
Pitkähkön fundeerauksen jälkeen allekirjoitin ehdokassitoumuksen ja ilmoitin olevani valmis asettumaan ehdolle vuoden 2022 aluevaaleissa Keski-Uudellamaalla.
En pidä hyvinvointialueisiin liittyvää uuden hallinnontason perustamista hyvänä päätöksenä. Aluevaltuustojen ympärille muodostuu uusi byrokraattinen ja luultavasti kalliskin hallinnon taso. Oletettavasti myös kuntien asema heikkenee – myös taloudellisesti. Vaikka systeemi on huono, se ei ole peruste sille, ettei kannattaisi pyrkiä vaikuttamaan sen toimintaan. Uusilla aluevaltuustoilla tulee olemaan merkittävää päätöksentekovaltaa ja haluan olla mukana synnyttämässä tämän alueellisen vaikuttamisen käytäntöjä ja varmistamassa, että kuntalaisilla ja luottamushenkilöillä on merkittävä rooli myös aluehallinnossa, kun sellainen nyt väistämättä perustetaan. Keski-Uudellamaallakin on kyse niin suuresta väestömäärästä ja organisaatiosta, että on suuri riski, että valta siirtyy virkamiehille ja etääntyy asukkaista.
Keski-Uudellamaalla olemme Keusoten kuntayhtymässä jo tällaista kehitystä joutuneet toteamaan. Viestit eivät kulje kuntayhtymästä kuntaan ja kuntalaisille riittävän hyvin, päätösten valmistelu on tuntunut välillä salatieteeltä ja avoimuudessa on ollut puutteita. Useat sotevaltuutetut ovat todenneet yhtymävaltuuston toimivan pelkkänä kumileimasimena. Aluevaltuuston aloittaessa toimintansa maaliskuun alussa 2022, tulee varmistaa, että nyt kuntayhtymässä koettuja ongelmia ei kopioida uuden organisaation toimintaan.
Sote-asiat ovat toki tuttuja jo 13 vuoden kunnanvaltuutetun taipaleelta, mutta tulin valituksi viime kuntavaalien jälkeen myös Keusoten yhtymävaltuustoon, joten ehdin saada ennen aluevaaleja tuntumaa asioihin myös sote-valtuutettuna.
Toivon, että kokoomuksen piirihallitus vahvistaa ehdokkuuteni. Siten ensi vuodesta tulisi kohdalleni kolmas peräkkäinen vaalivuosi. Vuonna 2019 olin Uudellamaalla kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana ja sain ensikertalaiseksi kohtuulliset 1388 ääntä, joista iso osa oman kunnan ulkopuolelta muualta Uudeltamaalta. Tänä vuonna sain neljänsissä kuntavaaleissani ennätysäänimäärän 456, joka oli viidenneksi eniten koko kunnassa ja kokoomuslaisista peräti toiseksi eniten – vain kunnanhallituksen puheenjohtajaksikin valittu Petri Vaulamo sai isomman äänimäärän. Uskon, että tuolta pohjalta on realistista lähteä hakemaan paikkaa uudessa aluevaltuustossa tammikuun 2022 vaaleissa.