Kunnallispoliittinen härkäviikko

010

Tuleva viikko on tukeva kunnallisten luottamustoimien osalta. Samalle viikolle ajoittuvat jälleen kerran sekä tiistain asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan että keskiviikon kunnanvaltuuston kokous. Ja kun perinteisesti valtuuston kyselytunti pidetään kokousta edeltävänä maanantaina, niin alkuviikon iltojen ohjelma on tiedossa.

Maanantain kyselytunnin yhteydessä valtuustolle esitellään hallintokuntien talousarvioesityksiä vuodelle 2015. Talousarvio asioihin palaan myöhemmin tarkemmin. kuunnellaan nyt ensin, mitä nämä alustavat esitykset tuovat tullessaan.

Tiistain ASRAn lista ei ole hevimmästä päästä. Listalla on pari teollisuusrakennuksen rakennuslupahakemusta. Nurmijärvi kiinnostaa edelleen yrittäjiä ja työpaikkojen saaminen paikkakunnalle on tervetullutta. Me lautakunnassa yritämme osaltamme sen mahdollistaa ja asiaa edistää. Asemakaavamuutoksia on listalla lukuisia, mutta kooltaan ne eivät ole merkittäviä. Suurin ja näkyvin taitaa olla Alhonniityn urheilu- ja virkistysalueen muuttaminen osin yleisten rakennusten alueeksi. Kyseessä on vanha hiihtomaja ja tukikohta, joka on toiminut viime kesään asti päiväkotina. Kaavamuutoksella mahdollistetaan alueen ja olemassa olevan rakennuksen kehittäminen ja uudisrakentaminen. Kerrosala alueella lisääntyisi liki 8000 m2. Listalla on myös kuntalaisten tekemiä asemakaavan muutoshakemuksia Herusista ja Röykästä sekä useamman lausunnon antaminen ELY-keskukselle liittyen poikkeamishakemuksiin.

Keskiviikon kunnanvaltuuston asialista puolestaan on tukevampaa tekoa. Sen läpikäyminen ei ollut ihan muutaman tunnin juttu, vaikka onnekseni iso osa materiaalista oli minulle tuttua jo lautakunnan aiemmista kokouksista. Asialistalla on nimittäin Viirinlaakson vaihe I:n, Myllykukon, Mahlamäen muutoksen ja Uudenniityn asemakaavojen hyväksymiset. Kyseessä on siis viimeiset käsittelyt ja jos valtuusto nämä hyväksyy, niin kuntaan syntyy uutta asemakaavaa liki 80.000 kerrosneliömetrin verran. Listalla on myös maankäyttösopimuksia ja maa-alueiden vaihtoa koskevia sopimuksia.

Keskiviikkona päätetään myös Nurmijärven kannasta Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen jatkamiselle. Päätös tulee olemaan – EI. Myös hallituksen Sote-lakiesityksen luonnoksesta annetaan keskiviikkona kunnan lausunto.

Osavuosikatsaus tammi-heinäkuulta on myös käsittelyssä. Ikäväkseni jouduin toteamaan, että Rajamäen uimahalliprojekti liittyy tutuksi tulleeseen budjettiylittäjien joukkoon. Osavuosikatsauksen mukaan hanke saattaa vaatia 300-500 kiloeuroa lisärahoitusta. Talousarvioesityksessä summaksi on mainittu 500.000 €.

Liikelaitoksen johtokunta esittää 350.000 euron lisämäärärahaa Klaukkalan jäähallihankkeelle. Tämä on jo niin mones määrärahaveivaus, että minäkin tipahdin jo kärryiltä siitä mikä on hankkeen budjettiylityskokonaisuudessaan. Se on paha juttu, koska asian viime keväisen valtuustopuheeni ja -keskustelun aikana minulle jäi käsitys, että olin suurin piirtein ainoa henkilö, jolla oli ymmärrys hankkeen alkuperäisen budjetin ylittymisestä. Jos kukaan muu ei ole päivittänyt tietojaan, niin nyt asiasta ei taida olla kukaan perillä.

Valtuuston kokouksen lopussa on muutama huipentuma. Talousjohtajan virkavaali tullee menemään äänestykseen, koska jo kunnanhallituksessa asiasta syntyi tiukka asetelma kahden ehdokkaan välillä.

Toinen mielenkiintoinen asiakohta on Nukarin Tammentuvan päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen. Kunnanhallitus päätyi – vastoin kunnanjohtajan esitystä – esittämään valtuustolle, että hankesuunnitelmaan sisällytetään myös kaksi luokkatilaa. Luokkatilojen poisjättämistä kunnanjohtaja Behmin esityksen mukaan puolsi kaksi demarijäsentä ja kaksi kokoomuslaista. Voittanutta vastaehdotusta kannatti keskusta-persu-vihreät -yhteenliittymä vahvistettuna yhdellä kokoomuslaisella. Kunnanjohtaja jätti päätöksestä eriävän mielipiteen, jossa totesi, että uusien luokkatilojen rakentaminen Nukarille ei ole järkevää ja kunnan palveluverkon kehittämisen näkökulmasta mitenkään perusteltua. Suomiehen ja Nukarin koulut sijaitsevat koulukuljetusmatkoina 5 -7 km ja matka-aikana n.10 min. päässä toisistaan. Olen samaa mieltä. Kun valtuusto kerran päätti aiemmin säästää Suomiehen koulun, johon nyt joudutaan investoimaan tilojen saamiseksi vastaamaan opetustyön vaatimuksia, niin oppilaita tulisi nyt ohjata Suomiehen kouluun ja näin vähentää Nukarin oppilasmäärää. Tätähän Suomiehen koulun kannattajat ovat rummuttaneet vuosikaudet. Nyt tuntuu mieli muuttuneen ja oppilaat pitäisikin pitää Nukarin koulussa ja rakentaa tätä varten lisää tilaa. Niin uskomatonta kuin se onkin, niin Nurmijärven kokoisessakin kunnassa voidaan tehdä järjettömiä aluepoliittisia virityksiä – ja kuntalaiset maksavat.

——————————-

Ensi viikko on nurmijärveläisittäin myös Aleksis Kivi -viikko, joka tarjoaa monenlaista ohjelmaa ja aktiviteettia. Valitettavasti pääkirjaston (klo 18.00) tiistain kirjailijavieras, sotahistorioitsija Mikko Porvali ja luento suomalaisvakoilusta jatkosodassa täytyy jättää kokouskiireiden vuoksi väliin.

Perjantain 10.10. klo 19.00 Aleksis Kiven päivän konserttiin on sen sijaan liput jo hankittu. Esiintyjänä Nurmijärven Yhteiskoulun salissa on oululainen mieskuoro Huutajat, johtajanaan Petri Sirviö. Ennakkopähkäilyissä kuoro on funtsinut mm. kipuamista Simeonin saapasnahkatorniin Nurmijärvellä. Ken saapuu, hän kuulee.

Lauantaina 11.10 klo 13.00 kirjailija Ritva Ylönen luennoi Rajamäen kirjastossa Kalle Paätalon IIjoki-sarjasta. Pitkäaikaisena Koillismaa-diggarina tätä en voine jättää väliin. Sen verran ikimuistoisia hetkiä on tullut niillä seuduilla vietettyä.

IMG_1372

2 thoughts on “Kunnallispoliittinen härkäviikko

  1. Suurempi ihme olisi ollut jos niitä lisämääräraha pyyntöjä ei olisi tullut.
    Katselin kuntasuunnittelulautakunnan päätöksiä ja ihastelin kuinka hienosti osasivat vain lisätä investointeja. Sen verran kauniisti äänestettiin tyhjää muutamassa äänestyksessä että mielenkiintoista olisi kuulla sen lautakunnan jäsenten perusteluja. Mutta se taitaa olla jo liikaa pyydetty mutta hauskaa ettei kenenkään päätä palella tuommoiset velanoton lisäykset vaikkei noissa kokouksissa taida karvalakkeja ollakkaan käytössä.
    Jos en ole töissä niin pakko tulla kuuntelemaan puheet sinne paikan päälle keskiviikkona. Ajattelin tuoda Bioluvil paketin parhaalle valkopesu puheen pitäjälle siellä =D

    1. Ensi vuoden talousarvio ei ole vielä keskiviikon valtuuston listalla. Kunnanhallituksen talousarvioesitys jaetaan valtuustolle lokakuun lopussa ja käsittely on 12.11.2014 kokouksessa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.