Tinki täynnä

Kokpystynvrgb

Katainen teki ratkaisunsa ja luovuttaa Kokoomuksen vetovastuun seuraajalleen kesäkuun puoluekokouksessa. Uusi puheenjohtaja ehtii ottaa juuri sopivasti puolueen hallintaan ja puolue voi lähteä tuorein voimin vuoden 2015 eduskuntavaaleihin.

Ensi fundeerauksella tulee mieleen, että seuraavan puheenjohtaja täytyy tulla nykyisen hallituksen jäsenistöstä. Uusi puheenjohtajahan tulee nimitetyksi todennäköisesti myös uudeksi pääministeriksi. On epätodennäköistä, että pääministeriksi nousisi henkilö nykyisen hallituksen ulkopuolelta.

Huomion arvoista on myös se, että Katainen ei nostanut ketään uutta kokoomuslaista hallitukseen Vasemmistoliiton lähtiessä hallituksesta. Kukaan nykyinen kansanedustaja ei saanut tätä tarjolla olevaa nostetta tulevaan puheenjohtajakisaan.

Käytännössä on ajateltavissa neljä varteen otettavaa kanditaattia kesäkuun puoluekokoukseen: Vapaavuori, Stubb, Virkkunen ja Risikko. Stubb lienee jo orientoitunut euro-tehtäviin ja epäilen, että edes asettuu ehdolle puolueen puheenjohtajaksi – seuraava osoite on Brysselissä. Virkkusen nosteeseen en jaksa uskoa. Paikka on siis kahden kauppa. Vaikka Vapaavuori ei Helsingin ulkopuolella ehkä ykkössuosikki olekaan, niin otaksun että Kataisen seuraaja tulee Helsingistä.

Toivon kuitenkin, että Lahden puoluekokoukseen ilmoittautuu enemmän kuin yksi ehdokas. Pieni skaba ja asiallinen debatti voiis tehdä terää puolueelle.

—————–

Ensimmäiset reaktiot ovat olleet kuta kuinkin odotettuja. Erityisesti perussuomalaiset eivät näytä ymmärtävän, että puoluejohtajalla on oikeus ja jopa velvollisuuskin tehdä nyt nähdyn kaltaisia ratkaisuja. Työ Suomen hyväksi ei lopu koskaan kesken. Se on jatkuva prosessi – ideaalia hetkeä vetovastuun siirtämiselle ei olekaan. Kataisen tinki tuli nyt täyteen. Nyt on oleellista ja tärkeää löytää hyvä tai parempi työn jatkaja. Se ei ole helppoa.

Seitsemäntoista vuotta puoluejohtajana – Soinin tapaan – ei ole hyväksi puolueelle, eikä henkilölle itselle. Eiköhän tuokin ole tullut selväksi viime viikkojen aikana.

 

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.