Jätin viime viikolla yhdistyksen syyskokouksessa suostumukseni kuntavaaleihin 2017.
Edessä ovat siis kolmannet kunnalliset vaalit kohdallani. Jo ensimmäisten vaalien 123 ääntä toivat paikan Nurmijärven kunnanvaltuustossa ja tuolloin kokeiluluontoiset superlautakuntapaikat eli jäsenyyden sekä asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnassa että myös ympäristölautakunnassa.
Vuoden 2012 kuntavaaleissa sain valtuustopaikan 187 äänellä ja hoidettavakseni myös asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan puheenjohtajuuden. Sittemminhän istuvan valtuuston toimikautta on kuntalain uudistuksen yhteydessä jatkettu toukokuulle 2017.
Vaaleihin lähtiessä olen antanut yleensä muutaman vaalilupauksen – etupäässä itselleni:
- Otan vastaan luottamustehtäviä vain sen verran, että pystyn ne kunnialla hoitamaan: Näin on käynyt – poissaolotilastoissa ei näy nimeäni ja varahenkilöitä ei ole tarvinnut hätyytellä paikalle.
- En vierasta valtuustosalin puhujapönttöä: En ole ollut äänessä jokaisessa kokouksessa, mutta tarpeen tullen olen sanottavani käynyt rykäisemässä. Puhujapönttö on tullut tutuksi.
- Kirjoitan ajatuksistani paikallisaviisiin muulloinkin kuin kuukautta ennen vaaleja: Kahdeksan vuoden ajan olen paikallislehtiin eräänkin rivin rustannut mm. kunnan rakennushankkeista, palveluverkkoselvityksestä, investointihankkeista, kyläkoulusista, väylähankkeista, tonttikokoasiasta – joidenkin mielestä varmaan enemmänkin kuin tarpeeksi.
- Pidän web-sivujani yllä ja kirjoitan blogiini säännöllisesti muulloinkin kuin vaalien yhteydessä: Niinpä. Näillä blogisivuilla olen kirjoittanut etupäässä Nurmijärven asioista ja kunnallispolitiikasta aktiivisesti syksystä 2008 lähtien – varmaan ainakin 500 kirjoitusta. Otaksun, että web-sivujeni ja blogini elinkaari on hieman pitempi kuin kuntavaaliehdokkailla keskimäärin.
Kuntavaalit ovat 9.4.2017. Mielenkiintoisen niistä tekee se, että tulevan kunnanvaltuuston rooli ja toimivalta tulee sote-uudistuksen myötä olemaan huomattavasti vähäisempi kuin aiemmin. On mielenkiintoista nähdä riittääkö vaaleihin ehdokkaita entiseen tapaan, kun tehtäväkenttä kaventuu ja sote-asiat siirtyvät kunnallisen päätöksenteon ulkopuolelle. Itselleni tärkeät ja tutut asiat kuten kaavoitus, maankäyttö ja liikenneväylät nousevat entistä keskeisempään rooliin kuntataloudessa ja päätöksenteossa.
Sekä ehdokasnumeroni että äänimäärät suurenivat viime vaaleissa. Kolmannen koitoksen osalta lukuja pääsee ihmettelemään vasta ensi keväänä. Siihen saakka ne ovat täysi mysteerio. Sen olen kahdeksan vuoden aikana oppinut, että istuvan valtuutetun tulee tehdä seuraava vaalikampanjansa jo kuluvan valtuustokauden eli toimimalla ne neljä vuotta mahdollisimman aktiivisesti ja lupaustensa mukaisesti. Ei innostumalla kirjoittamaan paikallislehtiin juuri ennen vaaleja tai herättämällä vuosikausia uinuvina olleet nettisivunsa uuteen kukoistukseen.