Nurmijärven Sähkö Oy:n yhtiökokous on nimennyt yhtiölle uuden hallituksen. Erovuoroisten tilalle hallituksen jäseneksi valittiin myös minut kolmeksi vuodeksi.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Vainio.

Yhtiön liikevaihto on yli 30 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli viime vuoden vaihteessa liki 40 henkilöä.

Kaukolämmöstä tuotettiin viime vuonna yli 90 % kotimaisella polttoaineella kuten puulla ja turpeella.

Yhtiö on osakkaana Suomen Voima Oy:ssä, jonka kautta sillä on osakkuuksia vesivoimalaitoksista ja tuulivoimapuistoista.

Mielenkiintoisin lähiajan hanke on Fennovoiman ydinvoimahanke, josta odotteaan päätöksiä kuluvan vuoden aikana.

 

 

 

 

 

Lehdistötiedotteen mukaan kunnanjohtaja on käyttänyt ns. otto-oikeuttaan kunnanhallituksen kokouksessa 28.4.2014.

Vaikka eletäänkin Vapun aikoja, niin otto-oikeudella ei tarkoiteta lupaa nauttia väkijuomia, vaan kyseessä on kuntalain antama mahdollisuus ottaa luottamuselimen tekemä päätös ylemmän toimielimen käsiteltäväksi.

Kunnanjohtaja on siis käyttänyt kuntalain 51 §:n mukaista oikeuttaan ja ilmoittanut käyttävänsä otto-oikeutta asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan 8.4.2014 tekemään päätökseen (§ 46), jolla lautakunta päätti, että Herusten asemakaava-alueella aloitetaan yhtä tonttia koskevan asemakaavamuutoksen laatiminen. Lautakunnan tekemä päätös näin ollen raukeaa ja päätös asiassa tullaan tekemään myöhemmin kunnanhallituksessa.

Päätös lautakunnassakin syntyi siis äänestyksen jälkeen. Itse olin virkamiehen tekemän kielteisen pohjaesityksen kannalla, mutta äänin 4-7 lautakunnan enemmistö päätti ottaa kaavamuutoshakemukseen myönteisen kannan. Olin siis äänestyksen hävinneessä vähemmistössä. Mielestäni muutoshakemuksia käsitellessä ja päätöksiä tehtäessä tulee kiinnittää erityistä huomiota kuntalaisten yhdenvertaisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli yhdelle hakijalle myönnetään alueella oikeus puistoalueen muuttamiseksi asuintontiksi, niin tämä on sallittava myös muille myöhemmille hakijoille. Tästä voi aiheutua hyvinkin hallitsematonta kaavoitustoimintaa. Ns. postimerkkikaavoitusta  tulisi välttää ja kehittää alueita isompina kokonaisuuksina – ei tontti kerrallaan. Tästä vinkkelistä katsottuna otto-oikeuden käyttäminen ei mikään yllätys ollut.

Jäämme odottamaan lopullista päätöstä.

 

  Tuiran Tiikeri ilmeisesti vuodelta 1973.

Oulun Kärpät voitti tänään jääkiekon Suomen mestaruuden niukimmalla mahdollisella marginaalilla. Tapparan ansiokas viivytystaistelu päättyi tappioon viimeisen finaaliottelun jatkoerässä. Lopullinen ratkaisu oli jokseenkin odotettu – Aaltonen  onnistuu ja Metsola ei yllä parhaimpaansa.

Ex-oululaisena ja ex-kärppänä Kärppien mestaruus tietysti tuntuu erinomaisen hienolta.

Oma kärppäurani alkoi kaudella 1970-71 Kärppien kaupunginosajoukkue Tuiran Tiikereissä, joka oli E-ikäryhmän joukkue. Ikäni puolesta olisin ilmeisesti kuulunut F-ikäluokkaan, mutta sellaisia ei ainakaan Oulussa ollut 70-luvulla. Olisinkohan päässyt edes kerran kentälle tuona kautena – tuskin edes sitä, mutta joukon jatkona muita pari vuotta nuorempana horjuin mukana. Kolme vuotta vanhempi veljeni pääsi jopa pelaamaan. Hänen suurimmaksi saavutukseksi jäi hyökkäyspään kampitusjäähy. Huomionarvoisen tapahtumasta tekee se, että  kampattu oli tuleva supertähti Reijo Ruotsalainen. Velipojalla ei ilmeisesti luistin kulkenut ihan samaa tahtia kuin Rexalla. Rexahan taisi debytoida Kärppien ykkösjoukkueessa jo neljä vuotta myöhemmin ja todeta peruskoulun opettajalleen tienaavansa 16-vuotiaana yhtä paljon kuin opettajansa. Lehtori kun oli erehtynyt kysymään, että luuleeko Ruotsalainen pärjäävänsä pelkällä lätkän pelailulla tässä elämässä.

Minulle ei käynyt ihan yhtä hyvin kuin Rexalle – ainakaan jääkiekon suhteen. Olin toki tosi innokas lajin harrastaja ja keräsin sen aikaisia pelaajakortteja ja luin sen aikaisia lätkälehtiä. Kesäajat pelattiin jalkapalloa – laji kiinnosti. Lätkäharjoitukset alkoivat vasta myöhään syksyllä, kun luonnonjäät alkoivat olla valmiit. Noihin aikoihin ei Suomessa juurikaan tiedetty NHL:n huippupelaajista ja joukkueista. Jonkinlainen ymmärrys oli, että Bobby Orr tai Phil Esposito ovat aika kovia tekijöitä. Ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia  nähdä NHL-pelejä nauhoituksina – saati sitten livenä. Sama tilanne oli vielä 80-luvulla. Saimme lukea Kurrin ja Ruotsalaisen NHL-saavutuksista Hesarista parin päivän viiveellä. Yleensä informaatio oli tätä tasoa: Kurri Edm 2+1, Ruotsalainen NYR 0+2.

Kun sitten tulin parin vuoden päästä virallisestikin E-junnuikään, niin luistelu- ja pelitaitoni olivat luonnollisesti keskimäärin ikäisiäni paremmat. Etenkin taaksepäin luistelu oli erityisen hyvällä tasolla – taisin luistella taaksepäin nopeammin kuin jotkut eteenpäin. Valmentaja määräsi minut siis puolustajaksi oikeaan laitaan. Vasemmaksi pakiksi tuli toinen alppilalainen (siis Oulun Alppilasta) Hannu Oivo. Hannu oli minua huomattavasti isokokoisempi ja rotevampi kaveri, jos tuon ikäisistä lapsukaisista voi näitä termejä käyttää. Hantte oli rehvakka ja avoin heppu ja hänet valittiin myös joukkueen kapteeniksi. Meistä tuli Hannun kanssa kerrassaan ykköspakkipari Tuiran Tiikereihin. Oulun Kärppien erinomaisen tehokkaassa ja systemaattisessa kaupunginosasarjassa olimme aina mitaleilla, mutta kultaa emme koskaan saavuttaneet.

Joukkuemitalien lisäksi jääkiekkourani tähtihetket ovat valinta Tuiran Tiikereiden parhaaksi puolustajaksi kaudella 1972-73 ja valinta Kärppien E-ikäluokan B-All Stars-joukkueeseen. Valitettavasti en saanut koskaan tietoa valinnastani joukkueeseen, joten matsi virallisessa Kärppä-paidassa jäi kokematta. Olisikohan vastustaja ollut Karihaaran Tenho – en muista. Jääkiekkourani päättyi erimielisyyksiin valmennusjohdon kanssa C- tai D-junioreissa. Tuo taisi olla niitä ensimmäisiä vuosia, kun pelaajien isät saapuivat hämmentämään ja vaikuttamaan kaukalon laidoille ja intohimoisiksi wannabe-valmentajiksi. Omat vanhempani kuskasivat minua kiitettävästi peleihin ja älysivät olla kiihkoilematta kaukalon laidalla tai politikoimassa valmentajan kanssa seuraavan matsin ketjukoostumuksista. Kiitos siitä Tuulikille ja Kaukolle.

Lopullinen ymmärrys siitä, että minulla ei ollut todellista potentaalia jääurheilun saralla oli kohtaaminen parin henkilön kanssa. Jostain syystä Lillebergin Pekka siirtyi toisesta Kärppien kaupunginosajoukkueesta meidän joukkueeseen kesken kauden. Pekka pelasi meillä ehkä 1-2 matsia ja napattiin välittömästi Kärppien All Stars -joukkueeseen, johon kerättiin huiput kaupunginosajoukkueista. Muistan katselleeni puolustajan näkövinkkelistä takaapäin pari kertaa, kun Lille kuljetti kiekon vastustajan maaliin suvereenisesti. Totesin, että heppu kuuluu ihan eri sarjaan kuin me muut kuolevaiset. Pekan ura Tuiran Tiikereissä jäi siis piipahdukseksi, mutta meistä tuli luokkatoverit myöhemmin Tuiran Yhteskoulussa. Lille taisi olla kiekkokaupungissa jo siihen aikaan korvamerkitty heppu – hän pelasi sittemmin useampia vuosia Kärppien liigajoukkueessa ja voitti muistaakseni ainakin SM-pronssia. Sen jälkeen hän vaikutti alasarjoissa ainakin Kouvolassa ja Ylivieskassa.

Toinen kiekkovirtuoosi, joka sattui samalle luokalle oli Kaijansaaren Simo. Jostain syystä vuotta meitä muita nuorempi Simppa oli samalla luokalla – ja pärjäsi erinomaisesti. Matikassa Simo oli muistaakseni oikeinkin lahjakas. Äidinkielen kokeessa hänen vastauksensa kysymykseen “Kirjoita lause, jossa on agentti.”, on jäänyt ikuisesti mieleeni. Simo vastasi: “James Bond on kova jätkä.” Erinomaisen fiksu lehtorimme Matti Vasala ei jotain syystä antanut vastauksesta pointseja. Tuosta tapauksesta kerran yhden Pitkänokka-stripinkin rustasin.

Edellä mainittuja lahjakkuuksia läheltä seuraten totesin, että jääkiekkoilu ei ole minun ykkösprioriteetti. Möin jääkiekkokamppeeni ja suuntasin huomioni muihin asioihin – kiinnostuin kaksipyöräisistä moottoriajoneuvoista, tytöistä ja sarjakuvista. Jouduin tosin toteamaan, että jääkiekkoilijan pakaroilla asiat tyttöjen kanssa olisivat edistyneet huomattavasti paremmin.

Heitin siis pyyhkeen kehään, mikä oli kaikin puolin järkevä ratkaisu. Keskityin sittemmin insinööriopiskeluihin ja pitkänokkien piirtelyihin, kunnallispolitikointiin ja vedin muutaman kiekkoareenan rakennusprojektin Pietarissa ja Vilnassa.

Kun on alle 10-vuotiaana liittynyt seuraan ja Kärppien kanssa penskavuodet puuhastellut, niin edelleen itsensä kärppäläiseksi tuntee. Tunnetta ei vähennä muistikuvat Oulun Keskuskentältä 70-luvulta. Isän kanssa mentiin kuplavolkkarilla katsomaan melkein jokainen kärppä-matsi. Minä pääsin sisään junnukortilla  Paleltiin. Isä osti höyrymakkaroita. Alla oli luonnonjää ja kattona taivas. Torkkelin Veikko vilautteli minkälaista voisi olla lätkätähteys Oulussa. Vastustajina oli muistaakseni Kokkolan Hermes, Raahen Vesa, JYP.

Kauko-isä ei varmaan noita huippuhetkiä enää muista – minä muistan.

Kärpät voitti tänään Suomen mestaruden.

Katson, että minulla on syytä ja aihetta iloita.

 

 

Kunnan nettisivut informoivat, että liki tuhat kuntalaista on kertonut mielipiteensä Keski-Uudenmaan kaupunkia koskevassa nettikyselyssä. Tarkemmin sanottuna nettikyselyyn vastasi yhteensä 989 asukasta kaikista Keski-Uudenmaan selvitysalueen kunnista. Kun alueella on asukkaita yhteensä 240.000, niin vastausprosentti jäi kohtuullisen heikoksi eli alle puoli prosenttia alueen asukkaista antoi asiassa mielipiteensä.

Myös Nurmijärven kuntastrategiaan vuosille 2014–2020 on mahdollisuus antaa kommentteja kunnan nettisivujen kautta. Strategian luonnos on valmistunut ja siitä toivotaan kuntalaisilta kommentteja ja kehitysehdotuksia.

Pikkaisen jäi viime tippaan asemakaavoitus- ja rakennuslautakunna kokousmateriaalin läpikäynti, mutta päivää venyttämällä tuli papernivaska taas läpi kahlattua. Osa syynä viiveeseen oli postin viipyminen. Lähetys oli kuulemma lähtenyt kunnantalolta keskiviikkona, mutta eipä ole Itella vielä tähän päivään mennessä sitä perille kiikuttanut. Kunnan kuriiri oli tänään käynyt kopion tipauttamassa laatikkoon.

Toki netin kauttakin pääsee asialistaa läpikäymään ja joitain pykäliä olin jo viikon loppuna käynyt läpi sitä kautta. Jotenkin vaan olen tykästynyt etenkin isommissa asioissa käsittelemään paperiversioita, kun niihin voi muistiinpanoja ja merkintöjä helpommin tehdä ja joitain ehkä jemmatakin tulevia tarpeita varten.

Isoin asia listalla on Mahlamäen kaavamuutos, josta varmasti riittää keskusteltavaa. Myös kuntalaiset ovat olleet aktiivisia tämän kaavamuutoksen suhteen ja asiasta on myös yleisönosastossa kirjoitettu ja kinasteltu.

Listalla on myös poikkeuksellisen paljon yksityisten kuntalaisten kaavamuutosaloitteita. Pääasiassa puistoalueitten muuttamiseksi asuinrakentamiseen. Esittelijän kanta näihin käsiteltäviin asioihin on kielteinen.

 

 

 

Katainen teki ratkaisunsa ja luovuttaa Kokoomuksen vetovastuun seuraajalleen kesäkuun puoluekokouksessa. Uusi puheenjohtaja ehtii ottaa juuri sopivasti puolueen hallintaan ja puolue voi lähteä tuorein voimin vuoden 2015 eduskuntavaaleihin.

Ensi fundeerauksella tulee mieleen, että seuraavan puheenjohtaja täytyy tulla nykyisen hallituksen jäsenistöstä. Uusi puheenjohtajahan tulee nimitetyksi todennäköisesti myös uudeksi pääministeriksi. On epätodennäköistä, että pääministeriksi nousisi henkilö nykyisen hallituksen ulkopuolelta.

Huomion arvoista on myös se, että Katainen ei nostanut ketään uutta kokoomuslaista hallitukseen Vasemmistoliiton lähtiessä hallituksesta. Kukaan nykyinen kansanedustaja ei saanut tätä tarjolla olevaa nostetta tulevaan puheenjohtajakisaan.

Käytännössä on ajateltavissa neljä varteen otettavaa kanditaattia kesäkuun puoluekokoukseen: Vapaavuori, Stubb, Virkkunen ja Risikko. Stubb lienee jo orientoitunut euro-tehtäviin ja epäilen, että edes asettuu ehdolle puolueen puheenjohtajaksi – seuraava osoite on Brysselissä. Virkkusen nosteeseen en jaksa uskoa. Paikka on siis kahden kauppa. Vaikka Vapaavuori ei Helsingin ulkopuolella ehkä ykkössuosikki olekaan, niin otaksun että Kataisen seuraaja tulee Helsingistä.

Toivon kuitenkin, että Lahden puoluekokoukseen ilmoittautuu enemmän kuin yksi ehdokas. Pieni skaba ja asiallinen debatti voiis tehdä terää puolueelle.

—————–

Ensimmäiset reaktiot ovat olleet kuta kuinkin odotettuja. Erityisesti perussuomalaiset eivät näytä ymmärtävän, että puoluejohtajalla on oikeus ja jopa velvollisuuskin tehdä nyt nähdyn kaltaisia ratkaisuja. Työ Suomen hyväksi ei lopu koskaan kesken. Se on jatkuva prosessi – ideaalia hetkeä vetovastuun siirtämiselle ei olekaan. Kataisen tinki tuli nyt täyteen. Nyt on oleellista ja tärkeää löytää hyvä tai parempi työn jatkaja. Se ei ole helppoa.

Seitsemäntoista vuotta puoluejohtajana – Soinin tapaan – ei ole hyväksi puolueelle, eikä henkilölle itselle. Eiköhän tuokin ole tullut selväksi viime viikkojen aikana.

 

 

 

 

Emme olleet Hessun kanssa juurikaan tekemisissä vuoden 1987 jälkeen, kun suuntasin Oulusta tekun jälkeen etelään. Sitä suurempi oli jälleen näkemisen riemu, kun muutama vuosi sitten Hessun kanssa tavattiin velipojan ja Aman 100 -vuotispäivillä. Vanhoilla kavereilla tuli ihan tippa linssiin, kun vuosikymmenten jälkeen kohdattiin ja muinaisia kujeita muisteltiin.

Asuimme penskavuosina naapureina Alppilassa Varsitiellä. Hessu oli tosin seitsemisen vuotta vanhempi, joten kaveripiirit olivat luonnollisesti hieman erit. Ikäerosta huolimatta uskaltauduin jo kansakouluikäisenä porinoihin näiden vanhempien ”kängiläisten” kanssa, jotka jostain syystä itseään rostovilaisiksi kutsuivat. Nykyisen Kaarnatien SEO-aseman paikalla oli hiekkakenttä, jota kutsuivat Rostovin kentäksi ja yksi lukuisista isompien poikien korsuista sijaitsi tuon kentän reunalla. Niitä Heikki ja muut rostovilaiset rakentelivat varmaan vuosittain pitkin Simpsin metsikköä.

60-luvun lopulla pyörin noiden kahta ikäluokkaa isompien heppujen jaloissa. Jostakin syystä eivät passittaneet matkoihinsa, vaan antoivat pikkupojan kuulostella isompien jorinoita. Minulla oli pieni polkupyörä, jossa oli omituinen mutkikas ohjaustanko. Ensimmäinen muistikuvani Hessusta onkin, kun hän naureskeli pyöräni ”tissitankoa” ja lauleskeli Batman-teemaa omin sanoin: ”Ti-ti-ti-ti-ti-ti Tissman”. Vuosikaudet kannoin siinä porukassa Heikin antamaa nimeä “Tissimies”. Minulle oli pääasia, että seudun kovimmat kaverit ottivat minut ikään kuin maskotikseen – se tuntui tosi kovalta jutulta.

Seuraava mieleen jäänyt penskavuosien erityinen muistikatkelma Heikistä on Alppilan luistinpaanalta. Taisi olla vielä noita alakouluaikoja. Jostakin syystä olin ajautunut sanaharkkaan minua muutamaa vuotta vanhemman pojan kanssa – ilmeisesti jonkun lätkäpelin yhteydessä. Räksytimme toisillemme, kun Hessu sattui paikalle. Aikansa menoa katseltuaan Heikki pyysi minut sivummalle ja sanoi, että haasta kaveri tappeluun – hän tulee sitten apuun ja vetäisee sitä kuonoon, jos jäät alakynteen. Ajattelin, että siinäpä reilu tarjous ja kävin kiinni puoli metriä pidemmän kaverin rinnuksiin. Tappelukaveri mätki minua suvereenisti turpiin. Hessu totesi minulle jälkeenpäin, että ei hän kehdannutkaan tulla väliin, kun se olisi ollut niin epäreilua. Muutama vuosi sitten tuosta elävästä lapsuusmuistosta Heikille kerroin. Jostain syystä hänellä ei asiasta ollut ihan yhtä hyvää muistikuvaa kuin minulla. Nauroimme muinaismuistolle ja otimme keskioluet.

80-luvun alussa olimme Hessun kanssa enemmänkin tekemisissä. Squashia pelasimme yhteen aikaan säännöllisesti ja yhtä säännöllisesti otin siinäkin lajissa takkiini. Boheemi taiteilijatyyppi oli hämmästyttävän kova ja innokas urheilumies. Tuokiokuva Heinäpään kössihallilta noilta vuosilta. Matsin jälkeen istuimme pukuhuoneessa ja totuttuun tapaan Heikki taas jotain tarinaa väänsi ja hekotteli. Tällä kertaa juttu kertoi jonkinlaisesta kenkien maahantuontiin liittyvästä keplottelusta, jossa vasemman jalan parittomia kenkiä tuotiin pienemmällä tullilla Tornion kautta ikään kuin jämäerinä maahan ja oikean jalan kengät tuli etelästä toista reittiä. Heikki hökätteli isoon ääneen, että kuka nyt pelkkiä vasemman jalan kenkiä tarvitsee. Minä yritin irvistellä ja huitoa, että lopettaisi höpötyksen pikimmiten. Ulkona sitten kysäisin Heikiltä, että ”Etkö tosiaan huomannut sitä heppua pukuhuoneen toisessa päässä? Sitä yksikätistä kaveria.” Ei ollut huomannut.

Ei ole varmaan mikään ihmetys tai yllätys, että Hessun kanssa tuli harrastettua myös vähemmän urheilullisia toimenpiteitä. Ei tainnut olla yksi tai kaksi kertaa kun Kekkolassa istuskeltiin. Monenlaisia kinkereitä tuli pidettyä – kuppia tehtiin ja kitara soi. Musiikkimiehenä Heikki esitteli mielellään uusimpia musiikillisia löytöjään. Milloin levylautasella oli uuni tuore uskomattoman hyvä ”Moottoritie on kuuma” tai jonkun uuden porilaisen yhtyeen ”Likaiset legendat”. Väliin tuli Roxy Musicia ja totta kai CCR:ää ja Gordon Lightfootia. Heikiltä eivät laulut loppuneet ja musiikin ilosanomaa hän mielellään asiaan perehtymättömillekin välitti. Jotakin tartuntaa meille lahjattomillekin ystäville jäi – Lightfootia taitaa olla pari CD:tä auton boxissa tälläkin hetkellä.

Juuri pari viikkoa siiten naapurin pojan kanssa fundeerattiin, että pitäisi laittaa hieman paperille noita Oulun Alppilan puuhasteluja 60-70-luvuilta. Missä mikäkin korsu ja puuhun tehty maja sijaitsi ja keitä niissä porukoissa siihen aikaan pyöri. Totesin, että Mäki-Heikki niistä vielä parhaiten osaisi kertoa.

Nyt se on jo myöhäistä.

Tällä viikolla tuli tieto, että Heikistä on aika jättänyt. Henry O’ Hillin kitara vaikeni.

Kiitän kaveruudesta.

 

Valtiovarainministeriö järjestää tänään ke 2.4.2014 Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen kanssa kuntauudistukseen liittyvän tilaisuuden Hyvinkäällä. Kinkereitä voi seurata suorana netin välityksellä klo 17.00 alkaen.

Osoite on ymmärtääkseni: http://www.mediaserver.fi/live/kuntauudistus

Tilaisuuden avaa ministeri Henna Virkkunen. Luvassa on tarinaa kuntauudistuksen ajankohtaisista linjauksista sekä metropolihallinnon valmistelusta.  Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen tilanteesta kertoo hyvinkääläinen Annika Kokko.

 

Näinhän siinä kävi, että kunnanvaltuusto antoi jälleen vähintään vuoden lisäaikaa kahdelle kyläkouluselle – Nummenpäälle ja Suomiehelle.

Äänestys Nummenpään säilyttämisen osalta oli selvä 26-25, mutta Suomiehen osalta niukin mahdollinen eli 25-25 (yksi vaiti) puheenjohtaja Kalmin äänen ratkaistessa. Eli keväiseen tapaan mentiin ihan play off -meiningeissä, mutta äkkikuolemaa ei kyläkoulusille tälläkään kertaa tullut.

Joulukuisen budjettivaltuuston äänestystulos 26-25 siis kääntyi toiseksi. Syynä tähän oli muutamien valtuutettujen äänestyskäyttäytymisen muutokset. Nopeasti olin havaitsevinani seuraavat muutokset:

– Toikkanen (VAS) muutti kantansa koulujen lakkauttamisen kannalle

– Kopteff (KOK) muutti kantansa koulujen säästämisen kannalle

– Sinisalo-Katajisto (SDP) kannatti ennen koulujen lakkauttamista, mutta äänesti nyt kaksi kertaa tyhjää.

– Jokinen (PS) muutti kantansa Nummenpään osalta lakkauttamisesta säilyttämisen kannalle.

Kokoomuksen kannalta mielenkiintoiseksi asian tekee se, että ryhmämme puheenjohtaja Jalava ilmoitti ryhmäpuheenvuorossa Kokoomuksen valtuustoryhmän kannan olevan pohjaesityksen mukaisesti koulujen lakkauttaminen. KOK-valtuutetut Kaisa Suominen ja  George Kopteff kuitenkin äänestivät ryhmän kannan vastaisesti – käyttipä Suominen jopa kannatuspuheenvuoron Keskustan vastaehdotuksen puolesta.

Eli valtuusto päätti, ettei kyläkoulusia lakkauteta tämän vuoden syksyllä. Nyt tarvitsisi vain etsiä jostain eurot koulujen pyörittämiseen – valtuusto, kun ei ole niitä vielä myöntänyt. Sitten pääsevät koululaiset nauttimaan yksilöllistä opetusta ylistetyissä yhdysluokissa – parhaimmillaan jopa viisi tai kuusi luokka-astetta yhtäaikaa samassa luokassa yhden opettajan opastuksella. Taannoinen venäjänkielen opettajani olisi tuohon luultavasti kommentoinut, että “Voi kauhistuksen kanahäkki”. Minä totean vain, että – voi hyvänen aika sentään että kuitenkin.

 

 

 

 

 Lumenpudottaja miettii kyläkouluja.

 

Nurmijärven kunnanvaltuusto kokoontuu keskiviikkona 26.3. klo 18.00.

Suurimman huomion ja pisimmät puheet tulee aiheuttamaan esityslistan kohdat 20 ja 21 eli Nummenpään ja Suomiehen koulujen lakkauttamiset  1.8.2014 alkaen. Määrärahathan kunnanvaltuusto on jo evännyt näiltä kouluilta. Nyt – kuulemisien jälkeen – on määrä tehdä myös muodolliset lakkauttamispäätökset näille kouluille, joiden oppilasmäärää saada nousemaan millään järkevälle tasolle.

Suomiehen osalta oppilasmäärä oppilaaksiottoalueelta laskettuna näyttää lukukautena 2020-21 kerrassaan neljää oppilasta. Vaikka kouluun pakotettaisiin kaikki koululaiset vanhan koulupiirirajan sisältä, niin oppilasmäärä ei nousisi seuraavan seitsemän vuoden aikana yli 25 oppilaan, vaan jäisi alhaisimmillaan reilusti alle 20 koululaisen. Pakottamaan kunta tuskin ketään edes pystyisi, koska koulussa ei kyetä ilman miljoonasatsauksia tarjoamaan opetussuunnitelman mukaista opetusta kaikissa aineissa.

Nummenpäässä tilanne ei ole aivan yhtä lohduton, mutta sielläkään ei ole näköpiirissä yli 26 oppilaan lukuvuosia tämän vuosikymmenen aikana.

Keskiviikkona valtuusto päättää jatkuuko näille kyläkoulusille vuosia jatkunut tekohengitys ja mennäänkö sellaiseen järjettömään tilanteeseen, että yksi opettaja opettaa luokassa samaan aikaan esim. viittä eri luokka-astetta. Itse olen ollut lakkauttamisten kannalla, eikä tehdyissä selvityksissä ole ilmaantunut mitään sellaista, joka olisi muuttanut mielipidettäni.

Äänestämään joudutaan varmasti ja suorasta nettilähetyksestä http://www.nurmijarvi.fi voi seurata pitääkö yhden äänen enemmistö myös näissä lakkauttamisäänestyksissä. Budjettivaltuustossahan äänestystulos oli niukka 26-25.

Toinen julkisuudessa keskustelua herättänyt asia on Rajamäen terveysaseman hankesuunnitelman hyväksyminen. Kunnanhallitus ei hyväksynyt kunnanjohtajan esitystä siitä, että hankkeen jatkosuunnittelu keskeytetään vuoden 2014 loppuun. Odotan, että valtuustokin hyväksyy hankesuunnitelman ja hankkeen suunnittelu pääsee etenemään aiemmin tehtyjen päätösten mukaisesti. Rajamäen kasvavan taajaman terveysasema alkaa olla elinkaarensa päässä ja johonkin korvaavat tilat tulee joka tapauksessa rakentaa.  Mielestäni loogisin paikka Rajamäen terveysasemalla on – Rajamäki.