Sekalaisia menoja

IMG_2321   Perinteinen Hyväntekeväisyysgolf 14.6.2014

Monenlaista  häppeningiä on tarjolla seuraavan viikon aikana. Tilaisuuksia on tarjolla tuplasti tai triplasti uselle illalle. Niistä on sitten jokin valittava, kun kaikkeen ei yksi ihminen repeä.

Perjantai-iltana poistuu Rajamäen katukuvasta Leijonien lämpötilaveikkauksen mainostorni. Tämän vuotinen Vapun lämpötila oli ennätyksellisen alhainen + 2.8 C. Se olie puoleen vuosisataan pienin lukema. Yksi ainoa oikein arvannut sai 600 euron matkalahjakortin palkinnoksi ja kymmenkunta lähimmäksi arvannutta kestittiin kahvipaketein. Rehabiloin tässä itseni, sillä oma arvaukseni +4.1 C olisi pitänyt riittää tuohon kahvikööriin, mutta täytynee jauhaa sumpit omista pöönistä.

Perjantaina 9.5. on myös PoNun organisoima Elastisen konsertti Maaniitun koululla. Konsertti alkaa klo 19.00 ja sen tuotto menee Uuden Lastensairaalan hyväksi. Pilettejä saa Lippu.fin kautta ja mahdollisesti oveltakin. Hip Hop.

Sunnuntaina on Äitienpäivä. Ajatukset Oulun suuntaan.

Maanantaina olisi jonkun Justin Timberlaken konsertti Hartwall Areenalla. Tikettikin olisi tuossa valmiina, mutta samaan aikaan on kunnantalolla Eurovaaleihin liittyvää koulutusta. Isänmaa kutsuu poikaansa.

Tiistai-ilta on varattu asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan kokoukselle. Nämä hoidetaan aina ensimmäisenä, kun kerran on luottamustoimiin ryhtynyt.  Lista on kohtuullisen pitkä. Mukana on jälleen useampia vanhoja kuntalaisten tekemiä kaavmuutoshakemus, joita on nyt ryhdytty aktiivisemmin käsittelemään. Isoin asia osavuosikatsauksen lisäksi on epäilemättä Viirinlaakson asemakaavan käsittely.

Loppuviikosta olisi parikin kevätjuhlaa ohjelmassa. Valinta kohdistuu firman kinkereihin, jotka pidetään tänä vuonna Savonlinnassa. Juon ehkä pari pilsneriä.

Kevään ja alkukesän tapahtumista kannattaa merkitä allakkaan ainakin EU-vaalit sunnuntaina 25.5. Istun itse Rajamäen pohjoisen äänestysalueen vaalilautakunnassa. Äänestyspaikat ovat auki klo 09-20. Mielenkiintoa vaaleja kohtaan on jo nyt ilmennyt – osa vaalimainoksista oli jo tänään päivällä revitty hajalle.

Kolopalloihmisten tulee merkitä kalentereihin lauantai 14.6., jolloin pelataan perinteinen Rajamäen Lions klubin ja NGK:n järjestämä Hyväntekeväisyysgolf-kilpailu. Ennakkotietojen mukaan tämän vuotinen kisa on tavallista rehvakkaampi ja kisassa voi mahdollisesti bongata jonkun julkimonkin.  Rento kisa toteutetaan tänä vuonna yhteislähtönä klo 09.00, joten läpimenoaika on huomattavasti lyhyempi kuin aiempina vuosina. Kannattaa varata paikka ajoissa – otaksun, että olemme hyvin lähellä osallistuajennätystä tänä vuonna. Etenkin, kun tapahtuman tuotto kohdistetaan tällä kertaa Uuden Lastensairaalan hyväksi.

 

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.