Kyllä se pakolaisäänestys näyttää ainakin medianäkyvyyden puolesta olevan vuosikymmenen merkittävin tapahtuma Nurmijärvellä. Ennakkoon asiaa puitiin radiota myöten ja itse päätös sai runsaasti palstatilaa valtakunnan ykköslehdestä ja TV:n paikallisuutisissa.
Ahkerasti asiasta on partaa ja papiljotteja päristelty myös somessa. Siellä minua on erityisesti ihmetyttänyt kysymykset siitä, kuka on vastuussa näistä otettavista pakolaisista. Jätettäköön tässä toistamatta minkälaisia rikoksia ja kauheuksia näiden tulijoiden odotetaan ja pelätään tekevän Nurmijärvellä. Vastuuta moni on osoittamassa ja vyöryttämässä niille kunnanvaltuuston jäsenille, jotka äänestivät JAA.
Eihän se noin mene. Hekin ovat toki vastuussa, mutta kyllä demokraattisen päätöksenteon mukaisesti vastuussa ovat kaikki päätöksentekijät ja vastuun näiden tulijoiden integroitumisesta ja sopeutumisesta mahdollisimman nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan kantavat kaikki kuntalaiset – eihän se muuten onnistuisikaan. Kyllä minäkin olen kantamassa vastuuta jokaisesta valtuuston tekemästä päätöksestä, vaikka en olisi niitä kannattanut. Kun päätös on tehty, niin porukan tulee sen mukaisesti toimia ja kaikkien edistää asioiden etenemistä.
Sen suhteenhan näyttäisi olevan pullat hyvin uunissa. PS:n valtuutettu sanoi valtuuston kokouksessa olevansa ensimmäisenä kättelemässä kuntaan tulevat pakolaiset ja saman puolueen toinen edustaja ilmoitti Helsingin Sanomissa aikovansa vahtia tarkkaan, että jokaisesta pakolaisesta huolehditaan äärimmäisen hyvin – erityisesti naistenkin on opittava suomen kieli.
Eihän meillä tuollaisella sitoutumisasteella ja asialle omistautumisella ole mahdollisuuksia epäonnistua tässä hankkeessa.