Kunnanhallitus 27.3.2018

IMG_4517

Kunnanvaltuusto on jonkinlaisella kevättauolla, kun maaliskuun lopun kokous peruttiin.

Kunnanhallitus sen sijaan on kokoontunut normaaliin tahtiin ja  pääsi tänään käsittelemään pitkään pyöriteltyä Kirkonkylän hammashoitola-asiaa ja päätyi ratkaisuun, jossa suunnitellaan Kirkonkylälle 6:n hoitopaikan hammashoitola tyhjänä olevaan ja tarkoitukseen sopivaan rakennukseen osoitteessa Rajamäentie 9 C. Kyse on niin sanotusta Leenankodista terveyskeskuksen mäellä. Kaikkien asiaan liittyvien järjestelyjen jälkeenkin kunnan kaikissa päätaajamissa säilyvät hammashoidon palvelut esteettöminä, riittävän kokoisina ja toimivina yksiköinä: Klaukkalassa 11 hoitohuonetta, Kirkonkylällä 6 ja Rajamäellä 6. Aiempaan tilanteeseen verrattuna hoitohuoneita on vähemmän, mutta jo nyt käytössä olevalla iltakäytöllä saadaan tilat tehokkaampaan käyttöön ja myös palvelut paremmin kuntalaisten saataville. Myös pienten yksiköiden poistuminen tehostaa toimintaa.

Uusi kunnanjohtaja toi ehdolle uuden kunnan toimintaorganisaation. Ehdotus hyväksyttiin sellaisenaan ja se etenee nyt lausuntokierrokselle. Itseänikin miellytti Ympäristötoimialan keskitetty vastuualue, josta löytyy maankäytön ja tonttituotannon kaikki osat – yleiskaavoitus, maanhankinta, asemakaavoitus, kunnallistekniikan suunnittelu ja rakentaminen ja tontinmyynti ovat uudessa organisaatiossa samalla toimialalla. Tuolla rakenteella luodaan edellytykset joustavaan ja jouhevaan tonttituotantoon.

Uuden toimintaorganisaation matriisimaiset tukitoiminnot – konsernipalvelut leikkaavat aidosti läpi linjaorganisaatiomaiset toimialat. Viestintä, talous, hallinto, henkilöstöpalvelut sekä elinvoima ja kuntakehitykseen jäävät toiminnot ovat puhtaasti varsinaisia toimialoja tukevia ja niitä yhteen sitovia toimintoja. Tämä näyttää hyvältä – ja uskon sen myös toimivan. Uusi kunnanjohtaja on aloittanut uudistukset nopeasti ja lupaavalla tavalla.

Kunnanhallitus käsitteli myös vuoden 2017 tilinpäätöstä, joka näytti erinomaisesti yli 5 miljoonaa euroa ylijäämää. Huolestuttavana havaintona voi pitää viime vuoden ennätysmäisiä yli 43 milj.euron investointeja. Talonrakennuksen suurimmat hankkeet olivat Monikko Klaukkalassa ja Vaskomäen päiväkoti Klaukkalassa. Kunnallistekniikan puolella suurimmat investoinnit olivat puolestaan Klaukkalan tieverkko ja Klaukkalan Viirinlaakson kunnallistekniikan rakentaminen.

Todettakoon sekin, että kunnanhallitus päätti ettei Monikon 2-kerroksen tilaa käytetä voimailusalina. Tila vuokrataan muuhun käyttöön.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.