Vaalivedätyksistä

024-e1541086401763

Koska kansan muisti on lyhyt ja valikoivakin, niin tässä muistutuksena tämän vuosisadan härskeimmät vaalienalusvedätykset. Ne tarjoaa – kukapa muu kuin SDP.

Alkuun legendaarinen pääministeri Lipposen ilmoitus juuri eduskuntavaalien 2003 alla. Paavo julkisti ilosanoman, että hän ja Berlusconi ovat löytäneet kompromissin, jonka mukaisesti puolet elintarvikevirastosta sijoitetaan Suomeen ja loput Italiaan. Ei muuten tullut. Lohdutuksena suomalainen Berlusconi-pizza valittiin maailman parhaaksi.

Helsingin Sanomat 15.3.2003:

Suomen kauan havittelema EU:n elintarvikevirasto on tulossa Suomeen.

Pääministeri Paavo Lipponen (sd) ilmoitti perjantaina, että hän ja Italian pääministeri Silvio Berlusconi ovat laatineet asiasta yhteisen kompromissiesityksen.

 

Tuoreessa muistissa on nykyisen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen wappuvedätys toissa keväältä. Vaikka alunperin lupaus oli viritetty useammalle vuodelle, niin Rinne nokitti vielä vuoden 2019 eduskuntavaalien alla toteamalla, että demarit olisivat jo vuonna 2018 puolessa vuodessa toimittaneet pääosan vappusatasesta eläkeläisten kukkaroihin. Nyt on mennyt toista vuotta ja olisikohan femmaakaan eläkeläisille kuitattu – ja kuittamatta jää.

STT 1.5.2018:

Puheenjohtaja Antti Rinteen vappupuhe

… Hyvät Toverit! … Lupaan 100 euroa nettona kuukaudessa useamman vuoden ohjelmalla toteuttaen lisää alle 1400 euron eläkkeisiin, lupaan keventää esimerkiksi lääkkeiden ja asiakasmaksujen alennuksilla kustannuksia ja lupaan, että SDP korjaa eläkkeensaajien verotuksessa suhteessa samojen tulojen palkansaajiin olevat epäkohdat. …Jotta se toteutuu, pitää äänestää demaria, on sitten mistä vaaleista tahansa kysymys.

Aamulehti 13.11.2018:

Sdp:n Rinne pitää kiinni eläkeläisten vappusatasesta: “Siitä 60 euroa olisi jo kuitattu, jos olisimme hallituksessa”.

 

Hoitajamitoitus oli SDP:n pääteema noissa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Erityisesti  Krista Kiuru herutteli hoitajamitoituksella ja sillä yksinkertaisuudella, jolla homma laitettaisiin kondikseen. Sanasta sanaan – ihan muutaman tunnin työstä siinä oli kyse.

Valitettavasti SDP:lle ja Kiurulle hoitajamitoituksessa oli kyse desimaaleista. Niitä desimaaleja kertyi äänestyspäivänä sen verran paljon, että SDP nousi vaalivoittajaksi ja Rinne pääministeriksi.

Uusi Suomi 1.2.2019:

Sdp pelaa nyt kovilla: ”Yksi lause riittää – hoitajamitoitus lakiin muutamassa tunnissa”

”Sote-uudistus on tainnut jo 400 tunnin verran venyttää ylimääräistä. Tässä on kyse muutaman tunnin työstä”, Kiuru sanoo.

 

Mielenkiinnolla seuraamme, minkälaista jekutusta tulee ensi vuoden kuntavaalien alla. Näytöt on vahvat.

Kotitalousvähennys ja eläkeläiset

Rakentaja.jpg

Vuosi sitten SDP:n puheenjohtaja Rinne meni lupaamaan kuuluisan vappusatasen pienituloisille eläkeläisille. Rahoitusta tuohon miljardiluokan eläkemenojen kasvattamiseen hän fundeerasi järjestyvän verotuksen kautta. Muun muassa STTK:n pääekonomisti Ralf Sund tyrmäsi ajatuksen tuoreeltaan: ”Eläkkeistä ei rahoiteta verotuloilla senttiäkään. Työeläkkeet rahoitetaan palkansaajien omalla maksulla ja työnantajien työeläkemaksuna.” Nyttemmin Rinnekin on palannut reaalimaailmaan ja lupaillut sadan euron nettokorotusta pieniin eläketuloihin vain, jos talous kehittyy jatkossakin suotuisasti. ”Jos” on todellakin paikallaan, koska Rinteen ja SDP:n yrittäjävastaiset linjaukset eivät lupaile työllisyydelle ja taloudelle kovinkaan aurinkoisia näkymiä, jos demarit pääsevät vaalien jälkeen mielihalujaan toteuttamaan.

Eläkeläisten asemaa ja pärjäämistä voidaan sen sijaan parantaa muillakin konsteilla kuin epärealistisilla vappumiljardeilla.

Yksi pienituloisten eläkeläisten ongelma on kotitalousvähennykseen liittyvä epäkohta. Kotitalousvähennys on nimensä mukaisesti tuloista tehtävä vähennys ja on hyödynnettävissä vain, mikäli verotettavia tuloja on riittävästi. Pienituloisella eläkeläisellä ei ole mahdollista saada kotitalousvähennyksen kautta tukea kotitaloutensa palveluiden, esim. korjaustöiden hankkimiseen. Tuki on siis evätty juuri niiltä, jotka sitä eniten tarvitsisivat.

Eläkkeensaajien Keskusliitto on nostanut ongelman esille ja esittää, että pienituloisten eläkkeensaajien tueksi tulisi luoda järjestelmä, joka vastaisi perusteiltaan ja määrältään kotitalousvähennystä. Yli 75-vuotiaille tukea ehdotetaan korotettuna, jolloin uudistus tukisi myös tavoitetta, että ikääntyneen pitäisi voida asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

Näihin Eläkkeensaajien Keskusliiton näkemyksiin on helppo yhtyä. Tukea sinne, missä on suurin tarve ja vaikuttavuus.