Lisärahoitusta jäähallille?

005

Pidin Nurmijärven kunnanvaltuuston kokouksessa 13.11.2013 puheen kunnan investointihankkeista ja euroista. Kritisoin ja toin esille huoleni siitä, että kolmessa viimeisimmässä kokouksessaan kunnanvaltuusto oli myöntänyt lisämäärärahoja investointihankkeille liki miljoonan euron arvosta, kun talousarvioon varatut määrärahat on hankkeissa ylitetty:

– Syyskuussa 2013 lisärahaa myönnettiin Tiiran uimarannan pukutiloille, kun budjetti paukkui yli 35%.

– Lokakuussa 2013 Ahjolaan useita satoja tuhansia euroja, kun budjetti ylittyy 39%.

– Marraskuussa 2013 todettiin Klaukkalan jäähallin kustannusten ylittävän talousarvion 17%:lla eli yli puolella miljoonalla eurolla.

Klaukkalan jäähallihankkeelle myönnettiin tuolloin 300.000 euron lisämääräraha vuodelle 2013 ja varauduttiin 200.000 euron lisämäärärahaan myös vuodelle 2014.

Puheessani vihjaisinkin, että tarkastuslautakunnalla voisi olla perehtymisen paikka tuohon talon tavaksi tulleeseen investointien ylitykseen.

Tänään 21.5.2014 kunnanvaltuuston kokouksessa merkitsemme tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2013. Arviointikertomuksessa on osuvasti kiinnitetty huomiota kasvaneisiin investointeihin ja osoitettu huolestumista kuntastrategiasta poikkeamiseen ja velkaantumisen kasvuun.

Investointihankkeiden mittaviin määrärahaylityksiin ja toistuviin lisäbudjetointeihin ei uusikaan tarkastuslautakunta ole kiinnittänyt huomiota.

Samaan aikaan voimme lukea Klaukkalan jäähalli -liikelaitoksen johtokunnan huomisen kokouksen asialistalta ja uusimmasta osavuosikatsauksesta, että vuodelle 2014 varatut määrärahat tulevat ylittymään 500.000 euroa. Tämä siis viime marraskuussa käsiteltyjen ja myönnetyn puolen miljoonan euron lisäksi. Alun perin alle viiden miljoonan euron hankkeessa on putkahtanut esille kustannusylityksiä puolessa vuodessa miljoonan euron edestä.

Maalailin marraskuun kokouksessa valtuustosalin seinälle piruja pohtiessani millaisiin lukemiin vuodelle 2014 kaavaillut investointieurot voivat paisua, jos tällaiset budjettien ylitykset jatkuvat. Meillä on valitettavasti jälleen yksi syy lisää huolestumiseen.

Jos ja kun tarkastuslautakunta ei kiinnitä asiaan huomiota, niin sitten täytyisi kunnan johdon ryhtyä selvittämään, mikä on syy krooniseen rakennushankkeiden kustannusarvioylityksiin ja lisäbudjetointeihin. Tällainen meno ei voi jatkua.

———————————-

Jälkikirjoitus: Pidin 21.5.2014  kunnanvaltuuston kokouksen asiakohdan 38 “Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2013” yhteydessä puheenvedellä olevan blogikirjoitukseni pohjalta. Puhe on nähtävillä kunnan web-sivuilta, muiden kokousten videotallenteiden tapaan.

3 thoughts on “Lisärahoitusta jäähallille?

  1. Mukavaa nähdä että joillakin linja pitää. Muuten tuosta kokouksesta jäi fiilis ettei puheet ja teot oikein kohtaa valtuustossa. Olen puhunut aika monen ihmisen kanssa ja samaa tunnetta on kylillä aika paljon liikkeellä. Jonkinlainen “pappa betala” asenne osalla valtuutettuja taitaa olla.

    1. Useiden kunnallispoliitikkojen puheissa on viime aikoina vilauteltu “investointien priorisointia, uudelleen arviointia ja uudelleen ajoitusta”. Mittarit alkavat sojottaa siihen suuntaan, että toivo järjen voitosta heräilee. Vielä tässä olisi mahdollisuus asiaan vaikuttaa.

  2. Mielenkiintoista kuka on valmis luopumaan hunajapurkista? Seuraavassa kokouksessa taitaakin olla sen verran mielenkiintoisia lukuja tiedossa tosin että toivottavasti silmät aukeaa kunnolla.
    Lykkyä tykö vaan siinä silmien avauksen auttamisessa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.