Kun lappilainen Heikki Autto palasi viime eduskuntavaalien jälkeen eduskuntaan, todettiin, että kokoomus on jälleen koko Suomen puolue. Jokaisessa vaalipiiristä on jälleen kokoomuslainen kansanedustaja.
Vaikka toisinaan kuulee sanottavan, että pohjois-Nurmijärveltä on vallan yliedustusta kunnanvaltuustossa, niin havahduin toteamaan, että olen jo vuosia ollut kokoomuksen ainoa kunnanvaltuutettu pohjoiselta Nurmijärveltä. Rajamäeltä tai Röykästä ei tällä hetkellä ole muita kokoomuslaisia valtuutettuja.
Jotta kokoomus pysyisi jatkossakin koko kunnan puolueena, ilmoitin viime viikolla halukkuudestani asettua ehdolle neljättä kertaa Nurmijärven kunnanvaltuustoon. Ensimmäisen kerranhan olin ehdolla vuonna 2008 ja tulin jo tuolloin valituksi 123 äänellä.
Kokoomuksen Nurmijärven kunnallisjärjestö vastasi huutoon ja hyväksyi minut 10.12.2020 syyskokouksessaan kunnallisvaaliehdokkaaksi vuoden 2021 vaaleihin. Eli mukana ollaan jälleen.
Kaikki tällä hetkellä nimetyt ehdokkaamme löytyvät täältä:
http://www.kokoomusnurmijarvi.fi/tiedotteet/kokoomuksen-kuntavaaliehdokkaat-jul/