Valtuustoaloitteeni Rajamäen tehdasyhdyskunnan hyödyntämisestä matkailu- ja elinkeinotoiminnassa sai mukavasti näkyvyyttä paikallislehdissä ja myös suoraa palautetta on tullut – ja pelkästään positiivista. Toivottavasti jotain myös realisoituu.
Aloitteenihan koski koko Rajamäen vanhaa tehdasyhdyskuntaa. Tehtaan alueen avautuminen ja muut alueen kohteet kuten ALKOn asuinalueen
arkkitehtuuri, Rajamäen lähde, kirkko, Rajamäen talo, tykkitornit ja ennen
kaikkea Altian tehdasmuseo voisivat oikein markkinoituna tuoda jonkun verran
kesävierailijoita kylällemme. Se antaisi hieman potkua paikallisille
yrityksille ja mahdollistaisi ehkä jonkun nuoren työllistämisenkin.
Toinen asia on tehdaskiinteistöjen hyödyntäminen. Monet
yrittäjät kaipaavat tiloja, joihin voisi löytyä Altian alueelta ratkaisu. Se
on tietysti täysin kiinteistönomistajan käsissä, mutta aloitteessani esitin
toivomuksen, että kunnan elinkeinotoimi toimisi jonkinlaisena veturina
asiassa.
Käppäilin viikonloppuna myös Rajamäen lähteellä. Sorsia oli melkoinen määrä, mutta lumen altakin näkyi alueen hieman lohduton nykytila. Vielä muutamia vuosia sitten lähde oli hyvin hoidettu – nyt jo hieman rempallaan. Facebookissa jo visioin, että olisikohan paikallaan ryhtyä kansalaistottelemattomaksi ja panna pystyyn talkoot lähteen jalankulkusillan korjaamiseksi. Onhan tuo tehdaskin vuosikymmenten aikana monella tapaa osallistunut ja tukenut kylän väen rientoja ja harrastuksia.
————————
Klaukkalan suunnalla ovat eräät henkilöt aktivoituneet kritisoimaan Klaukkalantien asemakaavamuutoksen luonnosta. Erityisesti vastustusta ovat aiheuttaneet kaksi Klaukkalantien varteen sijoitettua 5-kerroksisen asuinrakennuksen tonttia. Osayleiskaavaluonnoksessa alue on merkitty pientalovaltaiseksi alueeksi. Kaavan laatija on tulkinnut, että kaksi kerrostaloa sijoitettuna pääväylän sopivat ko. alueelle, eikä lautakuntakaan ole asiaan puuttunut. Nykyinen maankäyttö- ja rakennuslaki antaa osallisille mahdollisuuden antaa asiasta oma mielipiteensä, joka sitten asianmukaisesti käsitellään.
Ikävintä tässä asiassa on se, että mahdolliset valitukset lykkäävät myös Kirkkotien risteyksen liikenneympyrän rakentamista.
—————————————
Kahden pienimmän kyläkoulun osaltakin keskustelu on jatkunut. Vaikka kunnanvaltuusto ei myöntänytkään määrärahoja koulujen käynnissä pitämiseen syyslukukaudelle 2014, niin varsinaiset lakkauttamispäätökset tulee vielä tehdä kunnanvaltuustossa erikseen keväällä 2014. Ennen päätöksentekoa asiasta tullaan kuulemaan oppilaita, huoltajia ja koulujen henkilökuntaa.
Itse koen, että vuosien varrella ko. kouluista on saatu aivan riittävästi tietoa ja viime vuonna tehty pienkouluselvitys oli riittävä, puolueeton ja asiallisesti laadittu. Hämmästyisin suuresti, jos valtuusto tekisi asiassa toisenlaisen päätöksen keväällä.
Pienkoulutyöryhmän raportti löytyy kunnan web-sivuilta. Mukana on myös kahden työryhmän jäsenen eriävä mielipide. Heidän mielestä kunnan olisi pitänyt jäädä odottelemaan kuntaliitosselvitysten tuloksia. Minkähänlaista ilosanomaa eriävän mielipiteen laatijat sieltä luulevat saatavan? Siltä suunnalta ei ole odotettavissa kyläkouluille mitään tukea tai toivoa – ilmeisesti tavoite olikin taas saada päätöstä vetkuteltua muutama vuosi eteenpäin.
Linkki:
Hemmetin mukavaa muuten käydä lukemassa näitä teikäläisen kirjoituksia vaikkei aina olisikaan samaa mieltä. Ikävä vaan että taidat olla tälläisessa tiedotuslinjassa yksinäinen mohikaani vaikka olisi kunnan ja äänestysprosentin kannalta parempi jos muutkin alkaisi harrastamaan laajempaa mielipiteiden jakoa kuin ainoastaan ennen vaaleja sekä kiitos viesti niiden jälkeen.
KUUMA paperissahan nuo koulut olivat periaatteessa lopetettavien joukossa niinkuin aika moni muukin koulu. Tosin ko paperissa ei ollut mitään sellaista mitä ei voisi tehdä yksinkin jos ne ihan pakollisia tulee olemaan. Tämänkin sopan kohdalla voisin väittää että asiaa suuntaan sun toiseen saisi paremmin vietyä eteenpäin jos valtuutetut viestittäisivät paremmin kuntalaisten suuntaan.