Rupisia riimejä ja karmeita tarinoita leipälaukustani.

Mennä viikonloppuna tuli Turun Down By The Laiturissa (DBLT) koettua Eppu Normaalin viimeisin keikka.

Pysähdyin muistelemaan, milloin yhtyeen ensi kertaa livenä koin. Tarkka ajankohta ei selvinnyt, mutta otaksun sen olleen vuonna 1979 Iissä. Mielikuva kun on sellainen, että Mikko Saarela oli vielä tuolloin bassossa. Kännykkäkameroita ei tuohon aikaan valitettavasti mukana vielä ollut.

Sen jälkeen Eput onkin tullut nähtyä ja kuultua varmaan useammin kuin mitään muuta suomalaista bändiä – varmaan parisen kymmentä kertaa. Iso osa keikoista on jäänyt unholaan matkan varrella. Kun selailin vanhoja valokuvia, niin vuonna 1984 totesin nähneeni Eput ainakin Pihtiputaan Saapasjalkarockissa että Kuusrockissa. Eipä ollut nuokaan keikat enää mielessä, vaikka joitain muistikuvia noista kekkereistä olikin ja valokuvatallenteiden myötä mieleen nousi.

Kuusisaari 1984

Eli pitkä matka on tullut Eppujen kanssa taivallettua ja kilometritolkulla C-kasetteja kelattua ja sittemmin vinyyleitä ja CD-levyjä pyöriteltyä. Melkein kaikki taitaa olla edelleen ainakin satunnaiskuuntelussa – ja mieluisin taitaa olla yhtyeen yksi heikoimmin myydyistä pitkäsoitoista “Aku ja Köyhät Pojat” vuodelta 1983. Minulle kelpaa kyllä.

Jos iso osa keikoista onkin haihtunut muistoista, niin eräs on jäänyt mielen sopukoihin pysyvästi. Huseerasin kesällä 1985 taajaan Koillismaalla ja Suomussalmellakin, jossa paikallinen elävän musiikin yhdistys järjesti Suviyön Sumutus -nimistä rock-tapahtumaa. Jostakin syystä päädyin kirjoittamaan tuolloin häppeningistä puffin Kalevaan ja kuten tekstistä käy ilmi, niin esiintyjäkaarti oli hyvinkin nimekäs – mukana mm. Siekkarit ja Eput. Tekstissä mainittu muhoslainen Tiikerikakku oli ilmeisesti myös lukenut jutun, koska muisti settinsä aluksi paheksua kirjoittajan ääliömäistä luonnehdintaa yhtyeestä. 30-vuotiset pahoitteluni ja anteeksipyyntöni asianjohdosta.

Festari oli erinomaisen mukava pienehkö tapahtuma, joka alkoi Saimaa-ilmiötä mukaillen rock-risteilyllä Kiantajärvellä ja illan klubijameilla. Varsinainen festari vietettiin rauhallisemmissa merkeissä sunnuntaina. Kesken konserttia esiintymislavan viereen kurvasi muistaakseni Motelli Skronkle-yhtyeen vanha farmari-Peugeot, josta kyytiläisenä kömpi ulos kohtalaisessa kunnossa ollut yllätysvieras Rauli Badding Somerjoki. Seurueen sanottiin olevan tulossa Miina Äkkijyrkän maatilalta Sonkajärveltä. Siellä Miina kasvatti tuohon aikaan kyyttöjä ennen kuin siirtyi tai siirrätettiin laumoineen Helsingin Vuosaareen. Badding kapusi jopa lavalle ja lauloi muutaman biisin. Tuosta hetkestä minulla näyttää olevan back stage-kuvakin. Artistin kunnioittamiseksi sitä ei tähän viitsi laittaa, mutta kun sitä nyt tutkailen, niin huomaaa, että stagen toisella laidalla seisoo edesmennyt näyttelijä Markku Peltola – tuttu mm. Aki Kaurismäen elokuvista. Peltolahan kuului tuohon Motelli Skronkleen.

Istahdin jollain tauolla festarikioskin patiolle kivennäisvedelle jonkun hyvän päivän tutun kanssa. Samaan pöytään jysähti Badding muutaman ystävänsä kanssa. Kovin syvälliseen keskusteluun taiteilijasta ei ollut, mutta se ei estänyt ripeitä liikkeitä. Joku pöytäseurueesta nosti pöydälle korkkaamattoman kossupullon. Noin kolmessa sekunnissa Badding tempaisi pullon, korkkasi sen ja kulautti puolet sisällöstä tuulen suojaan. Ensi hämmennyksen jälkeen putelin omistaja lievää voimaa käyttäen sai pelastettua loput energiajuomasta. Sellainen oli ensimmäinen ja viimeinen tapaamiseni Badding Somerjoen kanssa.

Pantse ja Suviyön Sumutuksen massiivinen päälava. Suomussalmi. Ämmänsaari 1985.

Festareiden jälkeen oli paikallisessa hotellissa jatkojamit, joissa yhytin Eppu Normaalin heppuja. Keskustelu kääntyi Baddingiin ja kysäisin, onko kenelläkään tietoa, missä artisti on tällä hetkellä. Sain vastauksen, että niputettuna Eppujen keikkabussin lattialla.

Tilasin Eppujen uuden päivitetyn teoksen eli juhlajulkaisun “Tiimalasi santaa – Eppu Normaalin tarina”. Aiemmassa 16 vuotta sitten julkaistussa ensipainoksessa oli ymmärtääkseni lyhyt maininta juuri tuosta samaisesta tapahtumasta: “…kuluttua tästä tapauksesta Eppu Normaalin ja Baddingin tiet risteytyivät uudelleen. Eput tarjosivat samoilla festivaaleilla esiintyneelle Baddingille kyydin keikkabussissaan, jossa tämä oli keskittynyt lähinnä tärisemään ja nauttimaan tarkan annoksen pilsneriä tarkasti kellotetuin välein. Ajoittain Rauli havahtui ainoastaan kysymään, onko vielä pitkä matka jonnekin – tuo jonnekin oli tarkempana päämääränä samantekevä, kunhan sieltä saisi alkoholia. Baddingin toistelema lausahdus päätyi myöhemmin Eppu Normaalin livealbumin nimeksi. Badding päätyi itse tarjotusta bussikyydistä muutaman kuukauden kuluttua rokkareiden taivaaseen.”

Itse asiassa Badding menehtyi vasta tammikuussa 1987 eli reilun vuoden päästä noista Ämmänsaaren tapahtumista.

Eput sen sijaan esiintyivät jo parin viikon päästä Oulun Rattorissa. Olin tietysti menoissa mukana

Että sellaista. Seura ja musiikki on siis kelvannut – toivottavasti sitä herkkua riittää tulevaisuudessakin. Ja loppuun muutama arkistokuva noilta vuosilta.

Saapasjalkarock, Pihtipudas 1984.

Tätäkin on tullut ihan kohtuullisesti kuunneltua. Pobeda, Ruisrock 1984. Mukana näennäisbasisti Pellonpää.

Ruisrockailija 1984. Tyypillinen asiallinen festivaaliasuste ja kilisevä intin leipälaukku ainoana matkapakaasina.

Yksityiskohta Huvikumpu-nimisen residenssin interiööristä vuodelta 1984.

Residenssin haltija 20 ja risat. Päällä näköjään sellainen versio Pitkänokka-paidasta, että ei taida enää tästä valtakunnasta löytyä. Enpä muistanut, että tuollaistakin mallia tuli tehtyä.

———————

Jälkikirjoitus 28.4.2018

Kesällä 2017 minuun otti yhteyttä Muoniossa asuva toimittaja Jukka Rajala. Hän oli  tästä blogi-kirjoituksesta bongannut mainintani Rauli Badding Somerjoesta ja siitä, että minulla oli jonkinlaista kuvamateriaalia ämmänsaaren keikalta vuodelta 1985.

Rajala oli kirjoittamassa kirjaa Baddingistä ja tiedusteli olisiko noista kuvistani ainesta kirjaan.

Kaivelin pöytälaatikon pohjia ja löysinkin yli 30 vuoden takaiset negatiivit. Kuvat olivat ilmeisen kelvollisia – ja varmasti ennalta julkaisemattomia, joten sovimme, että ne olisivat käytettävissä pientä korvausta vastaan.

Kaita polku – Rauli Badding Somerjoen tarina, julkaistiin helmikuussa vuoden 2018 alkupuolella ja kirjan sivuilta löytyvät ne minunkin otokset. Lämpimäiskappalekin saapui ja ensiselailulla kirja näyttää mielenkiintoiselta ja hyvinkin luettavalta. Kuvamateriaalia on kosolti.

Omalta kohdalta tosi mielenkiintoista oli lukea juuri tuosta Ämmänsaaren Suviyön Sumutuksesta ja aivan samoista tapahtumista festarikioskin edustalla ja artistin päätymisestä Eppujen hoteisiin illan päälle.