Iltakiireitä ja valkoinen hirvi

Hirvi_1

Alkusyksyn illat ovat menneet aika systemaattisesti luottamustehtävien parissa. Jos ei ole ollut jonkin luottamustoimen kokousta, niin tarjolla on ollut puuhastelua strategioiden tai paikallisyhdistyksen parissa. Niin tänäänkin, kun Kokoomus Nurmijärven hallitus kokoontui Kirkonkylällä.

Kotiin ajellessa Krannilan pellolla katse kiinnittyi erikoiseen näkyyn. Metsänreunasta tallusteli komea valkoinen hirvi. Hyvinkäällä olen lukenut tällaisen rariteetin elelevän ja olevan paikallinen kuuluisuus, mutta ennen en ole Nurmijärvellä tällaisesta kuullut. Valitettavasti mukana oli vain kännykkäkamera, joten tuon parempaa dokumenttia tästä maalarinvalkeasta harvinaisuudesta en saanut. Joka tapauksessa mieleenpainuva tapahtuma – ensi kerta minulle.

Ensi viikonloppuna avautuu Pitkänokka -näyttelyni Oulussa kulttuurikeskus Valvessa sijaitsevassa Oulun sarjakuvakeskuksessa. Tarkemmin sanoen sen pienessä sarjakuvagalleriassa. Näyttely on avoinna 9.9.-5.10.2017. Avajaiset pidetään perjantaina 8.9. klo 17.00. Näytillä on etupäässä sarjakuva-strippejäni ja hieman muutakin rompetta. Tervetuloa avaukseen tai myöhemminkin.

Tässä linkki tapahtuman fb-sivuille:

https://www.facebook.com/events/140176019915660/?fref=ts

ja tässä Oulun sarjakuvakeskuksen web-sivuille:

http://www.oulucomics.com/fi/tapahtumat/

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.