi kuntaa vaaditaan nyt rakentamaan myös salibandyliiton liigatasovaatimukset täyttävä sb-halli. Nykyisessä taloustilanteessa se on ymmärtääkseni kaukainen haave, jos jokin yksityinen taho ei ota kokonaisvastuuta hankkeesta. Kuntavetoisena uutta hallihanketta tuskin lähivuosina edistetään.

Urheilulajien suosiot ja harrastajamäärät vaihtelevat. Joitakin kymmeniä vuosia sitten squashin harrastajia oli pilvin pimein ja pelihalleja oli lukuisasti. Tällä hetkellä harrastajamäärät ovat alamaissa ja suurin osa halleista on suljettu ja muutettu toiseen käyttöön – näin myös Nurmijärvellä. En usko salibandyn kohdalla samanlaiseen kohtaloon, mutta yleisellä tasolla on otettava huomioon tällainenkin näkökulma – trendit ja suosiot tulevat ja menevät.

Näkemykseni on, että kunnan tehtävänä on luoda yleiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ja tarjota etenkin nuorisolle harrastus- ja harjoittelumahdollisuuksia esimerkiksi koulujen liikuntasalien avulla. Huippu-urheilun ja yksittäisten urheilulajien erityisvaatimusten täyttäminen ei kuulu kunnan perustehtäviin.

Toivottavasti Nurmijärvellä on tulevaisuudessa mahdollisuudet seurata salibandyn ylimmän sarjatason pelejä – joko yksityisen hallihankkeen tai salibandyliiton muuttuvien kenttäkriteerien johdosta. Menestyvät edustusjoukkueet ovat harrastajamääriä nostava asia, mutta en näe sitä määräävänä tekijänä. Salibandyn tulevaisuuden Nurmijärvellä näen hyvänä: harrastamiseen ja harjoitteluun on kohtuulliset olosuhteet kunnan tiloissa ja lajilla on paljon harrastajia. Lajin suosio ja menestyminen ei ole kiinni pääsarjatason pelaamisesta. Toki nyt olisi lajin puuhahenkilöillä erinomainen tilaisuus hyödyntää tilannetta ja edistää omatoimisesti hallihanketta. Jalkapallon, keilailun, tenniksen, golfin, ratsastuksen ja monen muun lajin osalta harrastus- ja etenkin kilpailuolosuhteita on kyetty parantamaan yksityisten ja seurojen toteuttamien hankkeiden avulla – miksei myös salibandyn?

Kauppalehti uutisoi tänään tiistaina 13.8.2013 seuraavasti:

“Kansanedustaja Mikael Jungnerin lipsautus siitä, että valtio saattaa myydä Sammon ja TeliaSoneran osakkeita, painaa näiden yhtiöiden pörssikursseja.Sammon A-osake on 1,1 prosentin laskussa 33,08 eurossa. TeliaSoneran kurssi on vajonnut 0,9 prosenttia 5,44 euroon. Vaihdetuimmista osakkeista valtaosa on tällä hetkellä nousussa.”

Kuuntelin viime viikolla muitakin valtion osakejärjestelyistä haastateltuja poliitikkoja ja ne muut kyllä korostetusti toivat esille, että jos ja kun valtiolla on tarvetta ja halua vähentää osakesijoituksian, niin kauppojen kohteista, ajankohdista ja määristä ei ole lainkaan älyllistä lähteä etukäteen informoimaan tai arvuuttelemaan.

Irvailin, kun Jungner puoluesihteeriaikoinaan höpötti Paavo Lipposen ja Eero Heinäluoman yksityiselämässään suorastaan kuplivan rakkautta.

Nyt mietin, että ehkäpä Jungnerin olisi parempi keskittyä jatkossakin ajattelemaan äänen noita rakkauden apostolin ajatuksia. Tulisi halvemmaksi sekä Suomen valtiolle että tällaiselle piensijoittajalle.

 

 

 

Tutkailin valtion vuoden 2014 budjettiesitystä. Uusia liikenneväylähankkeita näytti olevan listalla neljä kappaletta: Kehä I:n parantaminen, Valtatie 4 Rovaniemellä ja Valtatie 5 Mikkelissä. Lisäksi listalle oli päässyt elinkaarihankkeena toteutettava E18-tiehanke Hamina-Vaalimaa.

Uusia ratahankkeita ei listalla ollut lainkaan. Pisara-radalle oli korvamerkitty suunnittelurahaa.

Nurmijärven maankäytön pitkän tähtäimen suunnitelmat ja väestönkasvuennusteet liittyvät pitkälle liikenneväylähankkeisiin – tai tarkemmin sanottuna niiden toteutumiseen. “Maankäytön kehityskuva 2040” -suunnitelmassa väestönkasvun pääpaino on asetettu Klaukkalaan. Yksi peruste tähän tavoitteeseen on Klaukkalan ratahanke, joka edellyttää Klaukkalan keskustaan huomattavasti nykyistä tehokkaampaa rakentamista. Mikäli mahdollisen aseman lähiympäristöön ei saada huomattavasti nykyistä tiheämpää asutusta ja väkimäärää, niin ratahankkeella ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia realisoitua.

Valmistumassa oleva Klaukkalan osayleiskaava lähtee edellä mainituista perusteista ja Klaukkalaan on valmistumassa useita asemakaavahankkeita, jotka tukevat tai perustuvat – miten päin asiaa haluaa katsoa – edellä mainittuun maankäytön kehityskuvaan.

Kun katsoo alussa mainitsemaani valtion budjettiin vuosittain sisällytettäviä liikennehankkeita, niin hiipii pikeepaitaan epätoivo. Klaukkalan ratahanke alkaa tuntua täysin utopistiselta ja tuntuu realistisemmalta asettaa tavoite vuoteen 2100 kuin 2050. Myöskään Klaukkalan ohitustien kohtalona näyttää olevan lykkääntyminen pitkälle 2020-luvulle – tai pahimmassa tapauksessa hanke ei toteudu silloinkaan.

Nyt vireillä olevat aseakaavahankkeet turvaavat Klaukkalan tonttitarjonnan pitkäksi aikaa. Toinen asia on, että toteutuvatko kasvun edellytyksenä olevat likkenneväylähankkeet lainkaan samassa tahdissa. Ennusteeni on, että asuntojen ja tonttien kysyntä vähenee Klaukkalassa lähivuosina, kun liikenteeseen ei saada todellista parannusta.

Olemme hyvin lähellä tilannetta, jossa asemakaavoituksen ja kasvun painopistettä tulee kohdistaa Klaukkalan sijasta Kirkonkylään ja Rajamäkeen. Tämä on kaikkien kuntalaisten etu – etenkin nykyään Klaukkalassa asuvien, jotka kärsivät päivittäin pahenevasta liikenneongelmasta.

Klaukkalan nykyinen väestönpohja riittää ylläpitämään hyvät kaupalliset palvelut. Taajaman kasvattaminen ei ole itseisarvo – etenkään, jos siitä ei ole kuntalaislle muuta kuin harmia. Jos jolle kulle on tärkeätä asua kunnan suurimmassa taajamassa, niin sen statuksen Klaukkala tulee joka tapauksessa säilyttämään.

Lähivuodet osoittavat mihin suuntaan Nurmijärven maankäyttö kehittyy. Jos valtio ei edistä niitä väylähankkeita, joihin Nurmijärven maankäytön kehityskuva perustuu, niin kunnan tulee arvioida tilanne uudestaan – sekä painopistelaueiden että väestönkasvuennusteiden osalta.

Todettakoon lopuksi, että en kannata aatesuuntausta, jossa kunta alkaa rahoittamaan valtiolle kuuluvia väylähankkeita omasta pussistaan. Näin on nyt päätetty tehdä joidenkin kevyenliikenteen väylien kohdalla, mutta siinä mielestäni raja kulkeekin. Pääväylien investoinnit kuuluvat valtiolle ja kunnan ei tule vapaaehtoisesti ottaa edes osavastuuta kymmenien miljoonien hankkeiden rahoittamisesta. Kunta vastaa omasta osuudestansa lakien ja asetusten mukaisesti sitten, kun valtio on oman osuutensa tehnyt.

Ja jos valtio ei väyliin satsaa, niin kunnan on tehtävä maapoliittiset ratkaisunsa niistä asetelmista, jotka ovat sille edullisimpia. Tuossa edellä hieman kuvailin, mitä ne ratkaisut voisivat olla.

Piipahdin pitkästä aikaa Pietarissa. Allegrolla matka taittuu nykyisin aika lailla joutuisammin ja etenkin huomattavasti turvallisemmin kuin vuosituhannen vaihteessa Kannaksen teitä pitkin kurvaillessa. Välillä tuli ajeltua yötä myöten kotia kohti suorastaan henkensä kaupalla.

Paluumatkalla luin netistä Kauppalehden analyysin ja arvion Hartwall-Areenan juuri tehdyn kaupan arvosta. Kauppalehden arvio halliyhtiön kauppahinnasta on 35 miljoonaa euroa, joka tuntuu käsittömän pieneltä. Hartwall-Areean valmistui keväällä 1997 jääkiekon MM-kisoihin ja sen kustannukset olivat noin 300 miljoonaa markkaa – nykyeuroiksi muutettuna noin 62 miljoonaa.

Olen itse ollut Pietarin vuoden 2000 monitoimiareenan lisäksi mukana muissakin hallirakennushankkeissa mm. Vilnan Siemens Arenaa rakennuttamassa ja minulla on jonkinlainen ymmärrys monitoimiareenoiden rakennuskustannuksista. Yllä mainituilla summilla ei tänä päivänä vastaavaa hallia pystytä rakentamaan.

Kauppalehtihän on kalkuloinut arvionsa Harkimon ja Sanoman tekemän osakekaupan perusteella ja perustuen olettamukseen, että Hjallis olisi saanut suomalais-venäläisiltä loppuostajilta saman summan kuin hän oli vähemmistöosakkaille maksanut ennen koko hallihtiön myyntiä.

Myös aiemmat vähemmistöosakkaat ovat kaupan käänteitä nyt ryhtyneet ihmetelemään ja näyttävät nyt vaativan asiasta selvityksiä.

Pienenä huvittavana yksityiskohtana totesin Wikipediassa mainittavan, että tuota Pietarin monitoimiareenaa on luonnehdittu Hartwall-areenan “piraattikopioksi”. Hallit ovat kuulemma saman kokoiset ja samannäköiset. Muistaakseni myös Harkimo tämän suuntaisia lausuntoja antoi toistakymmentä vuotta sitten. Itse totesin tuolloin kommentoijille, että halleissa on todellakin useita huomattavia yhtäläisyyksiä – tärkeimpänä ja huomiota herättävimpänä se, että molemmissa areenoissa katsomot on sijoitettu liki identtisesti jääkiekkokaukalon ympärille.

Tosiasiassa molempien monitoimiareenoiden esikuvat löytynevät jostain rapakon takaa uudelta mantereelta. Hartwall-areenan puuhamiehet muistini mukaan retostelivat hakeneensa oppia ja esimerkkiä NHL:n mahtiareenoista aitioineen. Silloin ei puhuttu kylläkään NHL-areenoiden piraattikopioinnista.

Kunnanvaltuutettu Sirkka Rousu (SDP) esitti kesäkuussa Nurmijärven Uutisissa idean Aleksis Kivi -teemapuiston perustamisesta Nurmijärvelle. Tarkemmin sanottuna vanhan kuivatun Kirkkojärven alueelle.

Ideana olisi “tuotteistaa” kansalliskirjailijamme ja saada Aleksis Kivi-teema “hienoon lentoon niin kulttuurissa, liikunnassa, matkailussa kuin myös yritystoiminnassa”.

Mietitäänpäs miten syntymäkunta voisi Kiveä hyödyntä eri osa-alueilla:
– Kulttuurin nälkäisille voitaisiin johonkin Kiveen kiinteästi liittyvään paikkaan rakentaa kesäteatteri ja esiintymislava katoksineen, jossa voitaisiin kesäisin esittää Kiven tuotantoon liittyviä teatteriesityksiä ja miksei järjestää muitakin kulttuurillisia rientoja kuten musiikkiesityksiä ja taidenäyttelyitä. Tällainen mesta voisi olla esimerkiksi Taaborinvuori, jonne voitaisiin siirtää toimintaa tukevia vanhoja rakennuksia ja vaikkapa seppä pajoineen.
– Liikuntaihmisille kunta voisi toteuttaa kunnan alueella kiertävän seitsemän veljeksen patikkakreitin. Paikkakunnan urheiluseurat voitaisiin kekseliäästi nimetä Aleksis Kiven tuotannosta tutuilla nimillä kuten Seven Bros, Kurra tai vaikkapa Rajamäen Rykmentti.
– Kiven syntymäkoti Palojoella voitaisiin avata matkailunähtävyydeksi ja tukemaan läheisen Taaborinvuoren toimintaa.
– Yritystoiminnassa voitaisiin hyödyntää “kivennäistä” terminologiaa ja nimikkeistöä: Paikallisliikenne voitaisiin nimetä Kivenkyydiksi, ravintola Venlaksi ja niin edelleen. Siinä sivussa myös kunnan eri toimintoja voitaisiin nimetä samalla metodilla: kirjastoauto Sepeteukseksi ja liikelaitos Aleksiaksi.

Tarkkaavainen lukija huomannee, että kaikki edellä mainitsemani visioinnit ovat jo toteutuneet. Itse en kaipaa yhtään lisää kulttuurillisia tai vielä vähemmän kaupallisia Kivi-kytkentöjä Nurmijärvelle. Kun seitsemän veljestä komeilee kunnan vaakunassakin, niin paikkakunta vaikuttaa jo nyt jonkinlaiselta Kiventologiselta erityisalueelta.

Todettakoon sekin, että se Rousun visioima “kaunis pieni tekolampikin, jonka ympärillä on lenkkipolku ja penkkiryhmiä”, on jo olemassa. Se sijaitsee ns. Pappilanrannassa eli vanhan järven pohjalla. Rauhaisalla paikalla ikitammien katveessa, jossa satakielet lauleskelevat. Mitään muuta sinne järven pohjalle ei juuri kannata rakennellakaan, kun lienee kunnan huonointa rakennusmaata ja pysyy kuivana vain pumppaamon avulla.

Hienoa, että esitetään ideoita. Niitähän on tunnetusti hyviä ja huonoja ja siltä väliltä. Tämä esitys oli mielestäni sieltä heikoimmasta päästä. Myöskään kuntalaiset eivät syttyneet Aleksi Kivi -teemapuistolle, kuten Nurmijärven Uutiset aivan oikeellisesti myöhemmin esityksen saamaa palautetta arvioi. Alkuperäistä lehtijuttua innostui kommentoimaan vain kolme kuntalaista: yksi viittasi “kusenpolttamaan teemapuistoon, jollaisia löytyy liiaksikin Suomesta”, toinen viittasi asiallisesti Kivi-juhliin ja kommentoi ideaa, ettei A.Kivi edes suunnannut tekstejänsä lapsille. Kolmas totesi lyhyesti, että “Ufo-juttu joo.”

Enpä minäkään lämpiä ehdotukselle, että Kirkonkylän osayleiskaavaan varattaisiin tällaiseen tarkoitukseen alue ja vielä vähemmän, että kunnan pitäisi mennä osakkaaksi perustettavaan Nurmijärven Aleksi Kivi-teemapuisto Oy:öön. Kiveä on hyödynnetty aivan riittämiin Nurmijärvellä ja ainakin toistaiseksi vielä suhteellisen arvokkaalla tavalla.

——

Nurmijärven kunta muuten ylläpitää Aleksis Kivi -websivuja. Voipi käydä katsomassa:   http://www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi/fi/index.php?option=com_frontpage&Itemid=1

 

 

Blogi on ollut kesäasennossa viime viikkoisen lomailun aikana. Kävimme kohtuullisen etäällä eli ihmettelemässä talviolosuhteita Mauritiuksella. Kelit olivat juuri passelit talvenviettoa ajatellen. Päivällä 23-25 C:n tienoilla ja yöt parinkymmenen asteen hujakoilla.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin eteläisellä pallonpuoliskolla. Hiukan omituiselta tuntui ajatella, että heinäkuussa vietettiin tosiaan talvikautta. Etelän suuntaan mentäessä oltaisiin siirrytty kohti kylmempiä seutuja ja päiväntasaajan kuumuus oli pohjoisen suunnassa. Eteläisellä pallon puoliskolla ei varmaankaan puhuta “etelän lämmöstä”.

Aurinkoa pystyi ottamaan kuin aurinkorannoilla konsanaan, mutta kuumuus ei ollut yhtä järkyttävä kuin Välimeren maissa näihin aikoihin. Viikko meni joutuisasti – erityisesti koralleilla snorklaus oli hienoa puuhaa. Matka oli pitkä, mutta lennot olivat yöllä, jolloin pystyi siirtymisen aikana koisimaan. Aikaeroa ei ollut tuntia enempää, joten minkäänlaista jet lagia ei ollut kiusana.

Mauritiukselle menijän kannattanee ottaa puolihoitopaketti, jos hotelli on hiukankin syrjässä taajamista. Ainakaan meidän hotellin ympäristöstä ei olisi oikein kelvollisia ruokapaikkoja löytynyt. Hotellialueelta löytyi monenlaista aktiviteettia: ravintolat, hieronnat, manikyyrit, kanootit, polkuveneet, purjeveneet, vesihiihtovempaimet, tenniskentät ja golf-range. Koralliriutoille kuljetettiin hotellivieraita pari kertaa päivässä sukeltelemaan.

Hieno mesta, joskin tienvarsien sotkuisuus oli silmiin pistävää. Jätettä oli rekkakuormittain. Paikallinen tapa näyttää olevan, että kaikki roina heitetään Toyotan ikkunasta ulos.

Seuraavaksi taidankin turista Aleksis Kivi -teemapuistosta. Siihen asti – morot.

Kuluvan kesän keskustelluin kunnallispolitiikkaa sivuava aihe on ollut kyläkouluista käyty keskustelu ja sen jälkimainingeissa tapahtunut valtuutettu Kaisu Paulannon siirtyminen Keskustan valtuustoryhmästä Vihreiden ryhmään.

Keskustelu taisi tällä erää lähteä liikkeelle 9.6.2013 Nurmijärven Uutisten pääkirjoituksesta, johon minuakin taustahaastateltiin. Muutama päivä myöhemmin Paulanto kirjoitti NU:n “Lukijan kynästä” -palstalle mielipidekirjoituksen otsikolla “Case kyläkoulunen”. Kirjoitus poiki useita vastineita, joista osa oli kovinkin tunnepitoisia.

Niitä paljon kaivattuja järkiperusteita alle kahdenkymmenen oppilaan opinahjojen säilyttämiseksi vastineissa ei sitten juurikaan esitetty. Kun viranhaltijoiden tekemistä selvityksistä kävi ilmi, että kyläkoulusten iltakäyttökin on todella vähäistä – Nummenpäässä vähemmän kuin kerran kuussa ja Suomiehessä muutama kerta vuodessa, niin uusina perusteina vastineissa esitettiin lähinnä historiallisia näkökulmia ja kouluista menneinä vuosina valmistuneiden oppilaiden myöhempiä tutkintoja sekä vuoden yrittäjä -titteleitä.

Samoin päätöksentekoa on yritetty koplata valtakunnalliseen kuntarakenneuudistukseen – ikään kuin sillä olisi olennaista vaikutusta siihen, tuleeko kyläkoulusten oppilasmäärä moninkertaistumaan muutamassa vuodessa tai olisiko millään muotoa järkevää saneerata parinkymmenen oppilaan kouluja käyttökelpoisiksi ja lakisääteiset vaatimukset täyttäviksi useilla miljoonilla euroilla.

Keskustelu ja päätöksenteko asiassa tulee varmasti jatkumaan vielä kuluvan vuoden aikana. Toivottavasti se sisältää tunnereaktioiden lisäksi myös asiapitoisia kannanottoja
ja faktatietoa.

Ja mitä tulee kyläkoulusiin, niin mielihyvällä voin todeta, että tuo termi näyttää juurtuneen hyvin nurmijärveläisten kielenkäyttöön. Nimittäin melko tarkalleen vuosi sitten eli 8.7.2012 kirjoitin Nurmijärven Uutisten “Viikon vieras” -palstalle kirjoituksen otsikolla “Kyläkouluset” ja lanseerasin tämän ilmeisen osuvan termin kuvaamaan minikokoisia opinahjojamme.

Ensimmäinen pätkälomaviikko on takana ja edessä paluu viikoksi töiden pariin. Lomaviikko meni pääosin pohjoisessa kalastellessa. Poikkesin myös Taivalkoskella perinteikkäässä Jalavan kaupassa, josta mukaan tarttui stetson-tyyppinen päähine. Se onkin tarpeen, jotta voi orientoitua kunnalliseen päätöksentekoon, joka tuntuu olevan välillä kuin hatusta vedettyä.

Kunnanhallitus näyttää tehneen viime kokouksessaan päätöksen palauttaa Klaukkalantien liikennealueen asemakaavamuutosluonnos uudelleen käsiteltäväksi. Kyseessä on Ropakkotien ja Järvihaantien väliseen tieosuuteen liittyvät liikennejärjestelyt – erityisesti Klaukkalantien ja Kirkkotien kiertoliittymähankkeen edistäminen. Lehdistöinfon mukaan kunnanhallituksen kokouksessa 24.6.2013 keskustelun kuluessa Handolin mm. Vaulamon kannattamana esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi siten, että kunnanhallitus käsittelee asian syyskuussa mm. kaupunkikuvaselvityksen valmistuttua.

Kyseinen kaupunkikuvaselvitys keskittyy lähinnä Viirinlaakson ja sen lähialueen kaupunkikuvalliseen tarkasteluun. Jostain syystä kunnanhallitus on kytkenyt asian Klaukkalantien pohjoisosan kaavamuutokseen, jonka kanssa selvityksellä ei ole juurikaan mitään tekemistä.

Vielä omituisemmaksi päätöksen tekee se, että Viirinlaakson asemakaavaluonnoksen käsittelyn yhteydessä kunnanhallitus ei ottanut minkäänlaista kantaa tai edellyttänyt kyseisen kaupunkikuvaselvityksen valmistumista. Juuri Viirinlaakson aluehan on ko. selvityksen ydinasia.

Ymmärtääkseni kunnanhallituksen palautuspäätöksen takana oli myös liikennesuunnitteluun liittyviä mielipiteitä. Olen usein sarkastis-ironisesti ihmetellyt kuinka Suomessa voi olla niin paljon rakennusten home-, sisäilma- ja kosteusongelmia, kun maassa asuu samaan aikaan yli viisi miljoonaa rakennusalan ammattilaista. Ilmeisesti myös liikennesuunnittelun ammattilaisia löytyy kosolti – ainakin kunnallispoliitikkojen joukosta. Itse en koe sellainen expertti olevan, vaikka alaa olenkin neljä vuotta opiskellut.

Asian käsittely jatkuu siis viivästytettynä syksyllä – ja voi aiheuttaa ongelmia ja viivästyksiä Kirkkotien ja Klaukkalantien kiertoliittymähankkeelle.

Toinen surkuhupaisa episodi tullaan näkemään loppuvuoden budjettivaltuustossa. Viime vuoden talousarviokäsittelyn yhteydessä äänestettiin Klaukkalan monitoimitalon määrärahoista. Pohjaesityksenä oli kunnanhallituksen esitys, jossa monitoimitalon aikataulua ja rahoitusta oli järjettömästi aikaistettu vuodella. Pidin valtuuston kokouksessa puheen, jossa totesin tutkineeni sekä hankeaikatulun että rahoituksen ja totesin määrärahojen aikaistuksen olevan täysin hyödytöntä. Hanketta ei kerta kaikkiaan pystytä toteuttamaan samaa tahtia kuin lähinnä klaukkalalaiset päättäjät halusivat rahoitusta hankkeelle kahmia. Vastaesitykseni ja laatimani rahoitusaikataulu, jota silloinen Kokoomus-valtuutettu Köppä kannatti, hävisi äänestyksessä 31-17.

Nyt ollaan tilanteessa, että hanke on edennyt kuta kuinkin arvioimani aikataulun mukaan ja loppuvuonna hankkeen määrärahat tullaan muuttamaan suurin piirtein samalla tavalla kuin vuosi sitten olin arvionut.

Onhan se ihmeellistä, että tehdään talousarvioita ja taloussuunnitelmia, joissa hankkeille korvamerkityt eurot tietoisesti ovat 4-5 miljoonaa euroa pielessä. SAmalla sekoitetaan muiden investointikohteiden rahoitussuunnitelmat ja aikataulutus. Jos nuo 31 valtuutettua tekivät edellä mainitun päätöksen osaamattomuuttaan tai vakaassa uskossa omaan hankekehitys- ja budjetointiosaamiseensa, niin se on ymmärrettävää. Jos päätös tehtiin tietoisesti ja vain oman hankkeen saamiseksi investointilistalla paalupaikalle, niin toiminta on aika lailla käsittämätöntä.

No, minullakin on nyt mahdollisuus kesän aikana opetella, miten päätöksiä vedetään stetsonista. Josko se syksyllä onnistuisi.