Viime vuonna tuli mahdollisuus osallistua Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen liittyvään sarjakuvaproggikseen, jossa 101 suomalaista sarjakuvantekijää teki yhden sivun  jostakin vuodesta väliltä 1917-2017.

Hankkeen alulle panija oli Oulun Sarjakuvakeskus ja tekijöille oli tarjolla – ei mammonaa, vaan mahdollisuus osallistua ainutlaatuisen ja ainutkertaiseen sarjakuvalliseen hankkeeseen Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Hankkeessa oli luvassa teosten osallistuminen Oulun Taidemuseon Comics Effects – näyttelyyn vuoden 2017 lopulla. Samoin kyseisten sarjakuvien mukanaolo Zum Teufelin julkaisemassa 101 sarjakuvaa Suomesta sarjakuva-albumissa.

Minulle tarjottiin vuotta 1999. Tartuin haasteeseen ja ilmoitin olevani mukana hankkeessa.

Yhden sivun mittaisen sarjakuvan aihe, sisältö ja toteutustapa oli täysin vapaa – kuten lopputuloksistakin näkyy.  Oli mahdollisuus valita jokin yksittäinen tapahtuma tai henkilökohtainen muisto tai kokemus – tai esimerkiksi jonkinlainen kollaasi kyseisen vuoden tapahtumista. Olihan lähtökohtakin sikäli erikoinen, että jollekin “nakitettiin” vuosi lähimenneisyydestä tai ainakin omalta elon taipaleelta – jollekin kymmeniä vuosia ennen omaa syntymää.

Teoksen ensimmäinen vuosi siunaantui oululaiselle Ville Rannalle ja seuraavien sadan sivun joukosta löytyy teoksia mm. Juba Tuomolalta (Viivi ja Wagnerin tekijä), Läjä Äijälältä, Aapo Kukolta (jolle sattumoisin on natsannut sotavuosi 1943), Juho Juntuselta, Koskelan Ilipolta, Kokkilan Timolta (Peräsmies etc.), Jyrki Mäeltä (Paulahrjun ala-aste 70-luvun vaihteessa) ja Jukka Tilsalta (mm. Zärpät ja zoppaa korvassa). Moni tekijämies ja    -nainen loisti poissaolollaan. Etenkin jotkin ammattilaiset ilmeisesti vieroksuivat projektin talkooluonnetta, mikä on tietysti sarjakuvia elannokseen tekevien osalta täysin ymmärrettävää. Yleensäkin talkootöissä ei mielestäni tule arvostella niitä, jotka eivät puuhasteluun osallistu, vaan kiittää niitä jotka ovat touhussa mukana.

Itselleni siis vastuutettiin rustata yhden sivuin mittainen sarjakuva vuodesta 1999. Sikäli helppo vuosi, että olin silloin elävien kirjoissa ja suhteellisen täysissä järjissäni. Minulla oli siis mahdollisuus kertoa myös jostain omakohtaisestakin – kerrassaan aikalaiskokemuksen pohjalta. Ja hetihän tuli mieleen, että missä olin ja mitä tapahtui  1999 omassa elämässä. Vietin sattumoisin koko vuoden 1999 ulkomaan komennuksella Venäjällä Pietarissa, jossa johdin seuraavan vuoden jääkiekon MM-kisoihin valmistuvan monitoimiareenan rakennustöitä. Ajatukset ja tekemiset kohdistuivat kyseisenä vuonna totaalisesti rakennusprojektin johtamiseen ja edistämiseen. Ja kun tuohon aikaan valtioiden välinen verosopimus edellytti, että henkilö sai verovapauden, jos vietti vain rajatun määrän vuorokausista Suomessa – olikohan se noin 70 päivää vuodessa – niin Suomen tapahtumat ja meiningit eivät olleet itsellä kyseisenä vuonna ihan hallussa.

Jäähallin rakentaminen naapurivaltakunnassa tuli siis ensimmäisenä mieleen ja heti totesin, että se täytyy tarinassa olla mukana. Vientirakentaminen ja ulkomailla työskentely on osa Suomen 100-vuotista historiaa ja ajattelin, että se tulkoon muutamassa ruudussa mainittua tässä teoksessa. “Ekspattina” ja “verovankina” työskentely tuona vuonna johti siihen, että ryhdyin googlaamaan, mitä kotimaassa  oli tuona vuonna tapahtunut. Totesin, että aika paljonkin ja muistoihin palasi mm. kaikki se hämminki ja hässäkkä, mitä odotettiin vuosituhannen vaihteen tuovan mukanaan tietojärjestelmiin. Y2K-uhkien ehkäisemiseen käytettiin rutosti aikaa ja resursseja. Toisaalta törmäsin uutiseen Teemu Selänteen traagisesta ralliautokolarista lätkämoguli Kummolan kanssa. Tapahtuma, jonka melkein jokainen suomalainen muistaa, mutta jota harva osaa aikajanalle sijoittaa. Vuosi oli siis 1999 ja minua jotenkin viehätti ajatus, että kyseinen marginaalitapahtuma oli varmasti yksi uutisoiduimpia kotimaan tapahtumia kyseisenä vuonna.

Nostin esiin myös rakkaan naapurimme silloisen ja nykyisen päämiehen Putinin. Vuosi 1999 oli se ajankohta, jolloin hän nousi valtaan. Ja kun Venäjällä tuolloin työskentelin ja vedin varsin merkittävää rakennushanketta, niin myös paikan päällä hänet havainnoin. Monitoimiareenaprojekti oli paikallinen ja myös valtakunnallinen hanke. Pietarissa se kytkeytyi vahvasti pormestarivaaleihin ja työmaalta tuli viikoittain varttitunnin reportaasi paikallisella TV-kanavalla. Minuakin ohjelmassa haastateltiin. Hankkeen statusta osoitti myös se, että Putin vieraili työmaalla kolme kertaa: ensin pääministerinä, sitten Jeltsinin jälkeen vt. presidenttinä ja viimeisen kerran MM-kisojen avajaisissa Federaation presidenttinä,

Noista lähtökohdista ja muistoista väsäsin oman sivuni 1999. Hienoista paniikkia aiheutti  Oulun Taidemuseon näyttelyn avajaiset viime vuoden lopulla. Totesin, että  näyttelyssä vuotta 1999 esitti aiemmin kesällä lähettämäni viimeistelemätön luonnos, jossa myös kaikki lyijykynäviritykset paistoivat läpi. Varsin brutaalin näköinen versio. Lopullinenkin olisi ollut käytettävissä ja varsin kohtuullisella – minulle ominaisella musta-valkotussauksella toteutettuna. Kun tuosta hämmennyksestä ja harmituksesta olin toipunut, niin avajais-siiderit menivät väärään kurkkuun, kun avasin teoksen mallikappaleen sivulta 1999.  Olin piirtänyt sarjakuvan kahdelle A4-sivulle ja ne oli onnistuttu taittamaan väärään järjestykseen. Jos joku sarjakuvaani avajaisissa tuosta esittelyteoksesta luki, niin varmaan pohti “taiteilijan” logiikkaa ja surrealistista tarinan kerrontaa.

Näyttelyn  avajaiset Oulussa 

Lopputulemana nuo 101 sarjakuvaa Suomesta julkaistiin juuri ilmestyneessä teoksessa – 101 sarjakuvaa Suomesta. Mainittakoon, että vuosi ja sivu 1999 on taitettu oikein.

Hieno proggis ja hieno teos. Kerrassaan poikkeuksellisen laaja läpileikkaus suomalaisesta sarjakuvasta ja sen erilaisista tyyleistä ja toteutustavoista. Sarjakuvasta on moneksi. Enpä ihmettelisi, jos tämä hanke valittaisiin maaliskuun lopun Tampere Kuplii -häppeningissä vuoden sarjakuvateoksi. Minun mielestä se oli sitä.

Teosta on saatavilla ainakin Turun Sarjakuvakaupasta: Turuussa, Oulusa, Tsadissa ja tietysti nettikaupassa. Jos joku saa kerättyä kaikilta 101:tä artistilta nimmarit opukseen, niin olisi melkoinen teko – en pane hanttiin.

Niin – ja teoksen kannessa komeilee Mikko Metsähonkalan hieno näkemys vuodesta 1997. Miten kukin meistä muistaakaan tuon vuoden – ja Liekki-sonnin.