Vuonna 2006 olin tasan varma jo Suomen karsintojen jälkeen, että Lordi pokkaa Euroviisuvoiton – ja näinhän kävi. HD Hallelujaa, siinä oli bändi, joka jyräsi normiviisuhumppaajat historian suurimmalla äänivyöryllä. Nyt on ihan samat fiilikset Pertti Kurikan Nimipäivien kanssa. Tuon sympaattisempia ja aidompia esiintyjiä ei ole ollut lavalla koko euroviisuhistorian aikana. Katri Helena ja “Katson sineen taivaan” vuonna 1979 oli laskelmoitua ja kaupallista touhua PKN:n meininkiin verrattuna – muista menneiden vuosien euroviisubroilereista puhumattakaan. Kaiken lisäksi heppujen biisi on juuri niin huono kuin punk-biisin pitää noissa kinkereissä ollakin. Ei PKN noihin bileisiin voi mitään “Juokse villiä lasta” mennä luukuttamaan. “Aina mun pitää” on tyrmäävän yksinkertainen. Se on myös tyrmäävän lyhyt. Muut kilpailijat eivät edes ehdi tajuta, mikä iski. Punkkipoikiamme äänestävät kaikki, jotka arvostavat aitoa ja vilpitöntä tekemistä ja soittamisen riemua. Kun heitä äänestävät lisäksi vielä kaikki, jotka haluavat haistattaa pitkät viisujen kaupallisuudelle ja pöhöttyneeksi paisuneelle markkinameiningille, niin ääniä tulee edestä ja takaa sekä molemmilta sivustoilta. Toukokuussa voi rinta kaarella todeta: In Finland we call this Reilu meininki. Jari Tervo ehti jo tyhjentävästi aiheesta kirjoittaa. Aivan samoja mietteitä on minulla – ja varmasti monella muullakin – Pertti Kurikan Nimipäivien kannustajalla. Pelimannipoikiemme menestystä kun arvosteltiin siitä, että suosio tuli enemmänkin ulkomusikaalisten avujen vuoksi. Noissa karkeloissa on kautta aikain satsattu – ja hyvällä menestyksellä – nimenomaan ulkomusikaalisiin tekijöihin. Paljasta pintaa, reittä ja rintaa, on yleensä tarjolla kuin lihatiskillä. Asusteet, jos niitä on yleensä niukkaa enemmän päälle ripusteltu, ovat kuin tieteisfilmistä. Välillä voittajaksi on leivottu alaikäinen “luonnonlapsi. Välillä lavalle on roudattu kolhoosillinen venäläisiä viisumummoja. Stagelle on kerran viritetty jopa luistelurata, jossa Plushenko teki pikku pikku piruetteja. Neljä kehitysvammaista punk-rokkaria siviilikuteissaan on normaaleinta, mitä euroviisuissa on ikinä nähty.