Rajamäen vaalipaneeli 30.3.2017

IMG_3559

Nurmijärven toinen vaalipaneeli järjestettiin keskiviikkoiltana 29.3. Rajamäen Kuntolassa. Tilaisuuden järjesti Rajamäen Kyläyhdistys. Olin Kokoomuksen edustajana yksi kymmenestä panelistista – ensimmäistä kertaa, vaikka kolmannet kuntavaalini ovat jo kyseessä.

Ensimmäisenä tehtävänä panelistit laitettiin piirtämään kuva tulevaisuuden Rajamäestä niine vetovoimatekijöineen, jotka sen suosion takana ovat. Tällainen oli oma raapustukseni:

001

Aika luontevasti keskiöön tuli ihmiset – tyytyväiset sellaiset. Rajamäki on kunnan päätaajamista se, joka kaavoitetaan ja rakennetaan pienimuotoisesti pääosin pientaloasuntoina. Luonto on lähellä ja taajaman erikoinen historia, rakennukset, kyläyhteisö ja kylähenki edelleen voimakkaasti läsnä joka päiväisessä elämässä.

Kovin tiukoille tilaisuuden vetäjä ei panelisteja haastanut, vaan tilaisuus meni hyvin leppoisassa hengessä. Yllättävän paljon keskustelu pyöri asemakaavoituksen ja maankäytön ympärillä, joten olin ymmärrettävästi äänessä kohtuullisen paljon. Asioista oli helppoa ja luontevaa puhua, kun on pari kautta ollut päätöksentekijänä niissä asioissa. Lähtökohta on luonnollisesti aivan eri kuin panelistilla, jolla ei vielä ole päivänkään kokemusta kunnallisista luottamustoimista. Vuonna 2008 olisin ollut varmasti aika lailla vähemmällä äänellä vastaavassa tilanteessa.

Kuntalaisiltakin tuli kohtuullisesti kysymyksiä. Kouluasiat ja ikääntyneiden ihmisten asiat kiinnostivat maankäytön ja kilpailukyvyn lisäksi.

Vasemmistoliittolaiseksi ilmoittautunut kuntalainen esitti ääneen ihmettelynsä miten Rajamäkeä voidaan sanoa samaan aikaan pientalovaltaiseksi taajamaksi, kun sinne samaan aikaan kehutaan rakennettavan myös kerrostaloja. Vastaus ei ole kovin kimurantti – taisin jossakin puheenvuorossani asiaa ihan prosenttilukuinakin valaista. Kunnan vuoteen 2040 tähtäävässä maankäytön kehityskuvassa on määritetty päätaajamien asuntotuotannon talotyypeittäin seuraavasti:

  • Klaukkala: omakotiasunnot 25%, tiivis yhtiömuotoinen pientalo 35%, kerrostalot 40%
  • Kirkonkylä: omakotiasunnot 25%, tiivis yhtiömuotoinen pientalo 35%, kerrostalot 40%
  • Rajamäki: omakotiasunnot 50%, tiivis yhtiömuotoinen pientalo 25%, kerrostalot 25%
  • Röykkä: omakotiasunnot 80%, tiivis yhtiömuotoinen pientalo 20%, kerrostalot 0%

Hyvä tilaisuus ja tunsin olevani oikeassa paikassa.

Kiitoksia kyläyhdistykselle.

————————

Klaukkalan vaalipaneeli jäikin sitten väliin, kun samaan aikaan oli yhdistyksemme kevätkokous ja sen järjestämä sote-tilaisuus.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.