Vaalien jälkisanat

Kuntavaalitulosta on sulateltu viikon verran. Omassa tuloksessa oli sulattelemista yhtä paljon kuin aiemmissa kolmissa kuntavaaleissani yhteensä. Huimat 456 ääntä tarkoitti 281 äänen lisäystä vuoden 2017 kuntavaaleihin verrattuna, oli toiseksi eniten kokoomuksen listalla ja viidentenä koko kunnassa.

Istuvilla valtuutetuilla on se etu, että vaalikampanjaa on mahdollisuus tehdä neljä vuotta hoitamalla hommat säntillisesti ja aiemmin antamien lupausten mukaisesti. Otaksun, että omalla kohdallani tämä oli ratkaiseva tekijä hyvässä tuloksessa. Kun hoitaa pieteetillä annetut tehtävät ja muistaa tekemisistään sopivasti kertoa, niin istuva valtuutettu on jo aika pitkällä seuraavalle kierrokselle. Toki näkymättömyydellä, tekemättömyydellä ja mm. runsailla poissaoloilla voi istuva valtuutettu myös heikentää asemaansa jatkoa ajatellen.

Kokoomuksen tulos jännitytti ehkä enemmän kuin oma äänimäärä. Kun tiedossa oli, että edellisten vaalien kestomenestyjä todella isoilla äänimäärillä oli pois listoiltamme, niin tilanne oli ennalta poikkeuksellisen epävarma. Huoli oli turha. Kokoomus jatkaa Nurmijärvellä suurimpana ryhmänä, vaikka valtuutettujen määrä yhdellä väheneekin. Ykköstila koko valtakunnassa ja nousu suurimmaksi valtuustoryhmäksi useassa naapurikunnassa (Vantaa, Hyvinkää, Tuusula) osoittaa kansalaisten tyytymättömyyttä mm. hallituksen vero-, sote- ja aluehallintopolitiikalle.

Perussuomalaisten erinomainen vaalitulos osoittaa myös tätä. PS nousi Nurmijärvelläkin kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi ja saa tulevaan valtuustoon peräti viisi uutta valtuustopaikkaa.

Keskusta sai Nurmijärvellä kokoon ilmeisen hyvän ja monipuolisen ehdokaslistan. 12 valtuutettua oli kyllä itselleni melkoinen yllätys. Odotin selkeästi vaatimattomampaa menestystä. Hatun noston arvoinen suoritus, jossa valtakunnallinen rökäletappio käännettiin kuntatasolla voitoksi.

Jo SDP:n lyhyt ehdokaslista enteili vaikeuksia ja kun valtakunnan tasollakin pahin fanitus alkoi osoittaa hiipumista, niin demarien kahden valtuutetun vähennys ja vaatimaton 7 valtuustopaikkaa ei ollut loppujen lopuksi iso yllätys. Sillä jäätiin Nurmijärvellä sijalle 4 eli selvästi kolmen suurimman puolueen ulkopuolelle. SDP:n tulos on jatkumoa koko 2000-luvulla tapahtuneelle tasaiselle kannatuksen laskulle. Vielä vuonna 2004 puolueella oli 12 valtuutettua – nyt siis 7. Näissä vaaleissa 667 äänestäjää valitsi – ei saman, vaan eri suunnan – kuin edellisissä vuoden 2017 kuntavaaleissa.

Toinen selkeä häviäjä vaaleissa oli Vihreät, joka menetti kaksi paikkaa ja kutistui viiden valtuutetun ryhmäksi. Tässä näen kohtuullista linkkiä puolueen valtakunnalliseen tilanteeseen. Vihreäthän olivat valtakunnan tasolla toiseksi suurin häviäjä näissä vaaleissa. Vaikka paikallistasolla toimivat täysin eri henkilöt kuin eduskunnassa, niin erityisesti Vihreillä puolueen valtakunnalliset teemat toistuvat hyvin usein ja korostetusti myös paikallistasolla – jopa valtuustoaloitteiden muodossa. Vaikka paikallistasolla tehtäisiin hyvää ja aktiivista työtä, niin valtakunnallinen kannatuksen lasku voi vaikuttaa myös kuntavaalitulokseen. Hieman tällaista ounastelen tapahtuneen Nurmijärven Vihreille. Liki 700 äänen menetys edellisiin kuntavaaleihin verrattuna on merkittävä ei-vihreäsiirtymä.

Vasemmistoliitto palasi yhden valtuutetun pienryhmäksi,kun Hannu Toikkanen aloittaa kunnioitettavan yhdeksännen valtuustokautensa. Kristillisten ainut valtuutettu vaihtuu, kun Ina Kuula nousi Haapalaisen edelle.

Omassa 456 äänen tuloksessa ilahduttaa erityisesti se, että kannatusta tuli koko kunnan alueelta ja jokaiselta äänestysalueelta. Olin yksi harvoista ehdokkaista, joka olisi tullut valituksi vaikkei oman asuintaajaman ääniä olisi huomioitu lainkaan. Olin toki molempien Rajamäen äänestysalueiden äänikuningas, mutta 267 äänen kannatukseni Kirkonkylällä, Röykässä, Lepsämässä, Klaukkalassa ja muualla kunnassa olisi riittänyt kirkkaasti läpimenoon ja kokoomus-listankin kolmossijaan. Paljon puhutaan kyläpolitikoinnista. Mielestäni vanhojen valtuutettujen äänestystulos kertoo paljon siitä, kuinka hyvin on kyennyt toimimaan koko kunnan valtuutettuna – puheissa ja ennen kaikkea teoissa. Etenkin vaativimpien luottamuspaikkojen kohdalla tämä on varsin oleellinen ominaisuus.

Tälläkin kertaa koettiin yllättäviä tippumisia valtuustosta, hienoja äänimääriä ensikertalaisilta, ilahduttavia come backeja neljän vuoden tauon jälkeen ja pettymyksiä, kun useamman vaalin kova kampanjointi ei tuonut vieläkään valtuustopaikkaa. Vaaleissa jokainen saa ansionsa mukaan, eikä valitusoikeutta ole.

Luottamuspaikkaneuvottelut alkavat lähipäivinä tai -viikkoina. Nurmijärvellä on pitkät perinteet prosessin läpiviennistä tehokkaasti ja tasapuolisesti – vaalien tulosta kunnioittaen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.