Sisäkuvia oikeasta polvestani ennen höyläämistä ja fiilaamista:
Polven tähystysleikkaus Kampin Terveystalossa meni ilmeisesti hyvin. Köpöttely ainakin keppien kanssa käy jo hyvin. Olisi ollut kuulemma mahdollista itsekin seurata operaatiota puudutettuna monitorin kautta, mutta heikkohermoisena henkilönä valitsin nukutuksen ja vetelin operatsuunin ajan sikeitä. Jonkun sortin repeämä ja repaleinen kieleke polvikierukassa oli ja se poistettiin. Samalla kirurgi poisti muutakin iän tuomaa krääsää ja pani voiteluainetta polvilumpioon. Ensi viikolla pitäisi jo päästä työelämään ja tikit veks parin viikon päästä. Olipa helppo toimitus, jos mitään jälkivaivoja ei ilmaannu.
Eikä päivää ilman kunnallispoliittista polemiikkia. Valtuutettu Schildtin lausunto Nurmijärven Uutisten numerossa 4.-5.1. valtuustoryhmien puheenjohtajien haastattelussa vuoden 2014 tapahtumista “…, mutta Rajamäen terveyskeskus odottaa edelleen ratkaisua. Se kuuluu sote-selvitykseen ja sen aiheuttamiin ratkaisuihin.” on aiheuttanut kohtuullisesti keskustelua ja kalabaliikkia.
Tämä oli ounasteltavissa ja ihmettelin julkilausumaa itsekin. Kyseessä ei ole Kokoomus-ryhmän näkemys asiasta, vaikka sellaisenkin käsityksen lehtiartikkelista voi saada. Myöskään kunnanvaltuustossa palveluverkkoa terveyspalveluiden osalta käsiteltäessä ei terveysasemien lukumäärää ja sijaintia sidottu mihinkään selvitystyöhön. Kunnanvaltuusto linjasi itsenäisesti ja yksimielisesti, että Nurmijärvellä terveysasemat säilytetään kaikissa kolmessa päätaajamassa. Tämän päätöksen mukaan laadittiin myös ensi vuoden talousarvio ja seuraavien vuosien taloussuunnitelma.
Itse asiassa sivusin 28.12.2013 Keski-Uudenmaan kuntien yhdistämisselvityksen väliraporttia ruotineessa blogi-kirjoituksessani tätä samaa asiaa. Totesin, että väliraportti ei ainakaan minulle antanut ahaa-elämystä tai perusteluja kahdeksan kunnan yhteen liittämiselle. Sen sijaan totesin, että Keski-Uudenmaan Kaupunki tasapäistäisi kaikki alueet – vastoin raportissa mainittua jaloa tavoitetta siitä, että “lähipalvelut tulee järjestää lähelle asukasta kunkin alueen omat tarpeet huomioon ottaen”. Itsenäisenä kuntana nurmijärveläisillä on mahdollisuus panostaa arvostamiinsa lähiterveyspalveluihin nyt valtuustossa päätetyllä tavalla. Itsenäinen kunta on tehnyt itsenäisen päätöksen, eikä sen toimeenpano jää odottamaan mitään selvityksiä.
En siis yhdy edellä mainittuun NU:ssa esitettyyn yhden henkilön esittämään näkemykseen Rajamäen terveysaseman tilanteesta.