
Kansanedustaja Heikki Vestman jatkaa Uudenmaan Kokoomuksen puheenjohtajana myös vuonna 2024.
Uudenmaan Kokoomuksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin 2.12.2023 Kauniaisissa.
Kokoomus Nurmjärven piirikokousedustajina olivat mukana Arto Hägg, Jussi Malkamäki ja Mikko Rytkönen. Klaukkalan Alueen Kokoomusta edustivat Tarleena Takalo-Eskola ja Virpi Räty. Kunnallisjärjestön mandaatilla kokousedustajana oli Leena Zittling.
Suurin mielenkiinto – kuten syyskokouksessa yleensä – kohdistui piirin puheenjohtajan valintaan. Istuva puheenjohtaja, kansanedustaja, Heikki Vestman sai jatkopestin puheenjohtajuudelle vuodelle 2024. Olin Vantaan Mika Kasonen ohella toinen Vestmanille kannatuspuheen pitäneistä kokousedustajista.
Syyskokouksen toisena sääntömääräisenä tehtävänä on valita 16-jäseninen piirihallitus seuraavalle kalenterivuodelle 2024. Tulin valituksi eli jatkan piirihallituksessa myös tämän kauden jälkeen.
Poliittisessa tilannekatsauksessa kuultiin asiantuntevia puheenvuoroja usealta uusmaalaiselta kokoomuksen kansanedustajalta: Sari Multala, Mia Laiho, Pia Kauma, Pekka Toveri ja Heikki Vestman. Erityisesti turvallisuuspolitiikasta ja itärajan tilanteesta kuulimme mielenkiintoisia näkemyksiä.

Kannatuspuheenvuoro Vestmanille.

Nurmijärveläiset piirikokousedustajat.



