Nettikyselyitä

006

Kunnan nettisivut informoivat, että liki tuhat kuntalaista on kertonut mielipiteensä Keski-Uudenmaan kaupunkia koskevassa nettikyselyssä. Tarkemmin sanottuna nettikyselyyn vastasi yhteensä 989 asukasta kaikista Keski-Uudenmaan selvitysalueen kunnista. Kun alueella on asukkaita yhteensä 240.000, niin vastausprosentti jäi kohtuullisen heikoksi eli alle puoli prosenttia alueen asukkaista antoi asiassa mielipiteensä.

Myös Nurmijärven kuntastrategiaan vuosille 2014–2020 on mahdollisuus antaa kommentteja kunnan nettisivujen kautta. Strategian luonnos on valmistunut ja siitä toivotaan kuntalaisilta kommentteja ja kehitysehdotuksia.

Saatetekstissä mainitaan tavoitteena olleen se, ettei strategia olisi vain korulauseita. Luonnoksessa on lähdetty siitä, että kunnan toimintaa muutetaan taloudellisesti kestävämpään suuntaan siten, että kuntalaisten hyvinvoinnista ja kunnan elinvoimaisuudesta pidetään huolta.

Linkit strategialuonnokseen ja nettikyselyyn löytyvän kunnan web-sivujen Ajankohtaista-palstalta päivämäärään 7.4.2014 kohdalta.

Myös valtuustoryhmät käsittelevät luonnosta parhaillaan ja Kokoomusryhmä käsittelee asiaa Pääsiäispyhien jälkeen. Itse aioin Pääsiäispyhinä asiaan perehtyä.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.