ASRA 22.3.2016

Wise Oy

Tiistain 22.3. asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan asialistaa ei ole pituudella pilattu. Varsinaisia asiakohtia on kolme kappaletta.

Kirkonkylän Toimelan ympäristön asemakaavan muutosehdotus on tullut hyväksymisvaiheeseen. Pohjaesityksenä on, että lautakunta esittää muutosehdotusta kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Vaikka kyse on pienestä ns. postimerkkikaavasta, niin alueella sijaitseva Toimelan rakennus on aiheuttanut keskustelua ja äänestyksiä aiemmissa vaiheissa niin lautakunnassa kuin kunnanhallituksessa. Viimeisimmässä ehdotuksessa Toimelan päärakennuksen suojelumerkintää on kevennetty siten, että rakennuksen säilyttäminen on mahdollista, mutta ei välttämätöntä. Kaavamuutosta on ollut vireillä vuodesta 2010. Olin itsekin aiemmin rankemman suojelun kannalla. Kävimme sittemmin lautakunnan kanssa tutustumassa kohteeseen tarkemmin ja ainakin oma käsitykseni suojelun tarpeellisuudesta ja välttämättömyydestä muuttui.  En näe rakennuksella olevan kaupunki- tai kyläkuvallisesti erityistä merkitystä. Se on tyyliltään hyvinkin irrallinen ja vaatimaton verrattuna esimerkiksi vanhan sähkölaitoksen alueen suojelumerkinnällä varustettuihin rakennuksiin. Kohdekäynnillä kävi selväksi, että rakennuksen sisätiloissa on tehty vuosien varrella sellaisia muutoksia, joilla rakennuksen alkuperäinen tyyli ja henki on oleellisesti muutettu. 70-luvun lastulevyremontti ei anna mielestäni aihetta kovin vahvoihin suojelutoimenpiteisiin. Nurmijärvellä on siinä suhteessa merkittävimpiäkin kohteita.

Toisena asiakohtana on rakentamista koskeva poikkeamispäätös Röykässä. Kyse on pientalon kerrosluvun ja rakennusalan muutoksesta.

Lyhyen asialistan kolmas kohta on lausunnon antaminen ELY-keskukselle omakotitalon rakentamisen poikkeamislupa-asiassa Klaukkalassa. ELY-keskus on vast’ikään antanut samalla alueella muutaman kielteisen päätöksen vastaaviin poikkeamishakemuksiin. Pohjaesitys on kielteinen ja onkin hyvin epätodennäköistä, että ELY hakemukseen antaisi myönteisen päätöksen.

——————-

Maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen liittyen mainittakoon tämän päivän Helsingin Sanomissa julkaistu kansanedustaja Outi Mäkelän mielipidekirjoitus:

Metropolialue ei kaipaa karsinoita

Kehyskunnille kaupunkibulevardit ja niitä seuraavat tiemaksut ja ruuhkat tietäisivät lähinnä kustannuksia ja pitempiä työmatkoja.

Olen samaa mieltä.

 

One thought on “ASRA 22.3.2016

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.