Kaavoitusta ja uimahalli-infoa

 

019  Rakennuslehti uutisoi 28.2.2014

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta kokoontui tiistai-iltana 4.3.2014. Lista oli tällä kertaa kaavoituspainotteinen – rakennuslupa-asioita oli vain yksi eli kahden rivitalon lupahakemus Klaukkalan Ratsutilan alueelle. Kyseisellä alueella alkaa kaavatontit olla nyt rakennuslupien osalta aika lailla loppuun käytetty.

Tärkeimmät asemakaava-asiat olivat Rajamäen Uudenniityn kaavan ehdotus ja sen myötä samaan alueeseen liittyvän Metsolan asemakaavan ehdotuksen käsittely. Molemmat kaavahankkeet ovat olleet valmistelussa pitkälti viime vuosikymmeneltä.

Klaukkalan Kisakujan kaavamuutos jouduttiin käsittelemään lautakunnassa uudelleen viime kertaisen käsittelyvirheen vuoksi. Toinen Klaukkalan kaava-asia oli Ali-Tilkan asemakaava, jota lautakunta käsitteli ns. neuvotteluversiona maankäyttösopimusneuvottelujen pohjaksi. Ja kolmas Klaukkalan kaava-aihe oli Teollisuustien asemakaavamuutos, joka kävi aiemmin kierroksella kunnanvaltuustossa asti.

Lisäksi listalla oli mm. kaavoituskatsaus ja Herusten rakennuskiellon jatkaminen.

Mitä päätettiin – se selviää, kun pöytäkirja on tarkastettu ja julkipantu.

———–

Rajamäen uimahallin peruskorjaus- ja laajennushankekin näyttää etenevän. Uimahallin nettisivuilla http://rajamaen-uh.fi/peruskorjaus-ja-laajennushankkeen-rakentamisen-vaiheistusaikataulu/ on esillä hankkeen rakentamisen vaiheistusaikataulu. Sen mukaan rakennustyöt jatkuvat 17.3.2014. Vaiheistusaikataulun perusteella näyttää siltä, että halli on suljettuna aiempaa pidemmän ajan. Aikataulun mukaan halli on täysin suljettuna 26.5.-19.12.2014. Uima-altaat näyttäisivät olevat pois käytöstä vielä pitemmän ajan eli 26.5.2014 – 13.3.2015 eli yli 10 kuukautta. Toivottavasti pitkä kiinniolo ja rajoitetun käytön aika ei vaikuta kovin suuresti yhtiön taloustilanteeseen.

Hanke näyttää saaneen huomiota ja palstatilaa rakennusalan ammattijulkaisussa Rakennuslehdessä. Otsikko hehkuttaa “Rajamäen uimahallista korjataan Suomen energiapihein”. Tällä ei tarkoiteta tuota 10 kuukauden jaksoa, jolloin uimahalli ei ole käytössä, vaan rakennuksen ja toimintojen saneerauksen jälkeistä energiatehokkuutta. Toivottavasti suunnitelmat onnistuvat ja tavoitteet saavutetaan.

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.