Lions Club Rajamäki ja Nurmijärven Golfkeskus järjestivät perinteiseen tapaan viikkoa ennen Juhannusta Lions Golf Open hyväntekeväisyyskisan.
Tapahtuma järjestettiin jo neljättätoista kertaa ja osallistujia oli tänä vuonna 80. Nyt oli ensimmäistä kertaa käytössä yhteislähtö ja se tuntui toimivan. Ainakin kisan jälkeen tunnelma oli klubitalolla tiivistä, kun porukka pysyi kasassa odottamassa tuloksien julkistamista. Viihtymistä edesauttoi taiteilija Erkki Liikasen esiintyminen.
Kisassa oli mukana myös kiekkolegenda Ville Peltonen, jota ehätin hieman haastatellakin palkintojen jakoa odotellessa. Ville oli tullessa tyhjentänyt hieman garderobiaan, joten pääsin huutokauppaamaan #16:n nimmareilla varustetun lippiksen ja pelipaidan.
Tänä vuonna tapahtuman tuotto ohjataan lyhentämätömänä Uuden Lastensairaalan hyväksi ja lahjoitettavaa summaa kasvatti tuon huutokaupankin tuotto mukavasti.
Tilaisuus oli jälleen kerran hengeltään ja tunnelmaltaan parasta luokkaa. Vaikka kilpailu ei olekaan pääasia, niin julkaistaan tässä myös hieman tuloksia.
Pisimmän avauksen suoritti naisista Asta Peltoniemi ja miehistä Mikko Malin. Lähimmäs lippua avasi naisista Anneli Rolig ja miehistä Timo Hyvättinen.
Miesten tasoituksellinen lyöntipeli:
1. Pasi Kaskinen 71 2. Marko Julin 74 3. Martti Sedergren 74 4. Hannu Mäkelä 74
Naisten tasoituksellinen lyöntipeli:
1. Arja Salminen 71 2. Kirsti Romppainen 75 3. Aulikki Mäkelä 77 4. Leena Hyvättinen 77
Miehet pistebogey
1. Harri Kolehmainen 43p 2. Mikael Lindholm 35p 3. Juha Koivisto 34p 4. Arto Hägg 34p
Naiset pistebogey
1. Tyyne Lehtimäki 39p 2. Irene Suomi 38p 3. Aila Mäkelä 31p
Kilpailun johtaja Erkki Oila ohjeistaa. Tj Esa Meriläinen ja Ville Peltonen taustatukena.
Marja ihmettelee palkintopöydän runsautta.
LC Rajamäen Petri Huhtanen availee palkintojenjakotilaisuutta haitarin säestyksellä.
Ensi vuonna uudestaan!