Sattuneesta syystä raapustin Päätalo-aiheisen Pitkänokka-stripin.
Stripissä on viitattu Punk in Finland -nettisivustoon. Kyseinen sivusto on erikoistunut ns. alakulttuuriin ja punk-musiikkiin ja sillä on erityisen aktiivinen keskustelupalsta.
Kuulin PIF:stä ensimmäisen kerran kuunnellessani erästä Pertti Jarlan esitelmää Fingerpori-sarjakuvasta tehdyistä muunnoksista. Hän esitteli juuri Punk in Finlandin keskustelupalstalle tehdyistä enemmän ja vähemmän hauskoista strippimuunnoksista. Näitä löytyi otsikon “Tee itse paska Fingerpori-strippi” alta. Kieltämättä osa oli jopa erinomaisen hauskoja ja osa – paskoja. Edelleenkin “Tee itse paska Fingerpori strippi” on PIFin suosituimpia topiceja. Se löytyy osastolta nimeltään Roskakori.
Törmäsin seuraavan kerran ko. sivustoon, kun ihmettelin blogini kävijämäärien yht’äkkistä huomattavaa kasvua. Mietin, että mistä tällainen ilmiö johtui, kun mitään mainittavaa ei ollut tapahtunut – ei lehtiartikkeleita tai muitakaan tietämiäni linkkauksia. Syy selvisi, kun sain eräältä PIF-aktivistilta sähköpostin, jossa hän onnitteli minua siitä, että Pitkänokka-sarjikseni oli päässyt hänen “Suomen paskin strippisarja”-kategoriassaan top vitoseen. Myöhemmin hän kertoi sähköpostissaan, että hän oli PIF-sivustolle laittanut linkin sivuilleni ja juuri sitä kävijämääriin oli tullut melkoinen piikki.
PIFin sivuilleni ilmestyi myös topic “Tee itse paska Pitkänokka-strippi”. Olin saavutuksesta erinomaisen ylpeä, vaikka se ei kovin montaa muunnosta poikinutkaan ja taitaa olla nykyisin jo deletoitu.
Seurasin kiinnostuneena aiheesta käytävää keskustelua ja jokunen keskustelija yltyi jopa hieman kehumaan Pitkänokkia. Sainkin kohta PIF-aktivistilta uuden sähköpostin, jossa hän kertoi, että on tehnyt uudelleen arvioinnin ja rankkaukseni paskimmasta stripistä on laskenut. Olin kuulemma enää top 10:ssä.
https://artohagg.fi/pitkanokka/
Hi-hii 😄