Kehittyvä kunta

003

Nurmijärven Uutiset kirjoittaa tämän päivän (1.4.2015) lehdessään Klaukkalan osayleiskaavasta järjestetystä yleisötilaisuudesta. Lehden mukaan yleisötapahtuma oli menestys ja etenkin liikenne- ja ympäristöasiat olivat kuntalaisia kiinnostaneet. Virkamiehet olivat tehneet täyden iltapuhteen informaation jaossa.

Lehdessä oli mainittu myös nämä nettisivuni ja viitattu yhteen blogikirjoitukseeni. Oikein täytyi itsekin kaivella, että milloin olin asiasta kirjoittanut. Kyse oli parin vuoden takaisesta blogikirjoituksestani vuoden 2013 alusta, jolloin olin kirjoittanut Klaukkalan osayleiskaavaluonnoksesta.

Sähköpostiin kilahti myös kutsu osallistua kansalaiskeskusteluun keskiviikkona 15. huhtikuuta kello 18.30 Cafe Hugossa Klaukkalassa. Tilaisuuden järjestävät klaukkalalaiset haluavat kuulla virkamiesten ja meidän maankäytön ja kaavoituksen parissa puuhailevien luottamushenkilöiden näkemyksiä Klaukkalan liikennejärjestelyistä, Klaukkalantien ruuhkista ja seudun osayleiskaavasta. Täytynee yrittää vääntäytyä paikalle kevät kiiresitä huolimatta.

Nurmijärven eri kylien kehityksestä ja ilmeen muuttumisesta vuosikymmenten saatossa saa hyvän käsityksen juuri ilmestyneestä Matti Rintalan valokuvateoksesta “Kameralla tallennettua Nurmijärveä – Rakennuksia – Maisemia – Yrityksiä. Investoin kyseiseen teokseen, jota myydään mm. pääkirjastossa. Näytti mielenkiintoiselta. Kylien kehittämistä ja niiden ilmeen sekä luonteen muuttumista voi tarkastella tuossakin valossa. Uskon, että aika moni tyytyväinen vuosien kuluessa tapahtuneeseen kehitykseen ja muutoksiin, jota kaavoituksen ja uudisrakentamisen kautta on saatu. En näe tämän hetkistä tilannetta Klaukkalassa tai muuallakaan jonkinlaisena saavutettuna tavoitetilana, vaan kehityksen tulee kulkea eteenpäin tulevinakin vuosina ja vuosikymmeninä. Meidän luottamushenkilöiden tehtävänä on varmistaa tämä kehitys.

Toivottavasti tuosta 15.4. keskustelutilaisuudesta löytyy hyviä ajatuksia ja ideoita.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.