Miss Farkku-Suomi

001 Missasin elokuva Miss Farkku-Suomen elokuvanäytännöt, joten kävin Hyvinkään Willasta hakemassa elokuvan DVD-version ja istuuduin illalla kotoisasti sitä katsomaan. Jo Röyhkän 2003 julkaistu romaani Miss Farkku-Suomi oli mielenkiintoista luettavaa. Romaanin tapahtumat sijoittuivat nuoruuteni aikoihin ja ympäristöön – 70-luvun lopun Ouluun. Mielenkiintoa varmasti lisäsi se, että Jukka-Pekka Välimaa – myöhemmin Röyhkä – kävi samaa koulua kanssani, tosin kolme luokkaa ylempänä. Koulumme oli Tuiran Yhteiskoulu, joka oli siihen aikaan yksityinen oppikoulu. Muistaakseni lukukausimaksukin ja kouluruokailustakin piti erikseen maksaa. Koulua johti rehtori Sanni Karjalainen, joka jäi ainakin minulle kovin etäiseksi henkilöksi. Sen ymmärsin, että hän ei varmaan Beatlesia saati Rolling Stonesia kuunnellut vapaa-aikanaan. Koulun ilmapiiri ei ollut nykymittapuun mukaan kovinkaan vapaamielinen – enemminkin ahdistunut. Röyhkästä ei noina varhaisempina kouluvuosina ole muistikuvia, paitsi se kolmen neljän vanhemman hepun ryhmä, joka kiersi välitunneilla koulua ympäri verkkoaidan paremmalla puolen. Ilmeisesti tuohon mystiseen porukkaan kuuluivat juuri tuleva Röyhkä, tuleva Oulun Ylioppilaslehden päätoimittaja Reijo Virtanen, tuleva Pupu Lihavisto ja tuleva Rukivehr. Nämä kaksi jälkimmäistä nuorukaista olivat sittemmin Röyhkän ensimmäisen bändin jäseniä ja pitkään 500 kiloa lihaa -orkesterin jäseniä. Vuosia myöhemmin kyseinen Rukivehr otti minuun yhteyttä sarjakuva-asioissa. Olin vuonna 1982 saanut ensimmäiset juttuni Pahkasikaan ja saavuttanut ilmeisesti jonkinlaista mainetta piirtäjänä – ainakin Oulun horisontissa. Rukivehr antoi piirrettäväkseni pari ”Herra Makkonen Seikkailee” sarjakuvakäsikirjoitusta. Niille piti oleman jokin julkaisureitti jo valmiiksi katsottuna, mutta ilmeisesti ne jäivät sitten painomusteelle painamatta. Nuo vuonna 1985 tekemien sarjakuvieni kopiot ovat edelleen piironkini laatikossa. Ne ovat itse asiassa hyvinkin julkaisukelpoista materiaalia – oikein kaiholla katsoo kuinka kohtuullisen hyvää jälkeä on tehnyt nuorna miesnä. Nimenä J-P Välimaa tai Kauko Röyhkä ei meille nuoremmille merkinnyt mitään ennen ”Tien laidalla Waterloo” -romaanin ja ”Steppaillen” -LP:n ilmestymistä. Ne ajoittuivat omalle abi-vuodelleni ja aikaan saivat ansaittua huomiota ainakin Oulussa. Muistan, kun eräillä jatkoilla residenssissäni ”Huvikummussa” muuan helena keskittyi kuuntelemaan pelkästään Steppaillen älppäriä. Ikäeromme oli kohtuulliset kolme vuotta, joten yhteisistä kouluvuosista huolimatta tapasin nokitusten Röyhkän vasta 80-luvun puolivälissä Rukivehrin kautta. Noilta vuosilta on sekaviakin muistikuvia mm. Rauhalasta ja junareissusta vuonna 1984 Oulusta Ruisrockiin – menopaluuna. Noina aikoina, noissa merkeissä pukeuduin yleensä isäni vanhaan tummaan hääpukuun, valkoiseen paitaan ja ohueen mustaan kravattiin. Menojunamatkalla seurustelimme ravintolavaunussa pitkään ja hartaasti. Paluumatkalla Kauko istui käytävän toisella puolen ja totesi, että oli havainnut hyvin pukeutuneen faninsa päälavan edessä. Röyhkä esittteli minulle juuri saamaansa kannetonta ensipainos-vinyyliä uudesta LP:stä. Muutamia kuukausia myöhemmin se tuli kauppojen hyllyille nimellä Kauko Röyhkä Narttu: Lauralle. Noina vuosina Oulussa piirit olivat kovin pienet – romaanista ja leffasta tunnisti monia tyyppejä ja henkilöitä. Röyhkän vanhat bändikaverit ja bändit on jo dokumentoitu monella tapaa. Itseäni seisauttivat takautumat oppikouluaikoihin, joita leffassa kuvataan. Muistan ne ”kovat pojat”, jotka nostivat koulun porraskäytävässä minut seinälle, kun tukkamuoti ei ollut ihan mieluinen. Muistan leffassakin näytetyn tanssipaikka Kuusisaaren meiningin: tiukan kontrollin ja siitä johtuneet hyvät pohjat, mustasukkaiset Hietasaaren heput vetivät kerran turpaan ja vanhemmat heput sotkivat tussilla nuoremmilta naamat käytävien sokkeloissa. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että koulussamme opiskeli samaan aikaan myös Päivi Uitto, josta tuli vuonna 1979 Miss Suomi. Päivi/Pike oli pari vuotta ylemmällä luokalla kuin Välde/Röyhkä. Päivin pikkusisko puolestaan kävi koulua jossain Röyhkä/Välden ja meikäläisen väliluokilla. Epäilemättä tämä kouluamme kohauttanut tapahtuma on ollut jonkinlaisena hallusinaatioaineksena romaanissa ja sitä kautta elokuvassa. Päivi Uitto vaikuttaa nykyisin Kuusamossa Riipisenä riistaravintolahommissa. Erityisiä takautumia tuli leffan voimistelumaikasta. Tuiran Yhteiskoulussa poikien liikunnan opettajana oli Granbergin Allan. Otaksun, että Allu ”Väldeäkin” juoksutti ympäri Raatin kenttää. Allusta on jäänyt mieleen jonakin abi-vuonna tehty hieno pilapiirros: ”Autioiden jääkenttien yksinäinen sankari”. Julisteessa Allu seisoo liikuntatunnilla keskellä autiota ja tyhjää vanhaa Tuiran luistelukenttää (oululaisittain jääpaanaa). Toinen muistikuva Allusta on oppikoulun terveystiedon kokeista. Meidän piti tuoda kokeeseen siihen aikaan käytössä olleet itsejäljentävät veikkauskupongit. Allu julkisti kysymyksen ja kolme vaihtoehtoa 1, X ja 2 sekä käski laittaa vastauksen oikeaan sarakkeeseen. Elävästi muistan yhden kysymyksen ja vaihtoehdot: Henkilöltä on palanut ihoa 80%, mitä teet; 1) Voitelen palaneet kohdat voilla, b) Soitan paikalle ambulanssin, c) Vedän lipun puolitankoon. Leffan liikunnan maikka ei oikein esikuvaansa tavoittanut. Siltä osin taustakartoitusta olisi voinut tehdä enemmän – esikuva olisi ollut tunnistettavissa ja Allun olemus tarkemminkin speksattu. Kirjasta tunnisti ehkä liiankin hyvin sen aikaisia henkilöitä kuten toimittajia – ja myös paikkoja. Erään kaverini kotitalo pyöreine ikkunoineen oli Pyykösjärven rannalla. Kirjassa Välde vierailee juuri samanlaisessa talossa sukupuoliviettinsä ohjaamana. Kas kummaa, kaverini isosisko oli aikanaan Kaukon luokkakaveri. Talo Pyykösjärven rannalla on tunnistettavissa, mutta Karaa tai Kaislikkonaista en tunnista. Se ei varmaan olekaan olennaista – tai edes mahdollista, kun fiktiivisestä tai ainakin fantasianomaisesta tarinoinnista on kyse. Tuiran Yhteiskoulun porvarinuoret ja teinikuntavaikuttajat voisi jopa nimetä. Manageri Antti ”Ana” Porkan, jota A.P.Keränen (noina aikoina Matti Mätä & SS, myöhemmin 22-Pistepirkko) ansiokkaasti näyttelee on hyvin tunnistettavissa. Ymmärtääkseni Röyhkänkin musiikillinen läpimurto oli pitkälti Porkan aikaansaannosta – hän komensi Röyhkän yhteen oululaisessa Ramblersissa soittaneiden virtuoosien Riku Mattilan ja Heikki Tikan kanssa. Siitä syntyi varsinainen Narttu. Myöhemmin myös Ramblersin Jarmo Heikkinen on soittanut Röyhkän kanssa. Hän oli mukana mm. Pikku Enkeli LP:llä ja vuoden 2012 kiertueella. Hieno artisti – kannattaa tsekata hänen levytyksiä The Boots- yhtyeensä kanssa. Kovin meni nostalgian puolelle tuon leffan katselu. Tuli mieleen kouluvuodet, vanhat koulukaverit ja – viholliset, riiuureissut Välivainiolle, bingoillat Tarmolassa ja tuttujen heppujen Xtaasi-yhtye, joka piti Limminrannassa harjoituskämppää leffan sankareiden kanssa. Lopputeksteistä vielä totesin, että leffaa oli ollut tekemässä jokunen tuttu ja etenkin Oulun Kärppien kaupunginosajoukkue Tuiran Tiikereiden monivuotinen vasemman puolen pakkiparini Hantte Oivo lavastemestarina. Lavasteet olivat äärimmäiset onnistuneet – en havainnut niistä ainuttakaan. Ehdottomasti Jussin, ellei peräti Oscarin arvoinen suoritus. En kykene antamaan tästä elokuvasta puolueetonta arvostelua – on se niin hyvä. Silti viis tähteä *****.

Alkuvuoden kootut sepustukset

Wise Oy

Vaalirahoitusilmoitukset on jätetty. Jälleen kerran todettiin, että pelkällä rahan voimalla ei valtuustopaikka aukea – yli kahden tuhannen euron kampanja riitti eräille vain varasijaan. Oma satsaukseni oli kunnassa 7. suurin eli suurin piirtein samoilla sijoilla kuin äänimääräkin. Erikoista on, että ainakin vaalirahoitusvalvonnan web-sivuilta joiltakin puuttuu vielä varsinainen ilmoitus kokonaan. Perussuomalaisista puolet näyttää jättäneen ilmoituksensa myöhässä.

Alkuvuoden mediatapahtumia oli Umayya Abu-Hannan kirjoitukset Hesarissa ja samaan hässäkkään annettu/tehty haastattelu Anna-lehteen. Mietiskelin jo ennen varsinaista kohun alkamista, että onko ko. henkilöltä tulossa uusi kirja, kun pitää tunkea joka mediaan. Taisi olla kuitenkin kyseessä jo syksyllä julkaistun kirjan myynnin edistämiskampanja, kun ei opus ollut ilmeisesti myyntitilastoja juurikaan uusiksi laittanut. En ole hänen kirjoituksia lueskellut tai muuhun toimintaan perehtynyt. Aikaisemmilta vuosilta muistan miettineeni hänen tarvetta tuoda alaikäinen lapsensa voimallisesti ja korostetusti julkisuuteen linnan juhlien yhteydessä. Useimmat julkisuuden henkilöt haluavat ymmärrettävästi ja perustellusti pitää perheensä ja etenkin alaikäiset pois parrasvaloista ja suojella julkisuudelta. Abu-Hanna teki tietoisesti 3-vuotiaasta lapsestaan kertaheitolla julkkiksen. Tuskin kyseessä oli kolmivuotiaan narsismi ja halu – olisiko ollut jonkun toisen?

Sen verran kohu sai minutkin seuraamaan yleisöosastokeskusteluja ja linkkejä, että eksyin peräti Hommma-sivustoillekin ja sieltä Halla-ahon kirjoituksiin. En saanut herätystä siihen suuntaan, mutta uskon keskustelun johdattaneen muitakin kävijöitä tuolle foorumille. Siellä oli oikein usean vuoden kestäneet Abu-Hanna-kinkerit menossa. Ilakointia, kun hän oli muutama vuosi sitten muuttanut Hollantiin ja vedonlyöntiä sekä tuskailua, että tuleeko hän vielä takaisin. Näköjään oikein keskeinen kestoaihe noissa piireissä. Tällainenkin kirjoitus eteen tuli – ihan mielenkiintoista:

http://www.halla-aho.com/scripta/umayya_abu_hanna_ja_kohtaamisongelma.html

Perussuomalaiset ovat suureen ääneen kritisoineet hallitusta siitä, että konkurssikypsään etelä-korelaisomisteiseen STX Finlandiin ei satsattu 50 miljoonaan euroa veronmaksajien rahaa. Meteli on kuitenkin pientä siihen verrattuna, minkälaisen mekkalan ja jeesustelun perussuomalaiset olisivat nostaneet siitä, jos hallitus olisi syytänyt 50 miljoonaa veronmaksajien rahaa konkurssikypsän etelä-korealaisen telakkayhtiön tytäryrityksen tukemiseen.

Kuntaliitosselvitysryhmän esitys on valmistumassa. Selvitysryhmän vetäjän mukaan ensimmäinen vaihe on pelkkä “heittoja keskusteluun ja odotellaan mikä kunnissa lähtee vetämään”. Oletan, että ainakaan Helsingin seudun kunnissa ei lähde mikään uudistus vetämään. Voipi olla tuskainen case.