Rodos 2016 ja Turkki horisontissa

017

Kohtuu nopea – melkeinpä viime hetken – matkavaraus, joten valikoima oli vähäinen. Viikon reissun kohteeksi valikoitui Kreikan Rodos, jossa ei ole aiemmin tullut  käytyäkään. Kosilla ja Kreetalla on tullut aiemmin kyllä lomailtua.

Ilmat olivat takuuvarmat – kaksi pilven hattaraa näkyi viikon aikana, hotelli erinomainen ja sapuska ihan syötävää. Talouskurimuksen jälkiä toki oli näkyvissä: keskeneräisiä rakennusprojekteja ja naapurissa yksi jättimäinen autio hotellikompleksi. Pankki oli sen viisi vuotta sitten laittanut nurin ja nyt siihen odoteltiin venäläistä sijoittajaa – niin kuin moneen muuhunkin hankkeeseen. Kovin lohduttomalta paikka jo näytti – muutama vuosi lisää ja parvekkeet alkavat puskea horsmaa. No, mennä vuonna joutui Kyproksella toteamaan vielä rajumpia laman merkkejä.

Erikoinen kokemus oli ajaa läpi alueen, jossa oli riehunut metsäpalo. Silmän kantamattomiin karrelle palanutta maastoa ja pystyyn palaneita puita. Voi vain kuvitella minkälainen pätsi paikalla on ollut.

037

Olisiko tuo vuoden 2012 maastopalon jälkiä? Ainakaan Google Maps ei noita satojen tai tuhansien hehtaarien paloaukeita vielä näyttänyt.

039

Paluulentoa edeltävänä yönä selasin vielä uutiset ja totesin tuoreeltaan, että Turkissa puuhailtiin sotilasvallankaappausta. Koko viikon olin tuijotellut parvekkeelta näkyvää Turkin rannikkoa ja yrittänyt joitain elonmerkkejä sieltä havaita. Turhaan – vain yksi ja sama valo loisti rannikon korkeimmalla huipulla. Uutisten mukaan Turkissa oli kuitenkin aluillaan melkoisen vauhdikas viikonloppu. Joidenkin tietojen mukaan presidentti Erdogan olisi ollut tuolloin Marmariksessa vain noin 60 km päässä Rodoksesta.

Enpä ole Turkin tilannetta tätä ennen seurannut kuin sivusilmällä, mutta sehän ei estä vetelemästä nopeita johtopäätöksiä tilanteesta, tapahtumista ja niiden seurauksista. Oletan, että tietty osa armeijan väestä katsoi Erdoganin tekemien uudistusten ja painostustoimenpiteiden menneen siihen pisteeseen, että oli viimeinen hetki yrittää tehdä asialle jotain. Nyt toki tiedämme, että se viimeinen hetki oli jo mennyt – yritys ei onnistunut.

Oletan, että Erdogan laittaa nyt toimeen ne “puhdistukset”, joita jo tuoreeltaan julisti tekevänsä. Turkin armeija islamisoidaan – kuten myös koko valtio. EU-jäsenyydestä tuskin tarvitsee tämän jälkeen keskustella ja entistä rauhattomimpia vuosia on luvassa tuolle alueelle. Tällaisia arvioita näkyy asiantuntijatkin jo antaneen. Valitettavasti.

Jos sotilasvallankaappaus jäi yritykseksi ja oli huonosti valmisteltu, niin Erdoganin vastatoimenpiteet ja puhdistukset sen sijaan pannaan toimeen viipymättä, voimalla ja ällistyttävän suunnitelmallisesti. Kun jo muutama tunti kaappausyrityksen jälkeen tuodaan julki, että yli 3000 tuomaria ja syyttäjää pidätetään, niin lienee selvää, että nimilistat ovat olleet valmiina juuri tätä hetkeä ja tilaisuutta varten.

Mielenkiintoista on nähdä, miten tämä kehitys vaikuttaa Turkin NATO-suhteisiin. Venäjähän jo ehätti tarjoamaan sotilasyhteistyötä Turkille. En oikein osaa kuvitella minkälainen kuvio syntyisi, kun NATO-maa Turkki alkaisi viritellä syvää sotilasyhteistyötä Venäjän kanssa.

Turkin matkailuelinkeinolle ennakoidut tulevat muutokset ja Turkin erkaantuminen länsimaisesta kehityksestä kohti islamilaista valtiota taisivat olla iso takaisku Turkin matkailuelinkeinolle. Kreikan ja Kyproksen matkailuelinkeino kiittää.

————–

Lisäys 18.7.2016

Samaan asiaan näyttää kinnittäneen huomiota myös Turkin EU-jäsenyysneuvotteluista vastaava EU-komissaari Johannes Hahn. Hän arvioi, että  jonkinlaisia nimilistoja on ollut valmiina ja valmisteltuna käyttöä varten jossakin tilanteessa, Turkin EU-jäsenyysneuvotteluista vastaava  sanoi.

 

 

 

 

Kenttärata – Kuolemanrata

006

Äkkinäinen kulkija ei ymmärrä mitä tässäkin on touhuttu 70 vuotta sitten

Vakiintuneena Koillismaan kävijänä tuli taas käytyä kenttäradan historiallisia paikkoja katsastelemassa.

Kyseessähän on saksalaisten vuosina 1942-1944 Hyrynsalmelta Kuusamoon rakentama kapearaiteinen kenttärata. Kovin pitkää aikaa rata ei ehtinyt tuossakaan pituudessa olla siis käytössä, vaikka sille oli jo jatkoakin suunniteltu ja linjattu aina Kiestinkiin saakka.

Tammikuussa 1944 valmistuneen radan alkupää sijaitsi tosiaan Hyrynsalmella ja loppupää 178 km:n päässä Kuusamon Vanttajassa. Kun sivuraiteitakin oli yli 22 km, niin hanke oli 200 km:n mittainen. Ratahanke oli merkittävä jopa suursotaa käyvälle Saksalle ja sen tarkoituksena oli taata huollon toimivuus Kiestingin suunnan sotatoimille. Rautatien linjaus kulki nykyisen – tosin jo hiljenneen Hyrynsalmi – Taivalkoski radan mukaisesti Korvualle saakka, josta se erkani kohti Kuusamoa. Tänäkin päivänä tuo Korvualta Kuusamoon johtava ratalinjaus, ratapenkereet ja maaleikkaukset ovat näkyvissä maastossa. Pääosin ratapenkkaa kulkee nykyisin metsäautotie. Kiskot on purettu kuten kaikki muukin saksalaisten omaisuus Pohjois-Suomessa. Ratarakenteiden jäännöksiä ja rakennusten perustuksia maastosta voi havaita edelleen.

Viime vuosina kenttärata on huomioitu myös lähihistoriallisena matkailukohteena ja sen merkittävimpiin paikkoihin on järjestetty opastetaulut ja viitoitukset. Päätaloviikon yhteydessä on viime vuosina järjestetty kenttäradalle opastettuja käyntejä – sivusihan kenttärata myös Kalle Päätalon vaiheita. Jouni Kauhasen ansiokkaassa historiikissa “Sotilas, siviili ja sotavanki – Ylä-Kainuun ja Koillismaan traaginen kenttärata” on nostettu esiin sitaatti Päätalon teoksesta “Myrsky Koillismaalla”: “Vaikka saksalaiset radanrakentajat näyttivät selkosen asukkaille työn vauhtia, opettivat he myös pelottavalla tavalla, miten arvoton ison maailman myllyssä on ihmishenki.”

Niinpä. Myös kuolemanradaksi tuota saksalaisten rautatietä kutsuttiin ja kutsutaan. Työvoimana käytettiin saksalaisia rangaistusvankeja, saksalaisten valtaamilta alueilta tuotuja työvelvollisia ja ennen kaikkea sotavankeja. Enimmillään ratatyömaalla oli liki 2000 työvelvollista ja sotavankia. Nälkään ja sairauksiin ratatyömaalla kuoli satoja sotavankeja – lähinnä venäläisiä ja puolalaisia. Sekä saksalaisia rangaistusvankeja että sotavankeja teloitettiin kymmenittäin. Ihmishenki oli erittäin löysässä noina vuosina ratatyömaalla. Aikalaiskertomuksista voi todeta karmeista julmuuksista ja mm. julkisista hirttäjäisistä. Pelkästään neuvostoliittolaisia sotavankeja työmaalla on arvioitu kuolleen 650.

013

Sänkikankaan ratapohjaa ja maaleikkauksia. Nämäkin lapiotyönä ja vankivoimin tehtyjä.

Tällä kertaa kävin katsastelemassa kenttäradan päätepistettä Kuusamon Sänkikankaalla ja myös sen jatkolinjausta, joka kurvailee Salpalinjan läpi Kuusamon Vanttajassa. Salpalinjasta on tuolla jäljellä panssariesteitä, muutamia entisöityjä juoksuhaudan pätkiä, korsuja ja hitonmoinen kuoppa venäläisten räjäyttämän bunkkerin kohdalla. Noita sangen vaatimattomia rakennelmia katsellessa voi vain todeta, että vaatimattomat olivat ainakin tuolla lohkolla suomalaisten varustukset.

004

Veturitallin perustuksia ja sodanaikaista rautaromua Kuusamon Sänkikankaalta.

021

Bunkkerin katto naapureiden invaasion jälkeen. Salpalinja, Kuusamo.

Harjajoelta – jossa on jonkun verran rakennelmien jäännöksiä nähtävissä – tuli ajeltua kenttäradan pohjaa Isokumpuun, jossa sijaitsi sodan aikaan iso huoltokeskus. Isokummussa on edelleen  nähtävissä monenlaisia rakennelmien jäännöksiä ja ne on myös opastetauluilla varustettu.

028

 Infotaulu Isokummun veturitallista…

029

…ja veturipajan rauniot.

Yhtäjaksoisesti kenttäradan linjausta ei voi tänä päivänä autolla ajaa Korvualta Kuusamoon, koska Iijoen yli mennyttä siltaa ei ole uudelleen rakennettu sen jälkeen, kun aseveljet sen lähtiessään pamauttivat ilmaan. Kävin kalareissulla katsomassa paikkaa Iijoen eteläpuolelta. Ratalinjaus päättyy joen  partaalle, jossa on edelleen vanhoja sillan perustuksia ja sivuraiteiden linjauksia nähtävissä. Kivenheiton päässä toisella rannalla ratalinjaus ja metsäautotie jatkuu Isokumpuun päin. Tien pää on tosin jonkun kesäasunnon pihassa – olisikohan vanha metsäkämppä. Hienolla paikalla joka tapauksessa.

093      Iijoki kenttäradan kohdalla

Tällaisiakin nähtävyyksiä valtakunnassa vielä on monen sorttisten huvipuistojen ja ostoshelvettien ohella.

Jos liikkuu Taivalkosken ja Kuusamon suunnalla, niin visiitti kenttäradalla voi jotakin kiinnostaa. Se on ainakin muisto elävästä elämästä – ja valitettavasti myös kuolemasta.

Lähde: Jouni Kauhanen: “Sotilas, siviili ja sotavanki – Ylä-Kainuun ja Koillismaan traaginen kenttärata”, 2012.


 

Jälkikirjoitus 20.8.2017

Helsingin Sanomat kirjoitti sunnuntain 20.8.2017 numerossaan saksalaisten jatkosodan aikaisista sotavankileireistä  Pohjois-Suomessa otsikolla “Natseilla oli Pohjois-Suomessa noin 30000 sotavankia”.

Jutun kuvituksena olleesta kartasta on havaittavissa Kuolemanrataan liittyvä ratalinjaa mukaileva todella tiivis vankileirikeskittymä. Merkkasin tuohon karttaotteeseen.

rata.jpg

 

Kunnanvaltuusto 22.06.2016

020

Nurmijärven kunnanvaltuusto nautti kevätkauden päätteeksi kakkukahvit. Siinä sivussa pidettiin myös ensimmäisen vuosipuoliskon viimeinen kunnanvaltuuston kokous.

Asialista käsiteltiin pääosin suoraan pohjaesitysten mukaisesti ilman suurempia keskusteluita. Odotetusti kunnan osallistuminen Arkadian liikuntasalin rakentamishankkeeseen ja etenkin sen 0,6 milj.euron lisämäärärahaesitys aiheutti keskustelua. Olin itse jo ennakkoon ilmoittanut, että tulen esittämään vastaehdotuksen.

Hanketta kävi useampikin valtuutettu kehumassa. Joitakin ei tuntunut häiritsevän lainkaan se, että päätöstä tehtiin täysin puutteellisin laskelmin ja lähtötiedoin. Kustannusjakolaskelmia tai edes kustannusarviota ei ole ollut luottamushenkilöiden käytössä. Vihreät pitivät kerrassaan ryhmäpuheenvuoron, jossa hurmosmaisesti ylistettiin hankkeen hyviä puolia. Käsittelemättä tuossa suitsutuksessa jäi täysin hankkeen epäselvät taloudelliset perusteet. Ilmeisesti ryhmän ideologiaan kuuluu se, että jos hanke on hyvä, niin se voidaan toteuttaa mutu-tuntumalla, tunteen voimalla ja kustannuksista välittämättä. Siltä se ainakin kuulosti.

Kokoomusvaltuutettu Vaulamo piti asiasta lyhyen puheen, jossa hän filosofoi mm., että “Rakentaminen on virheiden korjaamista.” Tuo ajatuksen juoksu ja kytkös asiaan jäi ilmeisesti aika monelta ymmärtämättä. Toivottavasti Vaulamo ei profetoinut hankkeen tulevaisuutta. Olisin kernaasti kuullut hieman tarkempaa infoa siitä minkälaisiin tietoihin ja kalkulaatioihin kunnanhallituksen esitys perustui. Ymmärtääkseni niissä ei tosin ollut paljon kertomista – laskelmia, kun ei kunnassa ole ja kunnanhallituksella ei ollut päätöstä tehdessään edes tietoa, ovatko hankkeen urakkatarjoukset tällä hetkellä voimassa. Ei ollut kuulemma tullut kenellekään mieleen tarkistaa asiaa. Minä tarkistin viime viikolla. Kyllä ne ovat voimassa – ainakin tällainen vakuutus kysyttäessä tuli.

Äänestimme asiasta ja vastaehdotukseni siitä, ettei hankkeelle myönnetä 0,6 milj.euron lisämäärärahaa hävisi odotetusti äänin 41-7-3tyhjää.

Arkadian liikuntasalihanke siis käynnistyy. Saamani tiedon mukaan Arkadian koulun rehtori, joka myös koulukiinteistössä vaikuttaa, on ilmoittanut kuntaan, että kunnan osuus tulee olemaan maksimissaan tuo nyt myönnetty 2,8 milj.euroa. Kuinka ja millä perusteilla tuollaisen lupauksen voi antaa, on yhtä hämärässä ja sumeassa kuin muutkin hankkeen laskelmat. Voisi olettaa, että jos perushankkeen kustannukset kuitenkin jostakin syystä ylittyvät, niin kustannukset jaettaisiin osakkuuksien mukaan – kunta mukaan lukien.

Kun hankkeeseen nyt ryhdytään, niin toivotaan, että hanke etenee suotuisasti ja kustannusarvio pitää.

Tässä valtuustossa asiasta pitämäni puhe:

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja muut kuulijat

Arkadian liikuntasalihanke on ilmiö.

Se on valitettavan tuttu ilmiö viime vuosilta. Ilmiö, jonka olisi suonut jo kadonneen. Klaukkalan jäähallin ja muiden huonosti hoidettujen, budjetit ylittäneiden, investointihankkeiden johdosta tarkastuslautakunta suositteli jo vuoden 2014 tarkastuskertomuksessa ammattitaitoisen ohjausryhmän käyttöä merkittävissä investointihankkeissa. Viime vuoden tarkastuskertomuksessa lautakunta kiinnitti huomiota asiantuntevan suunnittelun ja valvonnan tarpeellisuuteen investointihankkeissa. Arkadian liikuntasalihankkeeseen perehtyessä voi olettaa, että samaan asiaan joudutaan palaamaan tämänkin vuoden osalta. Ainakin mitä tulee kunnan edunvalvontaan osakkuusyhtiöiden investointihankkeissa.

Hankkeen alulle panija ja hankkeeseen ryhtynyt on Arkadian koulukiinteistöt oy. Se on laatinut hankesuunnitelman ja kustannuslaskelmat. Se on suunnitteluttanut ja vastannut suunnittelun ohjauksesta. Se on vastannut hankkeen kustannussuunnittelusta ja -ohjauksesta. Hankkeen on kilpailuttanut Arkadian koulukiinteistöt oy.

Kun hankkeen kustannukset näyttävät ylittyvän, niin silloin käännytään kunnan puoleen.

Kunnanvaltuusto päätti 12.11.2014 osallistua Arkadian liikuntasalin rakentamisen rahoittamiseen 25 % omistuksensa mukaisesti. Hankkeen kustannusarvioksi ilmoitettiin tuolloin 4,7 milj.euroa ja se sisälsi ei-liigatasoisen 837 m2:n liikuntasalin. Tuon kokoisen salin koulukiinteistö oli itse itselleen arvioinut tarpeelliseksi.

Kuukautta myöhemmin joulukuussa 2014 kunnanvaltuusto päätti, että se satsaa hankkeeseen 1m€ lisää. Hankkeen puuhamiesten tekemien laskelmien mukaan tämä oli riittävä lisäpanostus liigatason vaatimusten saavuttamiseksi. Tämä sisälsi isomman salin ja sen tarvitsemat oheistilat.

Vuosien 2015-16 vaihteessa todettiin yllättäen, että hankkeen kustannukset olivat karanneet käsistä ja Arkadian koulukiinteistö edellytti kunnalta 1,5 milj.euron lisäpanostusta. Muussa tapauksessa koulu rakentaisi vain koulun tarvitseman liikuntasalin.

Tuossa vaiheessa paneuduin hankkeeseen ja sen laskelmiin tarkemmin. Pyysin ja sain hankkeeseen liittyvää aineistoa. Valitettavasti laskelmat olivat epämääräisiä ja mielestäni väärin perustein laadittuja. Laskelmilla pyrittiin osoittamaan hankkeen kustannusnousun johtuvan erityisesti ns. salibandylisäyksestä. Sain mm. laskelman, jossa osoitettiin liikuntasalin koon nousseen 608 m2:stä 1100 m2:iin. Laskelman mukaan salibandylisäys olisi tuonut peräti 2,3 milj. euron lisäkustannuksen. Kun vertasin tuota laskelmaa alkuperäiseen koulun omista tarpeista tehtyyn hankesuunnitelmaan ja tilaohjelmaan totesin, että laskelmassa oli käytetty alkuperäiseen verrattuna yli 200 m2 pienempää liikuntasalia. Tuon yli 200 m2:n rakennuskustannukset oli siirretty kokonaan kunnan salibandy-kustannuksiksi. Kun tiedustelin, miksi laskelma oli tehty näin harhaanjohtavasti ja väärin perustein – olihan tuo liikuntasalin alkuperäinen koko kirjattu yksiselitteisesti jopa ensimmäiseen kunnanvaltuuston päätökseen. Sain vastaukseksi, että liikuntasali on vertailussa pienennetty minimiin, koska jos nyt koulu rakentaisi salin vain omaan käyttöönsä, niin kovien kustannusten takia se rakentaisi sen pienempänä.

Tuolla logiikalla – kun rakentaminen on kallista – kunnalle oltiin noin vain pyytämättä ja ilmoittamatta siirtämässä lisäkustannuksia. Tätä ei laskelmissa esille tuotu ja totesin, että kukaan ei sitä kunnassa myöskään ollut havainnut tai ymmärtänyt.

Sain vielä viime viikolla pyynnöstäni yli 100 sivua aineistoa tähän hankkeeseen liittyen. Kunnalta vaadittu lisäsumma on nyt pienentynyt 0,6 milj.euroon, mutta vieläkään en ole saanut, eikä kunnalla ole käytettävissä älyllistä ja selkeää laskelmaa siitä, mihin tuo esitetty lisämäärärahavaade perustuu.

Kysyin viime viikolla vielä kerran perusteita siihen, miksi kunnan suhteellinen osuus hankkeesta on kasvanut, jos kunta ei ole kuitenkaan esittänyt lisäyksiä hankesuunnitelman määritelmään liikuntasalista salibandymitoituksella ja tarvittavista aputiloista. Sain vastauksen, että tähän ei voi antaa suoraa vastausta.

Pyysin maanantain kyselytunnille hankkeen kustannusarviota, jossa olisi eritelty kuinka paljon hankkeessa on huomioitu varauksia. Hankevarauksista sain karkean arvion, mutta hämmästyksekseni myös tiedon, että kunnalla ei ole käytettävissä hankkeen kustannusarviota. Kunnalla ei ole käytettävissä edes hankkeen kustannusarviota tai selkeitä laskelmia kustannusten jakoperusteista – ja täällä pitäisi päättää 0,6 milj.euron lisämäärärahasta. Tämä on käsittämätöntä.

Laskelmista ei siis löydy logiikkaa ja perusteita kunnan maksuosuuden lisäämiselle. Ehkä syy ja peruste löytyy helmikuisen valtuustoseminaarimme muistiosta, jossa hallintojohtaja Anttila toteaa, että kunnan lisäpanostus lähtee kokonaisharkinnasta ja hanke tarvitsee kunnan lisäosuuden, jotta kouluyhteisö ei velkaannu enempää.

Omituinen kirjaus. Mielestäni luottamushenkilöiden tulee ensisijaisesti olla kiinnostuneita siitä, että kunta ei velkaannu enempää.

Olen ollut tähän asti mukana edistämässä salibandyhanketta. Nyt on ilmennyt, että hankkeen kustannukset ovat karanneet käsistä. Kustannussuunnittelussa ja kustannusohjauksessa on epäonnistuttu. Ottaen huomioon edellä mainitut epäselvyydet ja epämääräisyydet sekä hämmästyttävän puutteellinen päätöksentekoaineisto, joudun luottamushenkilönä ja veronmaksajana toteamaan, etten voi kannattaa kunnanhallituksen esitystä.

Esitän, että kunta ei myönnä 600.000 euron lisärahoitusta hankkeelle.

Päätöksen jälkeen jätin siihen eriävän mielipiteen puuttellisen, epätäydellisen ja epämääräisen päätöksentekoaineiston vuoksi.

Viikon 24 kunnanhallitus ja ASRA

005

Parin viikon tauon jälkeen muutama rivi tulevan viikon kunnallisesta päätöksenteosta.

Kunnanhallitus kokoontuu maanantaina 13.6. käsittelemään pitkähköä asialistaa, jolla on muutama kommentoimisen arvoinen asiakohta:

Kh § 149 Kunnan osallistuminen Arkadian koulukiinteistöt oy:n liikuntasalin rakentamishankkeeseen

Esityksenä on, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että aiemmin päätetyn 2,2 miljoonan euron rahoitusosuuden lisäksi kunta osallistuu Arkadian koulukiinteistöt oy:n liikuntasalin rakennushankkeeseen 600 000 eurolla ja että tämä yhteensä 2,8 miljoonan rahoitusosuus myönnetään Arkadian koulukiinteistöt oy:lle oman pääoman ehtoisena lainana.

Tämä on kyllä ihan käsittämätön hanke ja vedätys. Kun hanke esiteltiin kunnanvaltuustolle vuonna 2012, sen kustannusarvio oli 4,7 milj. euroa. Tuolloin koulukiinteistö ilmoitti rakentavansa 837 m2:n liikuntasalin, joka ei ollut mitoiltaan salibandyn liigatasoinen. Kunnalle olisi hankkeesta tullut noin 1,0-1,2 milj. euroa kustannuksia eli 25 % prosentin osuus ihan omistuksensa mukaisesti. Valtionapua hankkeelle Arvioitiin tuolloin saatavan 700.000 euroa.

Vuonna 2014 kunta ja koulukiinteistö pääsivät sopimukseen, että kunta satsaa hankkeeseen 1,0 milj.euroa lisää ja liikuntasali rakennetaan isompana salibandyn liigatason vaatimusten mukaisena. Hankkeen kustannusarvio oli noussut siis 5,7 milj.euroon ja kunnan rahoitusosuus 2,2 milj.euroon. Kunnanvaltuustossa hyväksyimme tämän lisäsatsauksen.

Nyt hankkeen kustannusarvio on pompsahtanut 7,0 milj. euroon ja kylmän viileästi esitetään, että kunta kaivaa kuvettaan lisää vielä 0,6 milj.euron edestä ja satsaisi hankkeeseen yhteensä 2,8 milj.euroa. Esittelytekstistä ja asiakirjoista ei käy ilmi, että koulukiinteistö on siirtänyt laskelmissaan ison osan alkuperäisestä liikuntasalista kunnan maksettavaksi. Alunperin vuonna 2012 koulukiinteistö ilmoitti, että se tarvitsee ja rakentaa 837 m2 liikuntasalin. Tuosta salin rakentamiseen kunta siis olisi osallistunut osakkuutensa mukaisesti 25 % osuudella. Nyt koulukiinteistö on ilmoittanut, että se tarvitsisikin vain 608 m2:n liikuntasalin ja edellyttää, että kunta kustantaa yksin lisää 229 neliömetriä salista. Osuuden, jonka piti alun perin olla osa koulun perusinvestointia. Käsittämätön vedätys, jota ei ole tuotu millään tapaa julki.

En voi hyväksyä tuollaista esitystä, jos se tulee kunnanvaltuustoon. Jokainen voi miettiä tykönään, onko nyt esitetty satsaus kohtuullinen – yhden urheilulajin liigavaatimuksista johtuen.

Kh § 155 Nurmijärven kunnan lausunto tiesuunnitelmasta valtatien 3 Helsinki-Hämeenlinna ja maantien 132 parantaminen Luhtaanmäen eritasoliittymässä, Vantaa

002a.jpg

Tästäkin hankkeesta olen aiemmin kirjoittanut blogissani. Kiinnitin huomiota Hämeenlinnan väylän Klaukkalan liittymän etelästä tulevan rampin yläpäähän suunnitelluista liikennevaloista, jotka vähäisen ymmärrykseni mukaan tulevat aiheuttamaan erinomaisen ruuhkan iltapäivisin. Kun kolmostieltä Klaukkalaan nouseva ramppi on jo nyt tukossa työmatkalaisten paluuliikenteen aikaan, niin tällä uudella liittymäjärjestelyllä se pysäytetään välillä kokonaan. Jonon häntä heilunee tuolloin Kehä kolmosella. Kunnanhallitus onkin nyt antamassa lausuntoa, jossa pyydetään tutkimaan myös muita järjestelyjä kuin liikennevaloja ko. liittymään.

Aiemmin nostamaani huomioon siitä, että tiesuunnitelmassa ei ole erillistä pohjoiseen menevää ramppia, ei tekninen lautakunta ja kunnanhallituksen esittelijä ole ottanut kantaa. Tiesuunnitelmassa on mielestäni sellainen  puute, että idästä uudelta liikenneasemalta ja rekkaparkista tulevat ja pohjoiseen menevät ajoneuvot joutuvat kääntymään ensin Klaukkalantien yli etelään ja tekemään sitten täyskäännöksen sillan ali kohti pohjoista. Idästä tuleva pohjoiseen menevä liikenne siis risteää etelästä tulevan Klaukkalaan menevän liikenteen kanssa. Ei varmasi helpota yhtään tuota iltapäivän ruuhkahässäkkää. Jos liikenneasemalta ja Klaukkalantieltä menisi suoraan erillinen ramppi pohjoiseen, niin tuota risteämää ei syntyisi. Ramppi toki maksaa, mutta niin maksaa jonossa köröttely ja seisoskelukin.

Mielestäni kunta voisi asian huomioida lausunnossaan.

Kh § 159 Luottamushenkilö- ja toimintaorganisaation uudistaminen 1.6.2017 alkaen

Tämä asiakohta kiinnostaa varmasti monia kuntalaisia. Kunnan nettisivuilta kohdasta “Kuntatieto ja päätöksenteko” / “Esityslistat ja pöytäkirjat” löytyy kunnanhallituksen esityslistan liitteenä työryhmän esitykset uudeksi luottamushenkilö ja toimialaorganisaatioksi.

http://nurmijarvi02.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames

Pohjaesityksenä on malli, jossa on viisi lautakuntaa ja kolme toimialaa. Ymmärrykseni on, että yksimielisyyttä ryhmien välillä ei asiassa ole. Erityisesti ns. Elinvoimalautakunnan ja sen alaisen  toimialan, jossa olisi vain noin 15 henkilöä töissä, tarpeellisuudesta on esitetty eriäviä mielipiteitä. Vertailun vuoksi todettakoon, että sivistystoimialan henkilömäärä olisi noin 1700 henkilöä ja ympäristötoimialankin noin 140 henkilöä.

———————-

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta kokoontuu tiistaina 14.6.

Merkittävimmät asiat ovat ns. Kisakujan asemakaavamuutos. Kaavaehdotusta ollaan nyt viemässä kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

Lisäksi listalle on nostettu pari asemakaavamuutoksen vireille tuloa:

  • Rajamäen Saunatien asemakaavaa on tarkoitus kehittää ja parantaa.
  • Kirkonkylässä käynnistetään Lidlin myymälän tarvitsema asemakaavamuutos Rajamäentien ja Raalantien risteyksessä sijaitsevalle entiselle pallokentälle.

.

Valtuustoseminaarista

007  Luhtre turismitalu Raplassa.

Nurmijärven kunnanvaltuusto piti loppuviikosta vuosittaisen valtuustoseminaarinsa, tällä kertaa ystävyyskunnassamme Raplassa Virossa.

Alkuviikon valtuustopuheessani tuskailin kuntapäättäjien rohkeutta ja kykyä tehdä niitä vaikeita päätöksiä, joita itse edellytämme viranhaltijoiden valmistelevan ja vaikka lukuisia päiviä ja viikkoja on vietetty asioiden pohtimiseen erinäisissä seminaareissa ja palavereissa.

Tällä kertaa valtuustoseminaarissa keskityttiin kuntaorganisaation uudistamiseen, joka on väistämättä edessä, kun sote-uudistus tulee kunnan toimintoja ja myös talouden kokoa leikkaamaan.

Paikalla oli kohtuullisen hyvin valtuutettuja ja muutama varavaltuutettu. Mitään päätöksiä ei luonnollisestikaan tehty, mutta käydyissä keskusteluista ja valtuustoryhmien alustavissa esityksistä sai jo jonkinlaisen käsityksen siitä mihin suuntaan kuntaorganisaatiota ollaan viemässä.

Uusi kuntalaki antaisi Nurmijärvelläkin mahdollisuuden pienentää valtuuston kokoa aina 43 valtuutettuun. Näyttää, että valtuuston pienentämiseen ei löydy kannatusta ja jatkanemme kasvavassa kunnassamme nykyisellä 51 kunnanvaltuutetulla.

Lautakuntien määrää tullaan vähentämään. Näillä näkymin lautakuntia tulisi seuraavalla valtuustokaudella olemaan vain neljä nykyisten seitsemän sijasta. Noiden lisäksi tulee toki vielä lakisääteiset tarkastuslautakunta ja keskusvaalilautakunta. Lautakuntien luottamushenkilöpaikat vähenisivät tuolla systeemillä nykyisestä 79:stä 56:een.

Lautakuntien tarkemmasta työnjaosta ja nimistä ei vielä ole täyttä ymmärrystä ja sopua, vaan asiaa pyöritellään ja mutustellaan kesän yli. Päätöksiä päästäneen tekemään syksyllä 2016. Yksi kohtalaista kannatusta saanut vaihtoehto sisältää sivistyslautakunnan, jonka laisuudessa olisi varhaiskasvatus ja koulutus, hyvinvointilautakunnan joka vastaisi sote-asioista, liikunta-, kulttuuri- ja kirjastopalaveluista sekä nuorisoasioista. Sote-osuushan siirtyy pois kuntaorganisaatiosta vuoden 2019 alusta. Kaksi muuta lautakuntaa olisivat suunnittelulautakunta ja tekninen lautakunta. Siitä, että yleis- ja asemakaavoitus, maanhankinta ja tontin myynti siirretään yhden lautakunnan alaisuuteen ja samaan organisaatioon, on yhteinen ymmärrys. Hieman vielä tuntuu olevan erilaisia kantoja siitä. pitäisikö ne olla teknisen lautakunnan ja ympäristötoimialan vai suunnittelulautakunnan  ja suunnittelutoimialan alaisuudessa. Pelkästään luottamushenkilöorganisaatiota ajatellen oma näkemykseni on se, että syntyy aivan liian laaja vastuukokonaisuus, jos teknisessä lautakunnassa käsiteltäisiin nykyisten asioiden lisäksi myös nykyisen asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan asiat ja vielä osia nykyisen kuntasuunnittelulautakunnankin tehtävistä. Kokousten määrä tulisi tuplata ja siltikin kokousten asialistat paisuisivat kohtuuttomiksi. Kolmen tunnit kokoukset alkaisivat olla normikäytäntö ja se on liikaa. Tuollainen tilanne ajaisi luultavasti siihen, että päätöksentekoa siirrettäisiin virkamiehille.

Hyvälle alulle asiassa päästiin. Keskustelut ja neuvottelut jatkuvat ja maaliinkiin varmasti päästään jossakin vaiheessa.

 

 

 

 

 

Valtuusto 25.5.2016

IMG_2290

Perinteiseen tapaan suora lähetys valtuuston kokouksesta  Nurmijärven kunnantalolta keskiviikkona 25.5. klo 18.00     www.nurmijarvi.fi

Tarjolla vaihtoehtoisesti joko vastuunottoa tai -pakoilua.

Ohjelmassa mm.

  • Klaukkalan ohikulkutien kustannusjako valtion ja Nurmijärven kunnan välillä. Näyttää uhkaavasti siltä, että hanke rytkähtää viimeinkin eteenpäin.
  • Valtion ja kunnan välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimus 2016-19. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä vaikutus Klaukkalan ohikulkutien etenemiseen oli sillä, että ehdotuksestani kunta asetti tiukan ehdon, että MAL-sopimus on mahdollista vain, jos valtio sitoutuu edistämään Klaukkalan ohikulkutietä.
  • Palveluverkkotoimikunnan laatimat palveluverkon kehittämisvaihtoehdot. Takuuvarmasti päästään äänestyskapuloita hiplaamaan.
  • Lisäavustus Nurmijärven musiikkiopistolle, Nurmijärven tanssiopistolle ja Nurmijärven opistolle monitoimitalon vuokrakustannuksiin.
  • Vuoden 2015 tilinpäätös
  • Tarkastuslautakunnan arviointikertomus.
  • ja puolikymmentä muuta asiakohtaa.

Voipi tulla pitkä iltapuhde.

 

Viikon 20 ASRA ja Kh

031

Pikkuisen tauon jälkeen myös luottamustoimissa viriää pientä liikehdintää kuluvalla viikolla.

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta kokoontuu tiistaina 17.5.2016 lyhyttä listaa käsittelemään. Listalla on ensimmäisen vuosikolmanneksen osavuosikatsaus, joka ei tarjoa erityistä dramatiikkaa – tavoitteissa ollaan. Rajamäelle on yksi teollisuusrakennuksen laajentamisen rakennuslupahakemus ja Klaukkalaan yksi pieni poikkeamishakemus. Yksi Kirkonkylän asemakaavamuutosehdotus palaa lautakunnan kautta kunnanhallitukseen ja edelleen valtuustoon, koska ELY-keskukselta tuli oikaisukehotus kaavan sisältöön.

Lyhyt lista merkitsee myös sitä, että Heinojan asemakaavaluonnoksen käsittely menee loppukesään. Lautakuntammehan esitti viime vuoden joulukuun alussa pitkään odotetun Heinojan asemakaavahankkeen luonnoksen hyväksymistä, mutta kunnanhallitus päätti palauttaa luonnoksen pyynnöllä tutkia yhden kadun linjausta. Kunnanhallituksen saatesanat kuuluivat, että uusi valmistelu ei saa myöhentää hankkeen tavoiteaikataulua. Kunnanhallitus olisi voinut samalla kertoa millä mullistavalla innovaatiolla tuo ihmeellinen valmistelu suoritetaan ilman aikatauluviivettä. Tällä hetkellä Heinojan kaavahanke on viivästynyt vähintään puoli vuotta tuon palautuksen ja uudelleen valmistelun  vuoksi. Kunnanhallituksen edellyttämät selvitykset ja tarkastelut olisi voinut aivan hyvin tehdä ehdotusvaiheessa – aivan kuten lautakuntakin edellytti tiettyjä asioita huomioitavan jatkosuunnittelussa. Sillä metodilla hankkeen aikataululle ei olisi merkittävää viivettä syntynyt – jos lainkaan.

Nurmijärven kunnanhallitus on päättänyt esittää kunnanvaltuustolle, että Nurmijärven kunta sitoutuu osallistumaan Klaukkalan ohikulkutien kustannuksiin 10 miljoonan euron hankeosuudella, joka huomioidaan tulevien vuosien investointiohjelmassa. Kyseisestä kustannusjaosta on neuvoteltu valtion kanssa talven ja kevään aikana. Tuon 10 miljoonana euron lisäksi kunta joutuu investoimaan moninkertaisen summan Klaukkalan tieverkkoon. Edellä mainitun kustannusjaon siivittämänä kunnanhallitus tulee ehdottamaan kunnanvaltuustolle myös MAL-aiesopimuksen hyväksymistä eli valtion ja Helsingin seudun kuntien välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen hyväksymistä vuosille 2016-2019. Tämä tarkoittanee sitä, että Klaukkalan ohikulkutie realisoituu viimeinkin ja sen arvioidaan valmistuvan viimeistään vuonna 2021. Rakennusajaksi on arvioitu noin 30 kk.

Kunnanhallitus käsitteli myös palveluverkkotyöryhmän esittämiä palveluverkon kehitysehdotuksia. Keskustan edustajien ehdotuksesta kunnanhallitus päätti muuttaa esittelijän esitystä siten, että 100 oppilaan 1-sarjainen koulu on vain tavoitteellinen koko, eikä johda konkreettisiin  lakkautustoimenpiteisiin, vaikka näköpiirissä ei olisi minkäänlaisia  oppilasmäärän kasvuedellytyksiä tai -ennusteita. Kunnanhallitus tulee esittämään valtuustolle asiaa muodossa, että jos kyläkoulun oppilasmäärä laskee selvästi useampana vuotena peräkkäin, tehdään kokonaistarkastelu, jossa selvitetään koulun tilojen kunto, käyttökelpoisuus ja tarpeellisuus paitsi opetuksen myös muiden mahdollisten palveluiden järjestämiseen. Kh ehdottaa, että tässä yhteydessä selvitetään myös, millä kehittämistoimilla voidaan turvata koulun oppilasmäärän pysyminen riittävällä tasolla. Eli aika lailla väljempää ja vähemmän konkreettista systeemiä kunnanhallitus tyrkyttää valtuustolle. Asetetaan kyllä kriteerit ja tavoitteet, mutta ei ryhdytä toimenpiteisiin, jos ne eivät toteudu. Sitten ryhdytään vasta selvittelemään ja tutkailemaan – eli sama vanha epävarmuus jatkuu useiden koulujen kohdalla, jos tuon kh:n esityksen mukaan mennään.

Virkamiehet olivat päätyneet esittämään lukiotyöryhmän esityksen mukaisesti, että Kirkonkylälle rakennetaan uusi lukio, johon Rajamäen lukio yhdistetään. Kunnanhallitus ei tule tätä hyväksynyt, vaan tule ehdottamaan valtuustolle, että lukioverkostoa arvioidaan lähivuosina oppilasmäärän kehityksen perusteella. Kunnanhallitus arvioi päin vastoin  kuin lukiotyöryhmä ja nuorisovaltuusto, että tällä tavalla turvataan parhaiten lukio-opetuksen vetovoimaisuus kunnan alueella sekä luodaan mahdollisuuksia toiminnan kehittämiselle ja erikoistumiselle. Kh ehdottaa, että lukiohankkeen aikataulu määritetään  oppilasmäärän kehityksen pohjalta tulevien vuosien investointiohjelman yhteydessä. Lukiotyöryhmä ja nuorisovaltuustohan olivat arvioineet, että juuri uusi ajanmukainen ja riittävän iso lukio luo vetovoimaa ja mahdollistaa kehittämiselle ja erikoistumiselle. Itseäni hieman arveluttaa se, että minkälaista kasvua esimerkiksi Rajamäen lukion kohdalla kunnanhallitus nyt edellyttää ja mihinkä siellä on realistiset edellytykset asukaspohjan ja tilojen suhteen. Olisin suonut täsmällisempää argumentointia ja kriteeristöä jo tässä vaiheessa – ympäripyöreyksien sijaan.

Kunnanvaltuustoa kokoontuu keskiviikkona 25.5. klo 18.00 ja tämä tapahtuma on nähtävänä perinteiseen tapaan suorana kunnan web-sivuilta http://www.nurmijarvi.fi

 

Lehdistökatsaus

003

Postia on tipahdellut säännöllisesti – tosin jakeluaika näyttää siirtyneen kohti illan tunteja. Sinänsä minulle ihan OK. Työssä käyvänä on aika lailla sama, että koliseeko postilaatikko keskipäivällä vaiko myöhemmin.

Kalle Päätalo -seura ry:n joka keväinen Päätalosanomat ilmestyi huhtikuun lopulla. Aviisiin on präntätty myös viime kesänä Päätaloviikon lukijatapahtumassa pitämäni puhe. Tänä vuonna Päätaloviikkoa vietetään Taivalkoskella 4.-10.7. ja lukijatapahtuman puhujina ovat Gloria-lehden toimituspäällikkö Annaleena Jalava, laulava lauluntekijä aknestikko Jukka Takalo ja historioitsija Teemu Keskisarja.

Nukarin Sanomat lennähti myös Rajamäelle. Tosin vain lämpimäiskappaleena, kun raapustin takasivulle yhden hempeän Pitkänokka-stripin. Hieno juttu, että kyläyhdistys jaksaa lehteä julkaista.

Paikallislehti Nurmijärven Uutiset kirjoitti kuluvalla viikolla Toimelan asemakaavamuutoksesta omituisella otsikolla “Toimelasta tehtiin väännön jälkeen lainsuojaton”. Omituinen sikäli, että jutussa mainitulla rakennuksella ei ole tällä hetkellä minkäänlaista suojelustatusta. Sekö, että kunnanvaltuusto päätti asettaa rakennukselle lievän suojelumerkinnän, teki siitä lainsuojattoman. Outo näkövinkkeli. Samalla logiikalla rakennukset, joissa ei ole minkään valtakunnan suojelumerkintää ovat varmaankin peräti rikollisia.

Tämän viikonlopun Nurmijärven Uutisissa jutusteltiin palveluverkkotoimikunnan raportista ja kyläilloista. Olin Kirkonkylän tilaisuudessa ja jotakin siellä asiasta lausuin. En kuitenkaan juuri sitä, mitä huulilleni oli lehdessä asetettu. Että kaipailen kuntalaisilta uusia säästöehdotuksia, jotta kyläkoulut voitaisiin säästää. En näe elinkelvottomien ja käyttötarkoitukseen sopimattomien koulujen säästämistä mielekkäänä, vaikka minkälaisia uusia innovatiivisia ideoita nousisi kuntataloutta parantamaan. Niitä ideoita kyllä tarvitaan, mutta ei elinkelvottomien koulujen ylläpitämiseksi.

 

Kirkonkylän kyläilta 2.5.2016

031

Maanantaille 2.5. oli saatu mahtumaan kaksi kuntalaistilaisuutta samalle klo 18.00 kellonlyömälle.

Kunta piti Kirkonkylällä valtuustosalissa kyläillan, jossa käsiteltiin palveluverkkotoimikunnan ja lukiotyöryhmän raportteja.

Rajamäen Kyläyhdistys järjesti samaan aikaan keskustelutilaisuuden Rajamäen lukion tulevaisuudesta.

Osallistuin tuohon kunnan järjestämään tilaisuuteen Kirkonkylällä. Kun paikalla valtuustosalissa olivat myös sivistystoimenjohtaja Tiina Hirvonen ja lukiotyöryhmän puheenjohtaja Virpi Korhonen, niin todistettavasti he eivät olleet Rajamäen tilaisuudessa.

Kirkonkylän kyläillassa oli virkamiesten lisäksi 30-40 kuntalaista ja vajaa kymmenkunta luottamushenkilöä. Valkjärven suunnasta oltiin liikkeellä banderollien kanssa. Kehitysjohtaja Kononen kertoi tiivistetysti palveluverkkotoimikunnan ja Hirvonen lukiotyöryhmän tuloksista. Kunnanjohtaja Behm valaisi hieman laajemmin tulevia muutoksia.

Kuulimme kritiikkiä siitä, että toimikunnan esitys tuotiin liian valmiiksi tehtynä kuntalaisten arvioitavaksi. Tuota kritiikkiä en suostunut nielemään. Totesin, että suurempi haloo olisi noussut siitä, että kuntalaisten arvioitavaksi oltaisiin tuotu keskeneräinen ja puutteellinen esitys. Sen vatkaamiseen ja pyörittelyyn ei olisi riittänyt seuraavat kaksi vuottakaan. Juuri toimikunta oma-aloitteisesti ehdotti kuntalaiskyselyn tekemistä netissä ja näiden kyläiltojen pitämistä. Nettikyselyyn tuli hieman yli 300 vastausta – tuloksia ei ole vielä saatavissa.

Totuttuun tapaan keskustelu kääntyi pääasiassa pieniin kouluihin. Niihin liittyen keskusteltiin myös jonkin verran haja-asutusalueiden rakennuspaikoista. Ties monennenko kerran todettiin, että kunta ei haja-asutusalueille ohjaa aktiivisesti rakentamista ja että vaikka kylissä on tälläkin hetkellä rakennuspaikkoja, niin niiden toteutuminen on ensisijaisesti riippuvainen maanomistajien halusta myydä rakennuspaikkoja.

Turhan vähälle huomiolle on jäänyt se tosiasia, että kunnassa hyväksytyn Maankäytön kehityskuva 2040:n mukaan seuraavan 30 vuoden aikana kasvu suuntautuu kolmeen päätaajamaan ja Röykkään. Haja-asutusalueen väestönkasvu on suunnitelman mukaan vain noin 50 henkeä per vuosi. Tällaisten kasvulukujen pohjalta ei ole odotettavissa merkittävää muuttoinvaasiota kyliin ja kyläkoulujen oppilasmäärän oleellista kasvua – etenkin, kun kunnan väestökasvu-% on tällä hetkellä vain noin puolet arvioidusta. Tämän hetkisten lukujen perusteella tuo haja-asutusalueen kasvu on luokkaa 25 henkeä per vuosi. Niin – ja se Klaukkalan ohikulkutie vaikutuksineen on huomioitu noissa maankäytön kehityskuvan luvuissa.

Kun toimikunnan tehtävänä oli nimenomaan tarkastella palveluverkkoa myös taloudellisten säästöjen kannalta, niin olisi ollut mielenkiintoista kuulla minkälaisia avauksia ja ideoita kuntalaisilta on – sen sijaan, että keskitytään joidenkin yksittäisten koulujen toimintaan. Saimme kuulla salissa neljä tällaista säästö- ja järkeistämisehdotusta, mutta en jaksa uskoa, että näistä löytyy ratkaisua kunnan taloushaasteisiin:

  • Korotetaan kiinteistövero “tappiin”, jolloin haja-asutusalueille syntyy ennenäkemätön rakennusbuumi.
  • Liikuntapaikkarakentaminen ja kaikki muu investointi “ei lakisääteisiin” kohteisiin lopetetaan.
  • Lukkarin koulun lapset kyyditetään haja-asutusalueen kouluihin.
  • Kunnantalo laitetaan myyntiin

Ilmeisesti nuo oli ns. kieli poskessa ehdotettuja. En ole ihan varma. Valitettavasti.

Seuraava kyläilta on Klaukkalassa tiistaina 3.5.

Valtuustorapsa 27.4.2016

valtuusto

Tuoreeltaan kuulumiset Nurmijärven kunnanvaltuuston tämän päiväisestä (27.4.2016) kokouksesta.

Aikalailla meni niiden nuottien mukaan, joita olin ounastellut. Keskustan Ruoti teki palautusehdotuksen Toimelan asemakaavaan muutosehdotukseen. Hänestäi rakennuksen suojelumääräystä tulisi kiristää ja rakennuksen purkaminen kieltää. Kömmin pönttöön lausumaan muutaman sanan pohjaesityksen puolesta. Totesin mm. että Nurmijärven rakennusperintöselvitys, johon Ruoti viittasi eri ole minkään kunnan toimielimen hyväksymä virallinen asiakirja vaan luonnos, jota toki on käytetty toisinaan tausta-aineistona. Kerroin myös lautakunnan tutustuneen perusteellisesti rakennukseen ja asian käsittelyn olleen täysin avointa. Asioista on puhuttu niiden oikein nimillä ja näin myös kirjattu esittelyteksteihin ja päätösasiakirjoihin – myös ja erityisesti suojelumerkintöihin ja purkamiseen liittyvät asiat. Torjuin väitteet kaavan sr-3 merkinnän poikkeuksellisuudesta tai omituisuudesta. Kyseinen suojelumerkintä, joka velvoittaa purkutilanteessa dokumentoimaan rakennushistoriallisella selvityksellä on täysin normaali ja yleisessä käytössä oleva vaihtoehto. SDP:n Peltonen totesi tapansa mukaan hieman ronskimmin tyyliin, että kyseinen rakennusperintöselvitys on jonkun laatima luonnos, jota kukaan ei ole ymmärtänyt heittää silppuriin. Kaikessa hässäkässä minulta jäi noteeraamatta kuka kannatti Ruotin palautusehdotusta. Ilmeisesti joku, koska asiasta äänestettiin. Palautusehdotus hylättiin äänin 39-12 ja valtuusto hyväksyi sitten pohjaesityksen.

Suurinta keskustelua aiheutti odotetusti esitys kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kuntapaikoista. Tusinan verran valtuutettuja kävi kertomassa mielipiteensä asiassa ja tämän jälkeen hyväksyttiin äänin 35-16 kunnanhallituksen pohjaesitys. Kunta ottaa 76 uutta kiintiöpakolaista tai oleskeluluvan saanutta turvapaikan hakijaa. Vaikka osalla asian vastustajalla on  relevanttejakin perusteluja, niin minun on todella vaikea samaistua suureen osaan asian vastustajien puheita ja perusteluita. Tosi asia on, että johonkin nämä oleskeluluvat saaneet tulee valtakunnassa sijoittaa. Jos kunnat eivät sitä tee vapaaehtoisesti, niin sitten valtiovalta tekee omat ratkaisunsa. Minusta on parempi olla itse  vaikuttamassa siihen ketä ja milloin kuntaan sijoitetaan. Äänestin pohjaesityksen puolesta, joka ei siis ollut ELYn esityksen mukainen vaan pienempi henkilömäärältään.

Ilmoitusasioissa kuulimme yllätysuutisen, kun ilmoitettiin, että Vesa Manner on eronnut Perussuomalaisten valtuustoryhmästä ja jatkaa sitoutumattomana kunnanvaltuutettuna ja luottamushenkilönä. Perussuomalaisten rivit ovat harvennee vuoden 2012 kunnallisvaalien 8 valtuutetun ryhmästä 6 hengen valtuustoryhmäksi.

Siitä huolimatta viikonloppuna on Wappu.


Jälkikirjoitus 28.4.2016:

Kunnan nettisivulta http://www.mediaserver.fi/live/nurmijarvi kokouksen kulku tarkistettuna muutama selventävä yksityiskohta tuohon kirjoitukseeni:

– Ruotin esitystä kannatti Kallepekka Toivonen.

– Peltosen Juha totesi puheenvuorossaan, että virhe Toimelan kohdalla on tapahtunut silloin, kun joku on kesätöinään Nurmijärven rakennusperintöselvityksen laatinut ja  Toimelan rötiskö on siihen pujahtanut, eikä kukaan kunnassa ole asiaa kiinnittänyt huomiota.