Kunnanhallituksen talousarvioesitys 2021

Syyslomaviikko meni pohjoisessa ja muut lokakuun arki-illat ovat menneet melkeinpä kaikki kokoustaessa. Etenkin kunnanhallitus on työllistänyt talousarviokäsittelyn tiimoilta.

Olipa siis käydä sellainen “vahinko”, että lokakuusta olisi tullut ensimmäinen kuukausi 12 vuoteen, jolloin en olisi blogiini kirjoittanut.

Viime vuosien tiukat ajat kuntataloudessa ovat virtaviivaistaneet melkoisesti myös talousarviokäsittelyä niin kunnanhallituksessa kuin kunnanvaltuustossa. Lisämääräraha- ja tekstimuutosesitykset ovat vähentyneet reilusti niistä ajoista, kun aloittelin valtuustossa vuonna 2009. On tiedostettu, että nuukuus ei ole enää vain hyve vaan välttämättömyys. Silti on varmaa, että myös ensi vuoden talousarvion valtuustokäsitelyssä nähdään myös lisämäärärahaesityksiä. Toivon, että jokaista lisämäärärahaesitystä kohti löytyy myös vähintään vastaava määrä järkeviä esityksiä, joilla menoja voidaan vähentää. Ja erityistoiveena, että tänä vuonna ei nähdä muutamien tuhansien eurojen minimaalisia lisämäärärahaesityksiä.

Kunnanhallitus sai oman esityksensä Nurmijärven vuoden 2021 talousarvioksi valmiiksi eilen illalla 21.10. Kunnanjohtajan pohjaesitykseen tuli vain muutama muutos.

Hallitus hyväksyi esittelijän muutoksen Rajamäen Uimahalli Oy:n avustuksen pienentämisestä 112.000 eurolla. Tarkoitushan ei tietenkään ollut laittaa säästöä heti sileäksi muita määrärahoja lisäämällä, vaikka joku tällaisenkin näkemyksen on esittänyt. Joka tapauksessa kunnanhallitus päätti äänestysten jälkeen lisätä 24.000 euroa A2-kielen säilyttämiseen. Kannatin Keskustan Raekannaksen ehdotusta, jossa määräraha olisi selkeästi palautettu vain yhdelle vuodelle, jonka aikana oltaisiin selvitetty etäopetuksen mahdollisuutta A2-kielen opetuksessa ja selvityksen perusteella arvioitu A2-kielen opetuksen muotoa ja jatkoa tulevaisuudessa. Äänestysten jälkeen A2-kieli palautettiin ehdoitta, mikä ei luonnollisestikaan tarkoita, etteikö asiaa tulevinakin vuonna arvioida. Itse katsoin selvitystyön aiheelliseksi ja A2-kielen lakkauttamisen ennen sitä olevan huono ratkaisu.

Ympäristötoimialan kesäkatuvaloista, hiekanpoistoista, roskakorien tyhjentämisistä ja urheilu- & pallokenttien hoitotason laskusta äänestettiin jälleen joka vuotiseen tapaan. Äänin 5-6 lisättiin näille momenteille 70.000 euroa. Olin määrärahojen lisäämistä vastaan. Pohjaesityshän ei tarkoittanut sitä, että kyseiset toimet olisi kunnassa täysin lopetettu ja ympäristö hunningolle ajettu.

Omaperäisin lisämäärärahaesitys tuli Keskustan Hyvämäeltä, joka ehdotti yksityisteiden avustusmäärärahoja nostettavaksi 40.000 eurolla ja tämä rahoitettavan tarvittaessa siirtämällä ympäristötoimialan kalustoinvestointeja vuodella eteenpäin 200.000 eurolla. Määrärahan nosto rahoitettaisiin siten kalustoinvestointien vuoden 2021 laskennallisen poiston pienenemisellä noin 40.000 eurolla. Tämäkin esitys hyväksyttiin hajaäänituomiolla 5-6 ja vastustin määrärahan nostamista. Kuinka loppuunkalutun tai ajetun kaluston hankintaa kunnanhallitus lähti näin vuodella siirtämään – se ei ole tiedossa.

Kokonaisuudessaan kunnanhallitus siis lisäsi kunnajohtajan TA-esityksen käyttötalousmenoihin vain 24.000 euroa. Toivottavasti tämä pitää myös kunnanvaltuustossa, jossa tosin suurimmat väännöt tullaan näkemään investointiosaa käsiteltäessä. Palveluverkko ja sen osat – lukiot, kirjastot, nuorisotilat – tulevat olemaan vielä monenlaisten intohimojen ja vääntöjen kohde. Kunnanhallituskaan ei tätä osaa investoinneista ryhtynyt käsittelemään, vaan investointeja tarkastellaan myöhemmin palveluverkkopäätösten jälkeen.

Nykyisen keusote-ajan absurdiutta edustaa se, että yli 270 miljoonan euron toimintakuluista Keusoten vastuulla olevat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat melkein 50%. Talousarviokirjan yli 200 sivusta nämä kustannukset on esitetty tasan yhdellä sivulla. Se on vain hieman enemmän kuin mitä talousarviokirjassa on käsitelty katuvalojen kesänaikaista sammutusta ja roskakorien tyhjentämistä.

Verot kunnanhallitus esittää pidettävän nykyisellään.

Myös Rajamäen uimahallin avustukset ovat kunnallispoliittinen kestoaihe ja asia nousee mahdollisesti esille myös kunnanvaltuustossa. Kuluvan vuoden budjetissa uimahalliyhtiön toiminta-avustukseen on varattu 790.000 euroa ja vuodelle 2021 ehdotetaan 668 000 euroa plus Hyvä-Olo kortin kuntaosuuteen 70 000 euroa – yhteensä siis 738.000 euroa. Joissakin piireissä avustussumman suuruutta on kritisoitu. Täytyy muistaa, että kunnan tuki uimahallin käyttäjää kohti on vain noin 2,5 euroa. Jos se tuntuu sietämättömän suurelta panostukselta, niin sitä voi verrata vaikkapa Monikkosalin kävijämääriin ja nettokustannuksiin. Viime vuonna kunta tuki Monikkosalissa kävijää yli 20 eurolla per kerta. Ensi vuoden budjetissa tavoite on asetettu tiukasti tasoon 13 euroa/kävijä. Kriittiset kuntalaiset ja valppaat päätöksentekijät varmasti seuraavat suurella mielenkiinnolla tämänkin tavoitteen toteutumista.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.