Kunnallista hiljaiseloa

Maaliskuun loppupuoli oli epätavallisen kiireetön kunnallisten tehtävien kannalta.

Valtuuston kokous peruttiin, kun Arkadian hallihankkeesta ei saatu selvyyttä ja viimeisin asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan kokouskin oli minimittainen.

Kun palveluverkkotoimikuntakin sai jo viime kuussa loppuraporttinsa valmiiksi, niin nyt oli kunta-asioidenkin puolesta mahdollisuus pistäytyä niillä kuuluisilla keväthangilla. Palveluverkkotyöryhmän raporttia käsitellään valtuustoseminaarissa huhtikuun alussa ja ainakin itse olen siihen sangen tyytyväinen. Toimikunnassa oli viisi luottamushenkilöjäsentä eli minun lisäkseni Virpi Korhonen (KESK), Olli Helminen (SDP), Maiju Tapiolinna (PS) ja Päivi Meros (VIHR) sekä viranhaltijoita. Toimikunnan työ alkoi elokuussa 2015 ja päättyi helmikuun 2016 lopussa. Kaiken kaikkiaan palaveerasimme 14 kertaa. Ei siis mikään vähäinen työmäärä. Kunnanhallitus lopulta päättää, mikä raportin lopullinen kohtalo on ja miten sitä hyödynnetään.

Seuraava ASRAn kokous on huhtikuun puolivälissä ja valtuuston kokouskin vasta huhtikuun lopulla.

Tässä on lintujen bongauksen ohella aikaa vaikka piirrellä lisää Pitkänokkia. Nurmijärven Uutisetkin olivat tekeleen noteeranneet ja kutsuivat artistin visiitille toimitukseen. Tällainen tarina siitä syntyi.

nu

Todettakoon, että ei se nyt ihan dokumentaarista kerrontaa ole vaan sisältää muutamaa enemmän fiktiotakin.

Mielenkiintoista nähdä miten läpyskää on mennyt kaupaksi. Havaintojeni mukaan sitä on ainakin joihinkin maakuntien kirjastoihin saakka mennyt.

Ja viimeisin havainto oli, että albumia saa myös Prisman verkkokaupasta. Nyt ei hankinta ole ainakaan rahasta kiinni, kun se on mahdollista hankkia osamaksulla ja  kaupan päälle tulee vielä S-bonusta!

Kevättä!

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.