Palveluverkkokäsittelyä

This image has an empty alt attribute; its file name is img_5653.jpg

Lautakunnat ovat käsitelleet toistamiseen Nurmijärven palveluverkkosuunnitelmaa. Saamme lausunnot joidenkin viikkojen päästä myös kunnanhallitukseen. Palveluverkkosuunnitelma on tarkoitus hyväksyä valtuustossa ennen vuoden loppua. Päätöksen siirtyminen marraskuisen talousarviovaltuuston jälkeiselle ajalle tarkoittaa sitä, että talousarviota joudutaan tarkentamaan vielä joulukuun valtuustossa.

Yksi syy lautakuntakäsittelyjen venymiseen oli kuntalaiskyselyn vastausten saaminen tiedoksi lautakunnille. Vastaukset ovat nyt käytössä. Vastaajina olivat aktiivisimpia niiden alueiden asukkaat, joiden arkeen palveluverkossa ehdotetut muutokset eniten vaikuttavat. Kirkonkylän, Rajamäen, Lepsämän, Metsäkylän ja Perttula-Nummenpään asukkaat olivat osoittaneet erityist kiinnostusta asiaan.

Kirjastopalveluita koskeviin suunnitelmiin oltiin selvästi tyytyväisiä. Noin 65% ilmaisi tyytyväisyyden suunnitelmaan siltä osin. Tästä olen samaa mieltä – kirjasto on tärkeä lähipalvelu niin nuorille kuin vanhemmillekin kuntalaisille.

Eniten vastustusta ja negatiivista palautetta sai Maaniitun lukioratkaisu ja siihen liittyvä Kirkonkylän palveluverkko – noin 60% ilmoitti tyytymättömyyden esitykseen. Puolet vastaajista kritisoi 6-luokkien siirtämistä yläkouluille. Tämä oli selkeä viesti kuntalaisilta.

Lukion osalta hajautetun lukion vaihtoehdot saivat hieman enemmän kannatusta kuin Kirkonkylään keskitetyn lukion eri vaihtoehdot. Erityisesti nuoret vastaajat olivat hajautetun lukion kannalla. Otaksun, että Kirkonkylään rakennettava suurlukion uudisrakennus ei ole enää kustannuksiensa vuoksi realistinen vaihtoehto. Korvaavaksi vaihtoehdoksi on ideoitu Maaniitun koulun muuttamista lukiolaisten käyttöön – huolimatta siitä, että koulua parhaillaan peruskorjataan juuri alempien luokkien käyttöön. Kirkonkyläläisten aiheellinen huoli on ollut siinä, että alakoululaisten koulutie venyisi kylän toiselle laidalle vilkkaasti liikennöityjen teiden taakse. Tähän näytti ainakin joissain lautakunnissa nyt nousseen ratkaisuehdotukseksi tilaelementtien pystyttämisnen alakoululaisille Maaniitun lukion pihapiiriin.

Aika kaukana ollaan siitä alkuperäisestä yhdistetyn lukion visiosta, jossa tavoitteena oli rakentaa Kirkonkylään uusi houkutteleva ja vetovoimainen suurlukio, joka olisi suunniteltu erityisesti lukion tarpeisiin ja rauhoitettu vain lukiolaisten käyttöön. Nyt ehdotetaan ratkaisuksi vuodelta 1990 peräisin olevaa alakoulurakennusta, jonka laajennusosakin on 20 vuoden takaa. Saneerattunakin lopputulos on aivan jotain muuta kuin se vetovoimainen lukiolaisille räätälöity lukiorakennus. Ja siihen pihaan ja lukion yhteistiloja käyttämään siis visioidaan nyt myös pienimpiä alakoululaisiamme. Ei jatkoon minun papereissa.

Sain tilaisuuden käydä tutustumassa Hyvinkään Hangonsillan uuteen koulu/lukiokampukseen. Oli näköä ja kokoa. Todella hienot ja avarat tilat. Alussa oleva kuva on rakennuksen pääaulasta. Rahalla saa – myös velkarahalla.

Nurmijärvellä on keskusteltu hieman myös kunnallisen lukiomme (meillähän on vain yksi kunnallinen, kahden toimipisteen, lukio) erikoistumisesta. Mökkikunnassani Pudasjärvellä on rakennettu uusi suuri hirsikoulukampus, joka on mahdollistettu lakkauttamalla lähes kaikki haja-asutusalueen pienet koulut – pari-kolme taitaa olla vielä toiminnassa keskustaajaman ulkopuolella. Myös lukio toimii hirsikampuksella ja Pudasjärven lukiossa totesin olevan mielenkiintoinen erityispiirre. Pudasjärven lukio on ilmailulukio, jossa ilmailulinjan opiskelijat voivat suorittaa maksuttoman lentolupakirjan. Alla olevasta kuvasta voi todeta, että vaihtoehto houkuttelee varmasti lukiolaisia kauempaakin Pudasjärvelle. Hieno idea – mistä meille samanlaista?

Helppo lukioratkaisu

IMG_5054

Tempaisin taas Nurmijärven Uutisiin kolumnin. Tällä kertaa Nurmijärven lukioasiasta. Edellinen NU:n kolumnini tuli ulos vajaa kuukausi sitten. Tuolloin kirjoitin tarpeesta saada omistajaohjausta Keusoteen. 

Vaalien välissä  aktiiviselle kirjoittajalle löytyy hyvin palstatilaa paikallislehdessä. Tilanne muuttuu muutama kuukausi ennen kunnallisvaaleja, kun pari sataa kuntavaaliehdokasta pyrkii tyhjentämään neljän vuoden kirjallisen arkkunsa kerralla. Palstatilasta tulee uupelo.

Tässä tämänkertainen kirjoitukseni Nurmijärven Uutisten 13.-14.6.2020 numerossa.

 

Helppo lukioratkaisu

Viimeinkin hyvät selvitykset lukiohankkeesta ja vaihtoehdoista – kanta on nyt helppo muodostaa. Tosin lukiokeskustelussa hämmästyttää joidenkin käyttämä termi ”kahdesta pikkulukiosta”. Nykytilannehan on toinen. Meillä on yksi kunnallinen lukio, jonka vahvuutena on kaksi toimipistettä.  

Vuonna 2017 esitelty lukion hankesuunnitelma ei tyydyttänyt minua, vaikka se oli läpäissyt parikin lautakuntaa. Hanke pysähtyi vasta kunnanhallituksessa. Seuraavana vuonna sitä yritettiin saada läpi kunnanvaltuustossa, joka kuitenkin hyväksyi vastaehdotukseni äänin 24-27. Oli lähellä, ettei tuo yhden vaihtoehdon hanke olisi mennyt läpi. Onneksi valtuustosta löytyi edes niukka enemmistö.

Uudessa hankesuunnitelmassa kunnanviraston ja kirjaston tontti ei päässyt heikkouksiensa takia edes vertailuun. Ja tämä oli pari vuotta sitten osalle ainoa oikea vaihtoehto. Selvittäminen ja asioihin puuttuminen todellakin kannatti.

Kunnallisen lukion lakkauttaminen olisi Kirkonkylän ja Rajamäen kehityksen sekä kuntatalouden kannalta huono valinta. Erityisesti taloudelliset tekijät puoltavat nykyistä kahta toimipistettä. Kahden toimipisteen malli on liki 2 milj.euroa muita vaihtoehtoja edullisempi. On tosin esitetty mielipide, että 2 milj.euroa menee ”virhemarginaalin” sisään. Jos virhemarginaali on 2 milj.euroa, niin se tarkoittaa myös, että kahden toimipisteen lukio voi olla jopa 4 milj.euroa muita vaihtoehtoja edullisempi.

Kahden toimipisteen vuosittaiset käyttökustannukset ovat 0,1 milj.euroa enemmän. Tuo säästö tosin hupenee yli 150 lukiolaisen päivittäisiin matkakuluihin. Jos kunta ei niitä maksa, ne menevät suoraan kuntalaisten kukkarosta.

Nurmijärven lukio tarjoaa opiskelupaikan monelle peruskoulun päättäneelle, jolla ei ole mahdollisuutta päästä lähikuntien lukioihin. Lähikuntien lukioista ei löydy kapasiteettia nurmijärveläisille pyrkijöille. Kunnan sisällä Arkadiakaan ei pysty enempää ottamaan sisään. Mahdollisuus lukio-opintoihin kotikunnassa on tärkeää. Kahden toimipisteen malli takaa sen.  

Kantani kahden toimipisteen puolesta ei ole syntynyt ”seinät edellä”, mutta taloudellisin ratkaisu takaa sen, että lukioissamme yleensäkin on jatkossa seinät. Pedagogiikkaa ja lukion erikoistumista voidaan kehittää erinomaisesti kahden toimipisteen lukiossa. Sen vahvuuksia hyödyntäen.

Lukio ei ole palveluverkon kulmakivi

IMG_1926

Kunnanhallituskamraattini Hyvämäki, Jalava ja Peltonen kirjoittivat viikonvaihteen 11.-12.1.2020 Nurmijärven Uutisiin kunnan palveluverkkoselvityksestä. Samalla he ilmaisivat vahvan näkemyksensä, että lukiopäätös tulee tehdä erikseen ja jo ennen mitään muita päätöksiä palveluverkkoon liittyen. Perusteluina kolmikko mainitsee mm. sen, että lukio on palveluverkon kulmakivi.

Täytyy sanoa, että olen pettynyt edellä mainittuun ulostuloon. Palveluverkkoselvitystyö aloitettiin kunnassa jo viime vuoden puolella. Huomenna ma 13.1. pidetään ensimmäinen palveluverkkotyön päättäjätyöpaja, johon on kutsuttu luottamushenkilöiden lisäksi myös ns. vaikuttamistoimielimiä. Tarkoitus on myöhemmin osallistaa ja kuulla kuntalaisia laajemminkin. Toivoin, että palveluverkkosuunnitelman laatiminen ja asian luottamushenkilökäsittelyt olisivat alkaneet puhtaalta pöydältä – ilman minkään yksityisen hankkeen tai eturyhmän tavoiteasetantoja.

Se, että suurlukiohanke asetetaan palveluverkon kulmakiveksi on täysin perusteeton näkövinkkeli tai oppisuunta. Lukio taitaa olla palveluverkkosuunnitelman ainoa osanen, joka ei kuulu kunnan lakisääteisiin tehtäviin. Suurlukion hankekustannukseksi on arvioitu hieman alle 20 miljoonaa euroa. Toki mikä tahansa tuon kokoinen hanke nousee “palveluverkon kulmakiveksi”, jos se sellaiseksi asetetaan – tai pikemminkin nostetaan ja pyhitetään. Sen jälkeen kun ei ole juuri muuta kuin murusia jaettavaksi muulle palveluverkolle – suunnitellaan varsinainen palveluverkko sitten niistä murusista kulmakiven ympärille.

Toivon, että luottamushenkilöt tarkastelisivat ja käsittelisivät palveluverkkotyötä avoimin mielin ja ilman minkäänlaisia ennakkolinjauksia. En näe hedelmälliseksi tai lopputuloksen onnistumisen kannalta hyvänä, jos keskustelussa ja käsittelyssä fokusoidaan vahvasti jonkin yksittäisen hankkeen tai yksittäisen tavoitteen ajamista.  Jokainen voi funtsia, mihinkä johtaa jos seuraava veljes- tai sisarkunta ottaa ykkösprioriteetiksi eteläisen Nurmijärven palvelutarjonnan turvaamisen – tai pohjoisen. Kyläkoulujen säilyttämisen – tai niiden lakkauttamisen. Yhdistetyn lukion sijoittamisen kunnan pohjoisosaan, jossa lukioikäisten kasvu on Kirkonkylää voimakkaampaa – tai kokonaan kunnallisesta lukiosta luopumisen. Mikä tahansa yksittäinen linjaus tai näkemys voidaan nostaa prioriteetiksi palveluverkkosuunnitelmaksi, mikä milläkin perusteella. Mielestäni se pitää tehdä vasta, kun kokonaisuutta on tarkkaan ja harkitusti tarkasteltu. Sitä työtä luottamushenkilöt ovat huomenna aloittamassa. 

Itselläni ei edelleenkään ole lukiohankkeeseen lopullista kantaa. Uskon, että kevään aikana sekin selviää – osana kokonaisuutta. Olin syksyllä 2017 tekemässä päätöstä lukion hankeselvityksen jatkamisesta. Olen edelleen sitä mieltä, että päätös oli järkevä. Lukion sijoittaminen pääkirjaston ja kunnanviraston yhteyteen ei luonnospiirustusten perusteella näyttänyt välttämättä älylliseltä ratkaisulta. Erityisesti paikoitus- ja logistiikka-asiat eivät vakuuttaneet sellaisinaan.

Sittemminhän kunnanvaltuusto on päättänyt, että pääkirjaston peruskorjausta viedään eteenpäin omana hankkeenaan – aivan kuten se jo vuosia sitten oli tarkoitus toteuttaa. Peruskorjaukselle on myönnetty suunnitteluraha tälle vuodelle 2020 ja toteutus tapahtuu vv. 2021-22. Kunnassa ei siis ole enää olemassa lukio-pääkirjasto -hanketta.

Valtuuston päätöksen mukaisesti kunnalliset lukiot on tämän vuoden alussa yhdistetty Nurmijärven lukioksi, jolla on kaksi toimipistettä, Kirkonkylällä ja Rajamäellä. Palveluverkkotyön aikana on mielenkiintoista kuulla myös uuden lukion rehtorin ajatuksia ja näkemyksiä lukioasiassa – ennen kuin on aika tehdä asiassa linjauksia.