Merkittävien päätösten viikko

Kesäkuinen viikko #24 sisälsi monia merkittäviä ja mielenkiintoisia päätöksiä.

Keskiviikon ylimääräisessä kunnanhallituksen kokouksessa käsiteltiin Nurmijärven kestävä kasvu -ohjelman (NUUKA) päivittämistä. Pohjaesityksenä oli NUUKA-ohjausryhmän esitys sopeutustoimenpiteistä. Esityksessä todettiin kunnan talouden sopeutustarpeen olevan 9,0 milj. euroa vuosille 2023-2026. Ohjausryhmän esittämä keinovalikoiman säästövaikutukseksi oli arvioitu 6,7milj.euroa, joten verorahoituksen kautta katettavaksi jäi 2,2 milj.euroa. Ohjausryhmän esitys oli, että 0,2 veroprosenttiyksikön korotus tehtäisiin vasta vuonna 2027. Valitettavasti keskiviikon kunnanhallitukseen tuli uutena tietona se, että Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen osalta tulopuolta joudutaan pienentämään 1,2 milj. eurosta 0,3 milj. euroon. Tämä tarkoitti yllättäen 0,9 milj.euron vajetta NUUKA-ohjausryhmän 9 milj.euron sopeutusesitykseen. Helpointa olisi ollut tietysti aikaistaa ja veronkorotus ja tehdä se suurempana kuin tuo 0,2 prosenttiyksikköä. Tein kuitenkin esityksen, että asiassa ei mennä helpointa reittiä, vaan tuo yllättäen ja pyytämättä tullut 0,9 milj.€:n lisävaje käsitellään talousarvion yhteydessä. Äänestyksen jälkeen esitykseni myös hyväksyttiin.

Muuttuneen tilanteen vuoksi kunnanhallitus totesi, että NUUKA-ohjausryhmän on syytä jatkaa toimintaansa elokuussa, jotta loputkin sopeutustoimenpiteet voidaan käsitellä samalla järjestelmällisellä ja kaikki valtuutetut osallistavalla tavalla kuin tähänkin asti. Hetken jo luulin, että pestini ohjausryhmän puheenjohtajana olisi jo päättynyt – ei päättynyt.

Erityisesti alkuluokkatoiminnan lakkauttaminen oli nostattanut kiivastakin keskustelua ja mielipiteiden ilmaisuja – lehtikirjoituksia ja vetoomuksia sekä yksittäisiltä kuntalaisilta että eri yhteisöiltä ja järjestöiltä. Kannanottoja alkuluokkatoimintaan tuli matkan varrella sekä puolesta että vastaan, mutta ohjausryhmän esitys oli tältä osin yksiselitteinen: Alkuluokkatoiminnasta luovutaan asteittain. Tälle ohjausryhmän esitykselle oli saatu valtuustoryhmien tuki – muutenhan ohjausryhmä ei sitä olisi esittänyt. Asia kuitenkin keskustelutti myös kunnanhallituksessa. Päädyttiin kuitenkin vain tekemään tähän liittyen tekstimuutos: ”Alkuluokkatoiminnasta luopumiseen asteittain valmistellaan suunnitelma syksyn 2023 aikana. Alkuluokkatoiminnasta tuodaan syksyllä raportointi alasajon kustannusvaikutuksista ja vaikutukset opetuksen järjestämiseen kouluissa sekä tilojen riittävyydestä koko kunnassa. Arvioinnin jälkeen alkuluokan toimintaan liittyvä selvitys tuodaan luottamuselimiin tiedoksi/päätettäväksi syksyn aikana ennen talousarviokäsittelyä.” Mielestäni tuo kuuluu normaaliin päätöksentekoprosessiin, mutta ei sen kirjaaminen toki haitaksikaan ole. Ohjausryhmän esitys toimenpiteestä meni siis läpi ja sillä tavoitellaan 0,5 m€:n kustannussäästöä, joka on todella merkittävä summa talouden tasapainottamisen osalta.

Torstaina saimme tiedon, että tasavaltaan on syntymässä kokoomuksen johdolla oikeistohallitus. KOK, PS, RKP ja KD -puheenjohtajat ilmoittivat saavuttaneensa yhteisymmärryksen hallitusohjelmasta. Perjantaina julkaistiin myös yli 200 -sivuinen hallitusohjelma. Sen mitä ehdin hallitusohjelmaa tutkailla, niin se sisälsi monia hyviä ja tarpeellisia uudistuksia ja niin ikään välttämättömiä säästötoimenpiteitä, jotka kirpaisevat varmasti aikaa useaa kansalaista. Mediassa hallitusohjelmaa kuvailtiin mm. kaikkien aikojen oikeistolaisimmaksi hallitusohjelmaksi. Se on varsin luonnollista, koska tuleva hallitus on selkeästi oikeistohallitus – aivan vaalituloksen mukaisesti. Edellinen hallitus oli puolestaan selkeästi vasemmistohallitus – ilmeisesti vasemmistolaisin koskaan tai ainakin pitkään aikaan. Sen hallitusohjelma oli vasemmistolainen. Uudella oikeistohallituksella onkin epäkiitollinen tehtävä reivata tasavalta uudelle kurssille järjettömän velkavetoisuuden jälkeen. Tiedossa on varmasti äänekästä arvostelua, kun valtakuntaa ohjataan kestävämmälle taloudenpidolle ja kansalaisille luodaan turvallisempaa kotimaata. Molempien osalta toimiin ryhdyttiin aivan viime hetkillä. Jos edelliset neljä vuotta oltaisiin toimittu hieman vastuullisemmin, niin muutostarve ei olisi näin suuri.

Kotikuntaan Nurmijärvelle saatiin torstaina tieto Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomiosta koskien Nurmijärven Kirkkotien tiekunnan päätöksiä käyttömaksun asettamisesta Nurmijärven Linja Oy:lle. Käräjäoikeus katsoi reitin 3 liikenteen olevan tieosakkaiden liikennettä, eikä ulkopuolista liikennettä. Käräjäoikeuden tuomiolla tiekunnan päätökset käyttöluvan myöntämisestä ja käyttömaksun perimisestä julistettiin pätemättömiksi. Myös tiekunnan päätökset hylätä enemmälti näitä koskeneet oikaisuvaatimukset julistettiin pätemättömiksi. Selkeä päätös.

Ensi viikolla on viimeiset kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokoukset ennen kesätaukoa.

Nettiparlamentti Nyt

024-e1541086401763

Yksi viime eduskuntavaalien erikoisuuksista oli keväällä 2018 perustetun Liike Nytin osallistuminen vaaleihin.

Liike Nyt ilmoitti olevansa – ei puolue, vaan kaikille avoin poliittinen liike, joka uudistaa yhteiskunnallista päätöksentekoa.

Liikkeen “vaikuttajien” luvattiin pääsevän lähemmäksi päätöksentekoa kuin puolueissa on aiemmin ollut mahdollista. Asiaa argumentointiin mm. sillä, että kansalaisia koskevia päätöksiä tekee pieni päättäjien sisäpiiri. Liike Nyt sanottiin perustetun, jotta yhteisistä asioista päättäminen olisi mahdollisimman helppoa.

Liikkeellä kerrottiin olevan poikkeava päätöksentekoprosessi – nettiparlamentti, joka antaa ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa jatkuvasti myös vaalien välillä ja joka äänestää Liikkeen kannan asioista.

Suora lainaus Liike Nytin web-sivuilta kiteyttää tämän ajatusmaailman: “Tavoitteemme on muuttaa koko poliittisen osallistumisen kulttuuri ja istuttaa uudenlainen päätöksenteon tapa kaikkiin päätöksenteon asteisiin. Muutokset lähtevät pienistä asioista.”

Ilmeisesti muutos todellakin lähtee pienistä asioista, sillä suuriin asioihin edellä mainittu vallankumouksellinen ja osallistava yhteiskunnallinen päätöksenteko ei ole edennyt. Liike Nytin ainoa kansanedustaja Harry Harkimo tuki oppositiosta käsin SDP:n Antti Rinnettä pääministeriksi, kun asiasta tänään äänestettiin eduskunnassa. Sanomalehti Kaleva uutisoi 6.6.2019, että Liike Nytin ainoa kansanedustaja Harry Harkimo ilmoitti yhden hengen eduskuntaryhmänsä olevan myös Rinteen hallitusohjelman takana. Tarkalleen Kaleva kertoi Harry Harkimon ilmoittaneen Twitterissä 6.6. seuraavasti: “Äänestin Rinteen pääministeriyyden puolesta ja tulen myös äänestämään hallitusohjelman puolesta.”

On vaikea kuvitella tärkeämpiä eduskunnassa käsiteltäviä yhteiskuntaa koskevia asioita kuin hallitusohjelma ja pääministerin valinta. Siinä olisi ollut erinomainen ja looginen asia Liike Nytin nettiparlamentissa äänestettäväksi. Vastoin vuoden kestänyttä rummutusta ja suitsutusta uudesta osallistavasta ja ihmisiä lähellä olevasta päätöksentekoprosessista, Harkimo teki edellä mainitut päätökset yksin. Ilman uuden mullistavan nettiparlamentin äänestystä.

Jos äänestyksistä päättävä Liikkeen ns. valmisteluryhmä ei katsonut noita asioita nettiparlamentin arvoisiksi, niin mitähän niihin äänestyksiin on jatkossa tarkoitus nostaa?  Vai tuliko asia käsittelyyn liian nopeasti ja tämä mahdollisimman helpoksi päätöksentekofoorumiksi tarkoitettu systeemi ei asian käsittelyyn taipunut. Vasemmistoliittokin kyllä kykeni suorittamaan asiassa jäsenäänestyksen ja näytti mallia Liike Nytille, miten päätöksenteko viedään lähelle ihmistä.

Kuten yllä todettiin, onhan Liike Nyt toisaalta visioinut, että “muutokset lähtevät pienistä asioista”. Ehkä pääministerin valinta ja hallitusohjelma olivat liian isoja asioita nettiparlamentin päätettäviksi tässä kehityksen vaiheessa. Ja onhan se kieltämättä helpoin, yksinkertaisin ja nopein tapa, että Harkimo tekee päätöksen yksin. Siihen ei tarvita edes tila-autoa.

Hämmästelen. Ja voin kuvitella, että Liikeen kannattajat hämmästelevät vielä enemmän.