Vaalivoittajien vähemmistöhallitus?

Kaikki muistanevat vuoden 2011 vaalituloksen ja sen jälkeiset tapahtumat, joista ensimmäinen ja merkittävin oli vaalitappion kärsineen Keskustan ilmoitus vetäytyä hallitusneuvotteluista ja jäämisestä suosiolla oppositioon.

Keskustan vapaaehtoinen vetäytyminen hallitusvastuusta ja Perussuomalaisten vastuunoton väistely johti poikkeuksellisen hataraan ns. sixpack-hallituksen muodostamiseen.

Näyttää hyvin todennäköiseltä, että tämän kevään eduskuntavaalien todellinen voittaja on Keskustapuolue. Yllä olevan maaliskuisen ennusteen mukaan muita voittajia olisivat vain Vasemmistoliitto ja Vihreät.

Olisiko nyt vaalitappion kokevien muiden puolueiden syytä noudattaa keskustalaista vastuunkantotapaa ja jättäytyä suosiolla ulos hallitusneuvotteluista ja vetäytyä suosiolla oppositioon?

Vaalivoittajat – tuon ennusteen mukaan siis Keskusta, Vasemmistoliitto ja Vihreät – voisivat muodostaa vaalivoittajien tripla-vähemmistöhallituksen. Jotta kyseisellä koaliitiolla olisi edes Jäättenmäen hallitusta pitempi elinkaari, niin siihen voisi ottaa mukaan Soinin sanoin ns. takiaispuolueita. Tuon ennusteen mukaan tällä kvintetillä olisi mielenkiintoisesti tasan 100 paikkaa tulevassa eduskunnassa.

Tämä nyt oli pelkkää teorisointia. Tosiasiassa uskon, että näinä vaikeina aikoina löytyy valtakunnasta vastuunkantajia viime vaaleja enemmän – mahdollisesti jopa perussuomalaisten joukosta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.