Vihtijärvi jää Vihtiin

IMG_2291

Ei mennyt kuntakartta uusiksi.

Paikallislehti Vihdin Uutiset uutisoi tänään 21.3. valtionvarainministeriön käsitelleen esityksen Vihtijärven kylän siirtämisestä osaksi Nurmijärven kuntaa.Vihtijärven kyläyhdistyshän esitti alueen siirtämistä kesällä 2015.

Lehden mukaan ministeriön päätös on kielteinen. Ministeriön katsoo, että kokonaisarvion perusteella Vihtijärven kyläyhdistyksen tekemän esityksen hyväksymiselle ei ole riittäviä edellytyksiä.

Esityksestä pyydettiin aikoinaan lausuntoa myös Nurmijärven kunnalta ja kunnanvaltuusto päätti tuosta lausunnosta lokakuussa 2015. Se olikin aika erikoinen tapaus. Asiaa oli käsitelty ennen valtuustoa asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnassa, teknisessä lautakunnassa, sivistyslautakunnassa ja Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunnassa. Kunnanhallituksen esitys lausunnoksi oli  se, että  osakuntaliitoksella  saavutettavat edut ovat vähäisiä, mutta Nurmijärven kunta ei kuitenkaan näe estettä jatkoselvittämiselle. Valtuusto joutui asiasta äänestämään, kun Keskusta teki asiassa vastaehdotuksen, joka oli huomattavasti myötämielisempi liitokselle. Hämmästys oli suuri, kun reilusti yli puolet kunnanhallituksen jäsenistä äänesti omaa yksimielistä pohjaesitystänsä vastaan. Taisin olla ainoa, joka pöntössä tuota kunnanhallituksen pohjaesitystä kävi tukemassa. Totesin tuoreeltaan, että hieman skitsoa meininkiä. Äänestyksessä kunnanhallituksen pohjaesitys kaatui osin kunnanhallituksen jäsenten äänin 35ei, 14jaa, 1vaiti ja 1poissa.

Nyt siis valtionvarainministeriö laittoi pisteen tälle skitsoilulle ja osakuntaliitos haudataan.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.