Kevät ja kuntavaalit ovat monella tapaa uudistumisen ja heräämisen aikaa.
Paikallispoliitikkojen uinuvat web-sivut heräävät ruusuisesta tai ruiskukkaisesta unestaan. Jopa blogeihin ilmestyy ajankohtaisia kirjoituksia. Some-kirjoittelu kiihtyy. Tuhansittain “tykkäyksiä”, kommentteja – jopa uusia avauksia henkilöiltä, jotka ovat pitkään pysyttäytyneet erossa keskusteluryhmistä. Virkistävää vaihtelua niiden parinkymmenen vakiosomeilijan lisäksi.
Kuntavaalit näkyvät myös paikallislehden sivuilla. Kun vaalien välillä vakituisia kuntatason kolumnisteja -mielipidepalstalle kirjoittajat mukaan luettuna – on Nurmijärvelläkin enintään kymmenkunta, niin vaalien alla kirjoittajien määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Paikallislehden täytyy kerrassaan säännöstellä vaalikynäkirjoittelua.
Positiivisin vaikutus kuntavaaleilla on mielestäni kuitenkin paikallislehden toimitukselliseen aineistoon. Paikallispoliitikot ja sellaiseksi pyrkivät pääsevät huomattavissa määrin kertomaan ajatuksistaan ja mielipiteistään – toki pääosin vaalikonevastauksiin viitaten. Joka tapauksessa kuntavaalien alla saa edes hieman fiiliksiä “vanhoista hyvistä ajoista”, jolloin kunnalliset luottamushenkilöt olivat monella tapaa paikallisuutisoinnin keskiössä. Kunnanvaltuuston kokouksissa oli paikan päällä useitakin lehdistön edustajia ja kokousten jälkeen valtuutetut saivat suoraa kontaktia ja kävivät keskusteluja viidennen valtiomahdin kanssa. Kuntalaisetkin pääsivät lukemaan päätöksien taustoista ja yksittäisten luottamushenkilöiden suorista mielipiteistä.
Viime vuosi on tietysti ollut etäkokouksienkin vuoksi poikkeuksellinen, mutta jo ennen korona-aikaa tuo edellä mainitsemani muutos oli hyvin havaittavissa. Johtuiko sitten toimituksen resurssien pienentymisellä vai mahdollisuudesta seurata valtuuston kokouksia etänä myös median taholta. Vai siitä, että julkaistavien aviisien määräkin on vähentynyt vuosien takaisesta.
Jos jotakin haluaisin kuntavaalien aikaisista käytännöistä jäävän elämään vaalien jälkeenkin, niin se ei ole kiivas mielipidekirjoittelu tai massiivinen somekirjoittelu ja -kommentointi, vaan paikallislehden aktiivinen kontaktointi ja uutisointi paikallispäättäjiin. Sitä olen kaivannut ja uskon myös kuntalaisten olevan kiinnostuneita vaalien välilläkin lukemaan kasvollisten luottamushenkilöiden ajatuksia omasta paikallislehdestään – ei vain kylmiä referaatteja luottamuselinten pöytäkirjoista.
Menneinä vuosina paikallislehdissä raportoitiin myös luottamushenkilöiden poissaoloista luottamustehtävistä ja jopa luottamushenkilöille maksetuista kokouspalkkioiden määristä. Nämäkin ovat yhteisiä ja ainakin joitakin kuntalaisia kiinnostavia asioita ja paikallislehti voisi nykyäänkin niistä mielestäni kirjoittaa.
ARTO HÄGG 