Lukiovaihtoehto V2B

Nurmijärven Uutisten kirjoituksessa 16.12.2020 pyydettiin kunnanhallituksen puheenjohtaja Rätyä ”avaamaan” kunnanhallituksen lukioesitystä valtuustolle. Rädyn mukaan kunnanhallituksen esitys lähti siitä, että ensimmäiseksi olisi tutkittava pystyykö keskitetyn lukion tarvitsemat lisätilat rakentamaan Nurmijärven Yhteiskoulun yhteyteen, kun koulun vanhimpia osia korvataan uusilla. Tätä Rädyn lausuntoa on sittemmin siteerattu myös Nurmijärven Uutisten valtuuston lukiopäätöstä koskevassa uutisessa 19.-20.12.2020.

Valtuuston lukiopäätökseen liittyen kirjoitin blogiini jo aiemmin tavasta perustella kantoja paljolti muilla kuin päätöksenteon valmistelu- ja esittelyaineistossa olevilla faktoilla – ja pahimmassa tapauksessa niitä omien tavoitteiden ja tunteiden mukaisesti virittelemällä. Tässä on kuitenkin ns. savolaisittain ”vastuu kuulijalla”. Valtuutetuilla on oikeus uskoa juuri sellaisia perusteita kuin haluavat ja valta tehdä päätöksiä omien painotuksiensa mukaisesti.

Rädyn puheet kunnanhallituksen päätöksestä ja esittelystä valtuustolle ovat kuitenkin eri asia. Kunnanhallituksen puheenjohtajana hän ei käsittääkseni voi avata tai tulkita kunnanhallituksen päätöksiä millään muulla tavoin kuin kunnanhallituksen päätökseen on kirjattu.

Itse kunnanhallituksen jäsenenä – ja pöytäkirjastakin asian tarkistettuani – voin todeta, että puheenjohtajan tulkinnoille ja avauksille ei löydy perusteita.

Kunnanhallituksen esitys ei lähde siitä, että ensimmäiseksi olisi tutkittava pystyykö keskitetyn lukion tarvitsemat lisätilat rakentamaan Nurmijärven Yhteiskoulun yhteyteen, kun koulun vanhimpia osia korvataan uusilla – eikä kunnanhallitus ole tällaista valtuustolle esittänyt. Myöskään kunnanvaltuuston päätös lukioasiassa ei siten perustu tällaiselle ajatukselle ja esitykselle.   

Kunnanhallituksen päätös 30.11.2020 kuuluu tarkalleen näin ja tämä siis oli pohjaesityksenä valtuustossa:

1.a. Kunnallinen lukiokoulutus järjestetään keskitetyllä mallilla siten, että lukion toimipiste on Kirkonkylällä.

1.b. Suunnittelun pohjaksi otetaan ratkaisuvaihtoehto V2B, jonka mukaan lukion toimipiste toteutetaan Kirkonkylälle uudisrakennuksena. Toimipisteen sijainti, sekä rahoitus-, ja rakentamistapa täsmentyvät suunnitelmien ja kustannuslaskelmien valmistuessa. Rakennuksen tarkemmassa suunnittelussa painotetaan tilojen monikäyttöisyyttä sekä kustannustehokkuutta.

Kunnanhallituksen ja sittemmin valtuuston päätökseen kirjattu jatkosuunnittelun ratkaisuvaihtoehto V2B on tarkkaan määritetty palveluverkkosuunnitelmassa ja sen liitteissä seuraavasti:

Keskuslukio / keskitetty lukio, uudisrakennus Kirkonkylä: Toreeninmäki tai Krannilan urheilupuisto (sis. liikuntatilat).

Päinvastoin kuin Räty informoi ja ”avaa” kunnanhallituksen pohjaesitystä: Suunnittelun lähtökohtana on vaihtoehto V2B eli nimenomaan uudisrakennus Toreeninmäelle tai Krannilan urheilupuistoon. Kunnanhallituksen esitys ja sittemmin valtuuston päätös 16.12.2020 sulkee pois keskitetyn lukion rakentamisen NYKin tontille – aivan samalla tavalla kuin myös paljon kritiikkiä saaneen Maaniittu-vaihtoehdonkin.

Toimipisteen sijainti jätettiin myöhemmin täsmentyväksi ja se tarkoittaa vaihtoehdossa V2B valintaa Toreeninmäen ja Krannilan välillä.

Ehkäpä Nurmijärven Uutiset suorittaisi asiassa tutkivaa journalismia ja selvittäisi, miten edellä mainittu lehdessä pariinkin otteeseen palstatilaa saanut näkemys suhtautuu todellisiin tehtyihin ja kirjattuihin päätöksiin.

Miksi ja miten on mahdollista, että kunnanhallituksen päätöksestä voi olla jokin muu käsitys, kuin päätösasiakirjoihin on kirjattu ja miksi tällaista disinformaatiota jaettiin ennen valtuuston kokousta?

Lukiojossittelua

lukiojossittelua

Nurmijärven Uutiset julkaisi 15.7.2020 Nurmijärven lukioselvitystä käsittelevän kolumnini. Lukiovaihtoehtojen kustannusvertailuista on ollut liikkeellä monenlaista informaatiota – osin johtuen siitä, että laskelmatkin ovat tarkentuneet prosessin aikana. Käytin kirjoituksessani viimeisimpiä lautakuntienkin käytössä olleita numeroita.

Numerot ovatkin selkeitä – tosin eivät yksiselitteisiä. Kun käyttökustannusvaihtoehtoja taannoin meille kunnanvaltuutetuille esiteltiin, kysyin jo tuoreeltaan, mihin perustui Kirkonkylän lukiovaihtoehdon käyttökustannuslaskelmissa käytetty 3084 m2 vähennys pinta-alaan. Vastaus oli, että laskelma on oikein laadittu.

Selvittelin ja kyselin asiasta jälkeenpäin lisää. Laskentametodikin kirkastui. Kyse on siitä, että Nurmijärven Yhteiskoulun kompleksista vapautuu hieman yli 3000 m2 tilaa ja ne on huomioitu laskelmassa 100 prosenttisena säästönä vuosikustannuksissa. Kun tilat kuitenkin fyysisesti jäävät edelleen nykyiselle paikalle NYKin kampukselle, niin niistä tulee käyttökustannuksia entiseen tapaan. Säästöt syntyvät, kun tiloihin saadaan siirrettyä muita kunnan toimintoja esim. päiväkodeista. Säästöt syntyvät siis vasta, kun näiden muuttavien toimintojen lähtöpään kiinteistöjen käyttökustannukset saadaan poistettua rasittamasta kunnan kassaa. Millaisella viiveellä se sitten tapahtuukin ja tapahtuuko täydessä yli 3000 m2:n laajuudessa koskaan.

Koska merkittävä osa NYKistä vapautuvista tiloista on normaaleja luokka/opetustiloja koulurakennuksessa, niin on selvää, että niihin voidaan siirtää vain opetustoimintoja. Ymmärrykseni mukaan tällöin on kyse myös nykyisistä kyläkouluista tapahtuvista toimintojen ja oppilaiden siirtämisestä vapautuviin tiloihin. Jos lukioratkaisu on keskitetty Kirkonkylän lukio, niin kustannusten kannalta tuo on varmasti perusteltu toimenpide. Tällöin jostain lakkautettavasta kouluyksiköstä saadaan laskelmissa esitetty säästö. Sekin tosin vasta useita vuosia kestävän prosessin jälkeen. Koulujen lakkauttamiset kun eivät ole mitään läpihuutojuttuja.

Kun tämä kustannussäästöjen edellyttämä ketjutus on tiedossa, niin ei ainakaan tulisi argumentoida keskitetyn lukion käyttökustannussäästöillä saatavan kuoletettua investointikustannusten lisäystä missään älyllisessä ajanjaksossa. Ei viidessä vuodessa, ei kymmenessä vuodessa, ei…

Jatkokäsittelyssä päättäjille ja kuntalaisille on syytä avata yksityiskohtaisesti, miten ja mistä nuo laskelman käyttökustannussäästöt todellisuudessa syntyvät. Ja missä aikataulussa, jos sellaista kukaan kykenee arvioimaan.

Kaavio selventää, miten laskelmassa esitettyjä käyttökustannuksia saadaan aikaiseksi:

kaavio

Ja tässä se Nurmijärven Uutisten kolumnini:

Lukiojossittelua

Lautakunnat antoivat lukiolausuntonsa. Pari lautakuntaa esitti äänestysten ja eriävien mielipiteiden saattelemana lukion keskittämistä Kirkonkylään. Pari lautakuntaa ei asettanut mitään vaihtoehtoa etusijalle.

Kahden toimipisteen lukio on investointina selvästi edullisin. Viimeisimmän laskelman mukaan se olisi 6 milj. euroa edullisempi kuin Kirkonkylän keskitetty lukio.

Myös vuosittaisia käyttökustannuksia on vertailtu. Laskelmissa on esitetty hajautetun lukion olevan käyttökustannuksiltaan hieman yli 200.000 euroa kalliimpi kuin Kirkonkylään keskitetty lukio. Tuo käyttökustannusten ero on annettu kylmänä faktana.

Harva on kiinnittänyt huomiota tosiseikkaan, että Kirkonkylän keskitetyn lukion käyttökustannukset perustuvat olettamukseen: ”JOS lukiolta vapautuvista tiloista pystytään luopumaan.” Laskelmissa jossittelulla on saatu Kirkonkylän lukiovaihtoehdosta vähennettyä tiloja yli 3000 m2.

Jossittelun takana on osin epärealistinen ajatus, että NYK:n vanhoihin suojeltuihin erillisrakennuksiin sijoitetaan muita toimintoja – tai tilat realisoidaan. Tilaa arvioidaan vapautuvan myös mm. Kirkonkylän päiväkodista, mutta näistä ei kerry yli 3000 vapautuvaa neliötä, joiden mukaan kustannussäästöt on laskettu. Laskelman keskeinen tekijä onkin, että lukiolta vapautuu koulutiloja, joihin siirretään oppilaita muista kouluista, joista laskelman lattianeliöt lopulta poistuvat käyttökustannuksista. Kuntalaisten ja päättäjien on hyvä tiedostaa laskelman perustuvan siihen, että tiloja vapautuu myös lakkautettavista kyläkouluista. Jos ratkaisu on Kirkonkylään keskitetty lukio, niin samalla tulisikin julkistaa, mistä ja milloin tilat lopulta vapautuvat – muuten esitettyjä säästöjä ei synny. Palojoelta, Metsäkylästä vai Nukarilta?

Jos lukiolta vapautuvista tiloista EI pystytä luopumaan, on jaettu lukio selvästi edullisin vaihtoehto investointien lisäksi myös käyttökustannuksiltaan. Se on käyttökustannuksiltaan joka vuosi 70.000 euroa edullisempi kuin kallein eli Kirkonkylään keskitetty lukio. Jaetun lukion kustannussäästöt eivät perustu siihen, että kyläkouluja lakkautetaan. Sen säästöt myös realisoituvat heti, toisin kuin Kirkonkylän lukion säästöt, joita toteutuu vasta, kun tehdään jonkun kyläkoulun lakkauttamispäätös – mahdollisesti ei koskaan.