Kokoomuksen 48 henkinen eduskuntaryhmä julkaisi linjauksensa maahanmuutosta. Linjanvetojulkaisun osikkona oli ”Kohti valikoivaa maahanmuuttoa”. Joitakin poimintoja linjauksista, vaikka julkaisua on luonnollisesti tarkasteltava ensisijaisesti kokonaisuutena – ei luettelona yksittäisistä lauseita:
- Jokainen ihminen on lähtökohtaisesti tervetullut Suomeen rakentamaan yhteiskuntaa ja omaa onnea työnsä hedelmilä.
- Jokaisella Suomeen muuttavalla työikäisellä ja työkykyisellä on oltava mahdollisuus kouluttautua, tehdä työtä, yrittää ja rakentaa omaa elämäänsä osana suomalaista yhteiskuntaa.
- Jokaiselta työikäiseltä ja työkykyiseltä edellytetään vastuun kantamista omasta toimeentulosta, sekä Suomen lakien ja yhteisten sääntöjen noudattamista.
- Suomeen ei tulla elämään pysyvästi veronmaksajien varassa tai tekemään rikoksia.
- Suomen on voitava itse päättää, keitä maahan tulee ja millä ehdoilla.
- Kaikki maahanmuutto ei ole Suomelle samanlaista. Osa maahanmuutosta on kansantaloutta hyödyttävää, osa puolestaan kuormittavaa.
- Suomen on oltava houkutteleva kohde osaajille ja eri alojen ammattilaisille. Tämä edelyttää maahanmuuttoprosessien selkeyttä, ennakoitavuutta ja tehokkuutta.
- Tasa-arvosta, vähemmistöjen tai naisten oikeuksista emme tingi.
- Rasismia emme hyväksy.
- Suomen on oltava hyvä maa jokaiselle, joka haluaa täällä rakentaa elämäänsä ja luoda hyvinvointia itselleen, perheelleen ja koko yhteiskunnalle.
- Tulijoiden oikeutta sosiaaliturvaan on porrastettava ja eriytettävä siten, että se kannustaa työntekoon ja yhteiskuntaan kiinnittymiseen. Myös tulijoiden valikointin on luotava työkaluja.
- On välttämätöntä edelleen kehittää väyliä lailliseen maahantuloon etenkin kipeästi tarvitsemillemme osaajille ja eri alojen ammattilaisille. Turvapaikkaprosesseja on kehitettävä ja maassa laittomasti oleskelevat tulee lähtökohtaisesti poistaa maasta.
Tulkitsen julkilausuman keskeiseksi viestiksi sen, että Suomi on valmis ottamaan vastaan maahanmuuttajia rakentamaan hyvinvointia ja hyvää tulevaisuutta itselleen ja perheilleen, kunhan sopeutuu ja on valmis tulemaan osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Tähän liittyy se oleellisuus, että jokaisen maahantulijan tulee lähtökohtaisesti vastattava itse ja vapaaehtoisesti kotoutumisestaan.
Suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuminen ei tarkoita sitä, että maahanmuuttajan tulisi luopua omasta uskonnostaan, kielestä tai kulttuuristaan, mutta jokaisen tulijan on hyväksyttävä ja kunnioitettava suomalaista elämäntapaa, lainsäädäntöä ja
yhteiskuntajärjestystä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän 48:sta kansanedustajasta 47 hyväksyi linjaukset. Mäntsäläläinen kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen ilmoitti jättäneensä eriävän mielipiteen eduskuntaryhmän maahanmuuttopaperiin. Hän ilmoitti, ettei voinut hyväksyä raporttia kokonaisuudessaan, mutta raportissa esitetyn paljon myös sellaisia linjauksia, mistä hän on samaa mieltä kollegoidensa kanssa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hänen näkemyksensä eivät täysin kohdanneet ryhmän kantaa. Kesäkuussa Keto-Huovinen erotettiin eduskuntaryhmästä neljäksi viikoksi, kun hän äänesti täysistunnossa kaksi kertaa vastoin eduskuntaryhmän ja hallituksen kantaa.
Minun on helppo yhtyä kokoomuksen eduskuntaryhmän linjauksiin maahanmuutosta. Ne ovat niitä ajatuksia ja toimenpiteitä, joita tarvitaan, jotta Suomessa vältytään hallitsemattoman maahanmuuton aiheuttamilta massiivisilta ja pienelle kansakunnalle taloudellisesti kestämättömiltä vaikutuksilta. Varoittavia esimerkkejä epäonnistumisista löytyy naapurustostammekin.
Aihe ja edellä kuvatut ajatukset eivät ole minulle uusia. Kirjoitin marraskuussa 2018 eli liki kahdeksan vuotta sitten Helsingin Sanomiin nimenomaan siitä, kuinka Suomen tulisi harjoittaa valikoivaa ja omien etujensa mukaista maahanmuuttopolitiikkaa. Perusajatus on sama kuin kokoomuksen eduskuntaryhmä on nyt linjannut – tosin eduskuntaryhmän taholta luonnollisesti huomattavasti yksityiskohtaisemmin ja laajemmin tekstitettynä. Käytin Hesarin kirjoituksessani verrokkina Ruotsin 50-60-luvuilla menestyksekkäästi harjoittamaa työvoiman rekrytointia mm. Suomesta. Ruotsin maahanmuutto oli tuolloin lähtökohtaisesti työperäistä ja tarveperusteista. 70-luvun alussa Ruotsissakin havahduttiin hallitsemattomaan maahanmuuttoon liittyviin ongelmiin, kun työvoiman tarve väheni ja huomattiin esim. perheenyhdistämisistä aiheutuvat kustannukset. Työvoimaperäistä maahanmuuttoa ryhdyttiin tuolloin aktiivisesti rajoittamaan.
Sittemminhän Ruotsin maahanmuuttopolitiikka muuttui täysin solidaarisuus- ja monikulttuurisuusideologiseksi, jonka tulokset ovat nähtävillä tänäkin päivänä – yhtenä edellä mainituista varoittavista esimerkeistä.
Tässä tuo kirjoitukseni marraskuulta 2018. Se ei ollut varmaankaan valtavirtaa kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaiden keskuudessa tuolloin.
Työikäisten määrä on vähentynyt viime vuosikymmenen aikana kymmenillä tuhansilla. Tilastokeskus julkaisi marraskuussa päivitetyt väestöennusteet. Nekin ovat karua katseltavaa. Syntyvyys on laskenut viidenneksen viimeisen seitsemän vuoden aikana. Suurten ikäluokkien tultua eläkeikään työikäisten määrä on pienentynyt 100 000 henkilöllä viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Ennusteen mukaan työikäisten määrä pienenee jatkossakin tasaisen varmasti, ollen 200 000 henkeä nykyistä pienempi vuonna 2050.
Ruotsi otti 60-luvulla ja sen molemmin puolin täyden hyödyn työperäisestä maahanmuutosta, kun sen omien kansalaisten työvoimatarjonta ei kohdannut kasvavan teollisuuden tarpeita. Naapurivaltakunnan tekstiili-, kaivos-, telakka- ja autoteollisuus tarvitsi kipeästi työntekijöitä ja näitä suorastaan värvättiin alemman palkkatason ja työttömyyden vaivaamasta Suomesta. Ruotsi harjoitti tuolloin valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa – omien etujensa mukaisesti.
Samalla tavalla Suomen on nyt ryhdyttävä toimenpiteisiin, joilla turvataan työvoiman saatavuus, kun omat resursimme eivät tulevaisuudessa riitä. Työperäistä maahanmuuttoa pitää edistää – valikoiden ja Suomen tarpeista, mutta samalla mahdollisimman joustavasti ja byrokratiaa välttäen.
Työikäisten määrän vähentyessä on myös entistä tärkeämpää, että työllisyysaste saadaan nousemaan. Koulutuksen ja työvoimatarpeen entistä parempi kohtaaminen on tässä avainasemassa. Tilastoista en tiedä, mutta kokemukseni mukaan hallinnollisen tehtävän työpaikkahakuun saattaa tulla satoja hakemuksia, kun samaan aikaan teknisen puolen hakuun vastaa muutama henkilö. Koulutuspaikkoja tulee vahvemmin suunnata aloille, joissa on sekä akuuttia että kroonista työvoimapulaa. On järjetöntä kouluttaa samaan aikaan kansalaisia työttömäksi, kun useilla aloilla on tekijöistä jatkuvaa pulaa.
