Keu-Soten valtuusto on 12.3. päättämässä Oy Apotti Ab:n osakkaaksi liittymisestä. Yhtiön osakkaina ovat tällä hetkellä Helsinki, HUS, Vantaa, Kirkkonummi, Kauniainen, Kerava ja Tuusula. Apotti on osakkaiden yhteinen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilasjärjestelmä. Apotti-yhtiön tarkoitus on tuottaa osakkailleen näitä palveluja. Apotti-järjestelmän investointikustannuksiksi ilmoitettiin vuoden 2019 lopussa 380 miljoonaa euroa.
Keski-Uudenmaan Sote on puolestaan Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan, Mäntsälän ja Pornaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä, jonka päättäviä elimiä ovat kuntien luottamushenkilöistä kasatut yhtymähallitus (20 jäsentä) ja yhtymävaltuusto (43 jäsentä). Itse en ole Keu-Soten luottamushenkilö eli seuraan kuntayhtymän päätöksentekoa kunnallisena luottamushenkilönä. Apottiin liittyen olen kuitenkin hyvinkin läheltä seurannut Keu-Sote -luottamushenkilöiden ahdistusta ja epätoivoa. Moni on tuskaillut, että tietoa päätöksenteon pohjaksi on tullut rajallisesti – erityisesti muista vaihtoehdoista. Monelle on syntynyt mielikuva, että Apotti-vaihtoehtoa on ajettu ratkaisuksi yksisilmäisesti ja voimallisesti alusta lähtien. Toki täytyy todeta, että päättäjiltä on kuulunut myös kannanottoja, että aineistoa ja tietoa on ollut aivan riittävästi saatavilla päätöksentekoa varten.
Yksi eniten kysymyksiä ja epäilyksiä aiheuttanut tekijä on Apotista toimintojen tehostamisella saatava merkittävä kustannushyöty, jonka on markkinoitu olevan jopa yli 40 m€ vuodessa. Tosiasiassa tämän hetkisen seurantatiedon mukaan Apotin käyttöönotto on aiheuttanut merkittävää toimintojen tehottomuutta. Järjestelmä on ollut käytössä joissakin yksiköissä jo toista vuotta, mutta hoitojen läpimenon sanotaan olevan edelleen parikymmentä prosenttia pienempi kuin ennen Apotin käyttöönottoa. Markkinointilupausten sijaan näyttää olevan tekemistä, että tehokkuudessa päästään edes aiemmalle tasolle. Saati, että päästään “kuolettamaan” nyt syntynyttä hoitovelkaa – ja lopultakin nauttimaan siitä tehokkuussäästöstä, joka on koko investoinnin kustannus/hyötylaskelman perusta.
Toisena huolen aiheen on sanottu olevan Apotin huono maine etenkin lääkärikunnan keskuudessa. On arveltu, että lääkäripula Keu-Sotessa pahenee entisestään, kun lääkärit hakeutuvat ei-Apotti-ympäristöön. Relevantti näkökanta on myös se, että jos järjestelmään perehtyminen on koetusti vaikeaa, niin miten se soveltuu alalle, jossa toimii paljon osa-aikaisia ja vaihtuvia työntekijöitä. Tehokkuus ainakin kärsii ja hakeutuvatko nämäkin työntekijät muihin työympäristöihin? Siihen ei oikein olisi varaa.
Keu-Soten valtuusto kokoontuu siis 12.3. päättämään Apotti-yhtiöön liittymisestä tai liittymättä jättämisestä. Yhtymähallitus teki jo viime viikolla päätöksen liittymisestä äänestyksen jälkeen 14-6. Huhujen mukaan päätöksessä olisi kuitenkin tehty jokin muoto- tai käsittelyvirhe ja hallitus olisi kokoontumassa uudestaan vielä ennen yhtymävaltuuston kokousta. Ehkä valtuuston pöydälle jaetaankin siis vielä uusi pohjaesitys.
Keu-Soten valtuustossa Apotti-päätös on varmaankin merkittävin tähän astisista. Ainakin sen kustannusvaikutukset tulevat olemaan merkittävät. Esimerkiksi Nurmijärven osalta tämä tarkoittaa yli 3 milj.euron vuosikustannusta. Toki nykyisetkin järjestelmät jotain maksavat, mutta kertaluokka on Apotissa toinen. Toinen toisen käden tieto tulevasta kokouksesta on, että valtuutettujen puheenvuorojen pituus tullaan rajaamaan 4 minuuttiin ja ryhmäpuheet 10 minuuttiin. Kun kyseessä on mitä ilmeisemmin valtuuston tärkein päätös tähän asti, niin puheenvuorojen rajaaminen hämmästyttää – ja hieman vahvistaa käsitystä “junttaamisesta”. Ryhmäpuheenvuorojen osalta on mielenkiintoista kuulla, löytyykö joltakin puolueelta asiaan yhteistä kantaa. Päätöksenteossa on eri kuntien edustajilla aika lailla erilaiset intressit nimenomaan asuinkuntansa kautta – puoluekannasta huolimatta. Erityisesti Tuusula on Apotin suhteen erikoisessa asemassa Keu-Sotessa. Se kun on jo nyt Oy Apotti Ab:n osakas. Tuusulalla on erityinen taloudellinen intressi saada Apotti-yhtiöön uusia maksajia jakamaan tehtyä jätti-investointia ja tulevia käyttökuluja. Tuusula on ikäänkuin myyjänä ja ostajana samaan aikaan. Jääviysongelma noussee esille tuossa kuviossa. Ilkeästi sanottuna Tuusulalle olisi eduksi saada Keu-Sote-kuntayhtymä Apotin osakkaaksi, vaikka – tai oikeastaan erityisesti – jos Apotti olisi täysi susi.
Osa kunnista antaa mahdollisesti omistajaohjausta sote-valtuutetuilleen. Nurmijärvellä tällaista ei ole kunnanhallituksen taholta annettu. Selvää on, että jos sellaista olisi Nurmijärvellä annettu, niin se olisi syntynyt vasta äänestyksen jälkeen. Miten omistajaohjaus olisi sitten käytännössä toteutunut Keu-Soten valtuustossa jää siten arvailujen varaan. Ei ilmeisen hyvin, koska eräskin nurmijärveläinen sote-valtuutettu on vast’ikään lausunut omistajaohjauksesta: Mahtaisivatko (sotevaltuutetut) Nurmijärven kunnanhallitusta totella? Heidät on kuitenkin valittu puolueidensa piirijärjestöjensä edustajina puolueiden kunnallisvaaleissa saamien äänimäärien perusteella. Lausuma on erityisen hämmentävä sen takia, että lausuja on sekä Nurmijärven kunnanhallituksen että konsernijaoston jäsen. Toimielinten, joiden vastuulla kunnassa on konserniohjaus ja ohjeistuksen antaminen kunnan edustajille eri yhteisöissä ja yrityksissä. Tuolla asenteella ei kovin kummoista ohjausta saa aikaiseksi.
Keu-Soten Apotti-päätöksentekoon liittyvä liiteaineisto on pääosin salaiseksi merkittyä. Googlaamalla löytyy kuitenkin vanhempia versioita tai luonnoksia esimerkiksi yhtiöjärjestyksestä ja osakassopimuksestakin (alla). Nämä voivat olla siis vanhoja versioita tai luonnoksia, mutta löydettävissä joidenkin kuntien aiempien päätöksentekojen yhteydestä. Antaa hieman kuvaa, minkälaisesta casesta on kysymys.
Torstaina 12.3. tiedämme, mikä oli päätös. Mikäli Apottiiin edetään, niin päätöksen kokonaiskustannukset – ja tehostamissäästöjen realisoituminen – selviävät vasta vuosien päästä.
https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/2c/2c811d6794a13c8b3de6f59eb8a95e97290166f5.pdf
http://husd360fi.oncloudos.com/kokous/2019359529-4-1.PDF
Click to access 2019359529-4-1.PDF
Click to access 2c811d6794a13c8b3de6f59eb8a95e97290166f5.pdf
Click to access 2c811d6794a13c8b3de6f59eb8a95e97290166f5.pdf