En kannata äänestysikärajan laskemista

Arto_y   Tämä heppu ei ole kypsä uurnille.

Nykypäivän Verkkouutisissa väläytettiin ajatusta äänestysikärajan laskemisesta 16 vuoteen. Perusteluna mainittiin mm. se, että 16-vuotias maksaa jo veroja ja on rikosoikeudellisessa vastuussa. Asiaperusteena esitettiin, että kun “16-vuotiaaseen kohdistuu yhteiskunnallisia velvollisuuksia, niin on outoa ja epätasa-arvoista, että vastaavasti nuorella ei ole oikeuksia”.

Toki äänioikeus lisäisi nuorten osallistumista yhteiskunnallisiin asioihin, mutta yhteiskunnallista vaikuttamista voi harjoittaa ja etenkin opetella muullakin tavalla kuin äänestämällä muutaman vuoden välein valtakunnallisissa vaaleissa.

Veronmaksuvelvollisuus tai rikosoikeudellinen vastuu ovat kyseenalaisia perusteita äänioikeusasiassa. Alaikäiset lapsetkin kun ovat verovelvollisia ja rikosoikeudellinenkin vastuu alkaa jo 15-vuotiaana. Tosin 20 ikävuoteen asti lainrikkojia kohdellaan nuorina rikoksentekijöinä.

Mikäli  eduskunta katsoisi 16-vuotiaan kypsäksi ja soveliaaksi käyttämään ehkäpä suurinta kansalaiselle annettavaa oikeutta, niin myös seuraavat ikärajat tulisi samalla asettaa pohdittavaksi: rahapelien salliminen alle 18-vuotiaille, avioliiton solmimisen ikäraja ja ajokortin saamisen ikäraja. Ainakin osa nuorista olisi varmasti äänioikeuden saatuaan penäämässä saman tien myös anniskeluikärajojen ja K-18 leffojen ikärajojen tiputtamista.

Mielestäni on kannustettavaa, että 16-vuotiaat voivat harjoitella ja aktivoitua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttamiseen oppilaitoksissa ja yhdistyksissä – ihan kuten tähänkin asti. Toiminta oppilaskunnissa, järjestöissä tai vaikkapa urheiluseurassa ja mielipiteensä julki tuominen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai yleisönosastokirjoituksissa on huomattavasti tärkeämpää ja hedelmällisempää kuin äänestäminen parin vuoden välein. Se on hyvää treeniä ja kasvamista myös äänioikeuden käyttämistä varten – sitten 18-vuotiaana.

Tosiasia on lienee se, että tuossa iässä jengiä ihan oikeasti kiinnostaa enemmän äänestäminen Idolsissa ja Voice of Finlandissa kuin kunnallisvaaleissa. Ja onko se välttämättä niin katastrofaalinen asia – aikuisten askareita ehtii tehdä sitten aikuisenakin.

—————————————

Somessa käydyn keskustelun pohjalta täytyy vielä hieman päivittää tätä kirjoitelmaa.

Jäin fundeeramaan, että jos 16-vuotiaalle annetaan äänioikeus valtiollisissa vaaleissa esim. eduskuntavaaleissa, niin eikö samalla pitäisi antaa myös vaalikelpoisuus.

Kuinka moni on sitä mieltä, että 16-vuotias on kypsä ja sopiva toimimaan kansanedustajana Arkadianmäellä – siis lainsäätäjänä? Käsi ylös!

 

 

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.