Venäjän brutaalit toimet Ukrainassa ovat vaikuttaneet nopeasti ja ilmeisen pysyvästi suomalaisten mielipiteeseen Nato-jäsenyydestä. Kansalaisten enemmistö näkee järkeväksi tavoitella Nato-jäsenyyttä. Mielipiteen muutos on ollut dramaattisen nopea.
Yhtenä esimerkkinä tästä on viime eduskuntavaalien nurmijärveläisten ehdokkaiden kanta Natoon. Vuoden 2019 alussa YLEn vaalikoneessa kysyttiin ehdokkailta vastausta väittämään “Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa.” Tarjolla oli viisi vaihtoehtoa väliltä “Täysin eri mieltä” – “Täysin samaa mieltä”.
Kävin läpi 15 eniten ääniä saaneen nurmijärveläisehdokkaan vastaukset. Olin ainoa ehdokas, joka vastasi väittämään myönteisesti. Näin tuolloin, että Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa. Muut 14 ehdokasta mukaan lukien Vanhanen, Tapiolinna, Pispala, Lepolahti, Raekannas, Kalliokoski, Putkonen, Koivalo, Morelius… olivat täysin eri mieltä tai ainakin eri mieltä.
Tänään mielipiteet tuskin olisivat 1 puolesta 14 vastaan. Otaksun, että näkemykset Nurmijärvelläkin ovat aika monella muuttuneet vuoden vaihteen jälkeen. Otaksun, että aika moni on tänään jopa mahdollisimman nopean jäsenhakuprosessin kannalla. Otaksun, että natomyönteisyys kasvaa päivä päivältä, kun itänaapurimme rikokset Ukrainassa tulevat kaikessa karmeudessaan yhä enemmän julki.
En kirjoita tätä “mitäs minä sanoin” tai “minä olin oikeassa” -mentaliteetilla. Tuo muutaman vuoden takainen kysely vaan osoittaa tosi selkeästi, minkälainen ajattelu meillä oli yleistä läntiseen puolustusliittoon liittyvissä asioissa vain vähän aikaa sitten ja kuinka valtakunnan turvallisuus koettiin yleisesti perustuvan hyvään tahtoon ja syvään luottamukseen rajanaapurin kanssa. Aika harva katsoi aiheelliseksi tai sopivaksi tätä “rauhan tilaa” kyseenalaistaa tai vaarantaa. Moni varmasti koki asian toisinkin menneinä vuosina, mutta ei halunnut leimautua “yleisen mielipiteen” vastustajaksi tai loukata ystävällismielistä itänaapuria. Tässä asiassa arvostan jokaista mielipiteen vaihtajaa.
Oma mielipiteeni Nato-jäsenyyden järkevyydestä on muodostunut vuosien varrella. Olen asunut ja työskennellyt muutamaan otteeseen Venäjällä – useita vuosia yhteensä. Sen jälkeenkin olin mukana yritystoiminnassa ja osakkaana ihan kohtuullista liikevaihtoa tekevässä venäläisessä yrityksessä. Vaikka arki, työ ja bisnekset sujuivat ja Venäjän vuosista jäi hyvät muistot ja pysyviä ystävyyssuhteita, niin taustalla oli – ikävä kyllä – varsin realistinen käsitys Venäjän ja sen autoritäärisen johdon arvaamattomuudesta. En toki minäkään uskonut sen johtavan nyt nähtyyn fasistiseen touhuun, mutta systemaattinen historian vääristely, ihmisoikeuksien loukkaukset, sananvapauden rajoittaminen, militarismi, murhakoneisto ja syvälle juurtunut kleptogratia oli kyllä havaittavissa vuosikaudet.
Pakotteiden tai boikottien en usko juurikaan vaikuttavan Venäjän tai venäläisten touhuihin ja mielipiteisiin. Muistini voi olla valikoiva, mutta en muista milloin boikotit tai pakotteet olisivat kaataneet jonkin valtion tai aiheuttaneet vallanvaihdon: Kuuba ei, Pohjois-Korea ei, Iran ei, Irak ei – Venäjä ei. Äkkiseltään ajateltuna venäläiset – jos ketkä – ovat jalostuneet varsin immuuneiksi pakotteille – ainakin hieman vanhempi sukupolvi. Jos neuvostoaikana ei ollut jotain hyödykettä, niin sitten oltiin ilman tai sitä kuitenkin jollakin innovatiivisella tavalla hankittiin. Jos työntekijöille ei uuden Venäjän aikana maksettu kolmeen kuukauteen palkkaa, niin se oli “normal” – töitä jatkettiin entiseen tapaan. Ja kansakunnan historiasta löytyy kyllä sellaista boikottia, pakotetta ja terroria ihan omasta takaa, että ulkovaltojen painostus ei paljon hetkauta. Toivottavasti Venäjän uusi sukupolvi on tässä suhteessa erilainen, mutta tohdin sitäkin epäillä.
Olen kuitenkin ehdottomasti pakotteiden ja boikottien kannalla – niin valtiotason kuin yksittäisten ihmistenkin toimesta. Juuri tällä hetkellä jokainen tällainen pienikin toimenpide on tuen osoitus Ukrainalle ja toisaalta se vähentää Venäjän kykyä ryhtyä uusiin vastaaviin hyökkäyksiin tai erikoisoperaatioihin.
Me jos ketkä ymmärräme, että Ukraina tarvitsee koko muun maailman tuen – myös Suomen ja suomalaisten. Olihan Suomi 80 vuotta sitten juuri samanlaisessa tilanteessa.Me jos ketkä ymmärräme, että Ukraina tarvitsee koko muun maailman tuen – myös Suomen ja suomalaisten. Olihan Suomi 80 vuotta sitten juuri samanlaisessa tilanteessa.
Itseämme voimme auttaa parhaiten laittamalla jäsenhakemusprosessin käyntiin – eikä siihen ei tarvita kansanäänestystä, vaan valitsemiemme kansanedustajien vastuunottoa.
ARTO HÄGG 