Kunnanvaltuusto ei kokoonnut 1,5 kuukauteen budjettivaltuuston jälkeen ja asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntakin pitää kuukauden kokoustaukoa. Vaikka kunnallisissa luottamustoimissa on muutaman viikon tauko, niin alkutalvi on ollut kohtuullisen kiireinen.
Useamman vuoden tauon jälkeen palasin paikallisyhdistyksemme hallitukseen ja sen puheenjohtajaksi. Yhdistyksen hallituksen kokoukset, syyskokous ja “viran” mukanaan tuomat osallistumiset Kokoomuksen kunnallisjärjestön ja Uudenmaan piirin kokouksiin ovat täyttäneet kalenterin iltaosastoa.
Kiireitä ovat lisänneet myös kahden aiemman Kokoomus-yhdistyksen sulauttaminen yhdeksi uudeksi yhdistykseksi. Nimenmuutos ja jäsenten kirjaaminen uuteen Kokoomus Nurmijärvi ry:een on nyt saatettu virallisesti päätökseen. Tuloksena syntyi kunnan suurin Kokoomus-yhdistys, jonka fokus on vahvasti koko kunnan kehittämisessä – taajamarajoista piittaamatta.
Viikonloppuna on Kokoomuksen Uudenmaan piirin syyskokous, johon puolenkymmenen muun KoNun jäsenen kanssa osallistun. Asialistalla on mm. uuden piirin puheenjohtajan valinta. Myös kunnallisjärjestön syyskokous on vielä edessä ennen vuoden vaihdetta.
Kun yhdistymis- ja syyskokouskiireet hellittävät, niin alkavat kuntavaalikiireet. Ehdokasasettelu on jo hyvässä vauhdissa, mutta mukaan ehtii vielä hyvin ilmoittautua. Mikäli on kiinnostusta kunnallispolitiikkaan, niin nyt siihen olisi mahdollisuus. Seuraava tilaisuus tulee vasta neljän vuoden päästä.
Jos vaikuttaminen oman kunnan asioihin kiinnostaa, niin ota yhteyttä.