Valtuusto päättää kyläkouluista 26.3.2014

WP_000565 Lumenpudottaja miettii kyläkouluja.

 

Nurmijärven kunnanvaltuusto kokoontuu keskiviikkona 26.3. klo 18.00.

Suurimman huomion ja pisimmät puheet tulee aiheuttamaan esityslistan kohdat 20 ja 21 eli Nummenpään ja Suomiehen koulujen lakkauttamiset  1.8.2014 alkaen. Määrärahathan kunnanvaltuusto on jo evännyt näiltä kouluilta. Nyt – kuulemisien jälkeen – on määrä tehdä myös muodolliset lakkauttamispäätökset näille kouluille, joiden oppilasmäärää saada nousemaan millään järkevälle tasolle.

Suomiehen osalta oppilasmäärä oppilaaksiottoalueelta laskettuna näyttää lukukautena 2020-21 kerrassaan neljää oppilasta. Vaikka kouluun pakotettaisiin kaikki koululaiset vanhan koulupiirirajan sisältä, niin oppilasmäärä ei nousisi seuraavan seitsemän vuoden aikana yli 25 oppilaan, vaan jäisi alhaisimmillaan reilusti alle 20 koululaisen. Pakottamaan kunta tuskin ketään edes pystyisi, koska koulussa ei kyetä ilman miljoonasatsauksia tarjoamaan opetussuunnitelman mukaista opetusta kaikissa aineissa.

Nummenpäässä tilanne ei ole aivan yhtä lohduton, mutta sielläkään ei ole näköpiirissä yli 26 oppilaan lukuvuosia tämän vuosikymmenen aikana.

Keskiviikkona valtuusto päättää jatkuuko näille kyläkoulusille vuosia jatkunut tekohengitys ja mennäänkö sellaiseen järjettömään tilanteeseen, että yksi opettaja opettaa luokassa samaan aikaan esim. viittä eri luokka-astetta. Itse olen ollut lakkauttamisten kannalla, eikä tehdyissä selvityksissä ole ilmaantunut mitään sellaista, joka olisi muuttanut mielipidettäni.

Äänestämään joudutaan varmasti ja suorasta nettilähetyksestä http://www.nurmijarvi.fi voi seurata pitääkö yhden äänen enemmistö myös näissä lakkauttamisäänestyksissä. Budjettivaltuustossahan äänestystulos oli niukka 26-25.

Toinen julkisuudessa keskustelua herättänyt asia on Rajamäen terveysaseman hankesuunnitelman hyväksyminen. Kunnanhallitus ei hyväksynyt kunnanjohtajan esitystä siitä, että hankkeen jatkosuunnittelu keskeytetään vuoden 2014 loppuun. Odotan, että valtuustokin hyväksyy hankesuunnitelman ja hankkeen suunnittelu pääsee etenemään aiemmin tehtyjen päätösten mukaisesti. Rajamäen kasvavan taajaman terveysasema alkaa olla elinkaarensa päässä ja johonkin korvaavat tilat tulee joka tapauksessa rakentaa.  Mielestäni loogisin paikka Rajamäen terveysasemalla on – Rajamäki.

 

 

 

One thought on “Valtuusto päättää kyläkouluista 26.3.2014

  1. Minkäs verran noiden terveyskeskusten sijoitteluun vaikuttaa mielestäsi viikonlopun ylläri päätös SoTesta? Suuri osa kun päätösvalllasta siirtyy kumminkin toiseen organisaatioon.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.